Taidemuusikkona Suuren Kulttuurin takamailla - Sastriya sangit Katmandun laaksossa
AALTONEN, LARI (2004)
2004
Etnomusikologia - Ethnomusicology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-11
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13479
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13479
Tiivistelmä
Pro gradu –tutkielmani käsittelee pohjoisintialaista taidemusiikkia ja taidemuusikoita Nepalissa. Tutkimukseni tarkoitus on esittää, miten ja miksi nepalilaiset taidemuusikot harrastavat tätä musiikinlajia, joka ei nykypäivänä nauti enää kuningasperheen suosiota eikä turvaa muusikoille varmaa elantoa.
Tutkimukseni on perusluonteeltaan etnografinen yleisesitys Nepalin
taidemusiikkikulttuurista. Esittelemällä fyysistä ja sosiaalista ympäristöä taidemuusikoiden näkökulmasta pyrin osoittamaan muusikoiden kulttuuriidentiteettiin vaikuttavia seikkoja.
Aineistoni perustuu keväällä 2003 Nepaliin tekemääni kenttätyömatkaan, jonka aikana haastattelin kuuttatoista nepalilaista taidemuusikkoa ja keräsin muuta aineistoa osallistuvan havainnoinnin kautta.
Aineistoa olen analysoinut identiteettitutkimuksen keinoin pyrkiessäni kuvaamaan niitä identiteettikonstruktioita, joiden takia taidemuusikko aloittaa ja jatkaa tämän musiikinlajin harjoittamista. Analysoidessani muusikoiden puhetta ja ajatuksia taidemusiikista, olen muodostanut taidemuusikon hypoteettisen ”keskiarvon”,
ideaalityypin, joka kuvaa muusikon todennäköistä uraa ja ajatusmaailmaa.
Ideaalityyppiä olen käyttänyt myös aineistoni analyysimetodina etsiessäni muusikoiden puheesta löytyviä yhtäläisyyksiä. ”Musiikin kielioppi” on diskurssi, joka on nepalilaisten taidemuusikoiden identiteetin keskiössä. Tällä kieliopilla he tarkoittavat tietyntyyppistä taidemusiikin sisään rakentuvaa järjestelmää, joka on kaiken musiikin perusta. Taidemusiikki korostuu erikoistietona, jonka hallitseminen on sellaista kulttuurista pääomaa, jota muiden
musiikinlajien edustajien on mahdotonta saada. Kielioppi perustuu vahvasti myös taidemusiikin uskonnolliseen perusluonteeseen.
Toinen tärkeä diskurssi on ”musiikillinen ympäristö”. Tämän käsitteen kautta nepalilaiset taidemuusikot vertailivat omaa musiikillista ympäristöään Intian vastaavaan. Intia nähdään taidemusiikin ”paratiisimaana”, kun taas Nepalissa on hyvin
vaikea tienata elantoaan pelkän taidemusiikin alueella.
Näiden olennaisimpien käsitteiden kautta nepalilaiset taidemuusikot luovat itselleen vahvan ryhmäidentiteetin, me-hengen, jonka avulla he selviävät musiikkikulttuurien muutoksen ristipaineessa.
Tutkimukseni on perusluonteeltaan etnografinen yleisesitys Nepalin
taidemusiikkikulttuurista. Esittelemällä fyysistä ja sosiaalista ympäristöä taidemuusikoiden näkökulmasta pyrin osoittamaan muusikoiden kulttuuriidentiteettiin vaikuttavia seikkoja.
Aineistoni perustuu keväällä 2003 Nepaliin tekemääni kenttätyömatkaan, jonka aikana haastattelin kuuttatoista nepalilaista taidemuusikkoa ja keräsin muuta aineistoa osallistuvan havainnoinnin kautta.
Aineistoa olen analysoinut identiteettitutkimuksen keinoin pyrkiessäni kuvaamaan niitä identiteettikonstruktioita, joiden takia taidemuusikko aloittaa ja jatkaa tämän musiikinlajin harjoittamista. Analysoidessani muusikoiden puhetta ja ajatuksia taidemusiikista, olen muodostanut taidemuusikon hypoteettisen ”keskiarvon”,
ideaalityypin, joka kuvaa muusikon todennäköistä uraa ja ajatusmaailmaa.
Ideaalityyppiä olen käyttänyt myös aineistoni analyysimetodina etsiessäni muusikoiden puheesta löytyviä yhtäläisyyksiä. ”Musiikin kielioppi” on diskurssi, joka on nepalilaisten taidemuusikoiden identiteetin keskiössä. Tällä kieliopilla he tarkoittavat tietyntyyppistä taidemusiikin sisään rakentuvaa järjestelmää, joka on kaiken musiikin perusta. Taidemusiikki korostuu erikoistietona, jonka hallitseminen on sellaista kulttuurista pääomaa, jota muiden
musiikinlajien edustajien on mahdotonta saada. Kielioppi perustuu vahvasti myös taidemusiikin uskonnolliseen perusluonteeseen.
Toinen tärkeä diskurssi on ”musiikillinen ympäristö”. Tämän käsitteen kautta nepalilaiset taidemuusikot vertailivat omaa musiikillista ympäristöään Intian vastaavaan. Intia nähdään taidemusiikin ”paratiisimaana”, kun taas Nepalissa on hyvin
vaikea tienata elantoaan pelkän taidemusiikin alueella.
Näiden olennaisimpien käsitteiden kautta nepalilaiset taidemuusikot luovat itselleen vahvan ryhmäidentiteetin, me-hengen, jonka avulla he selviävät musiikkikulttuurien muutoksen ristipaineessa.