Lapsirikollisuus lastensuojelussa. Haastattelututkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulkinnoista ja toimintatavoista lapsirikollisuuden suhteen.

Abstract

Tutkielman aiheena on lapsirikollisuus lastensuojelussa ja sen tarkoituksena on kuvata lastensuojelujärjestelmää lapsirikollisuuden seuraamuksena eli ongelman parissa tehtävää tulkintatyötä ja siihen perustuvia työkäytäntöjä. Aiheen pohjustukseksi teoreettisessa osassa kerrotaan lapsirikollisuudesta, nuorten rikosseuraamusjärjestelmästä, lastensuojelun muotoutumisesta lapsirikollisuuden seuraamukseksi sekä lastensuojelun nykytilasta ja mahdollisuuksista puuttua rikollisuuteen. Tutkimukseni metodologinen lähestymistapa on konstruktionistinen. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta ja se on käsitelty teemoittelun ja koodauksen avulla.

Lastensuojelu toimii alle 15-vuotiaiden rikoksiin syyllistyneiden lasten seuraamusjärjestelmänä, mutta sen tehtävä ei ole rangaista, vaan toimia lapsen edun nimissä huollollisen periaatteen mukaisesti vanhempien kasvatustehtäviä tukien. Lapsirikollisuuden parissa tehtävä työ lastensuojelussa perustuu työntekijän tekemiin tulkintoihin. Ongelman määrittäminen alkaa useimmiten poliisilta saapuvan lapsen tekemää rikosta koskevan ilmoituksen tulkinnalla. Teon vakavuuden ja mahdollisten aikaisempien tietojen perusteella rakennetaan määritelmää ongelman luonteesta. Kuuluuko teko normaaliin nuoruuteen vai onko kyseessä ongelma? Tuleeko lapsesta lastensuojelun asiakas vai ei? Kun lapsi perheineen kutsutaan toimistolle selvittämään asiaa, rakennetaan edelleen tulkintaa ongelman luonteesta ja lastensuojelullisen puuttumisen tarpeesta. Kun lapsen teko saa ongelmamäärityksen, nähdään teko usein seurauksena jostakin ja rikolliselle käyttäytymiselle aletaan etsiä syitä, joihin mahdollisia toimenpiteitä voitaisiin kohdistaa ongelman poistamiseksi. Ongelman määrittelyn rinnalla lastensuojelussa tehdään myös määrittelyä ongelman omistajuudesta eli kenelle ongelman käsittelyn katsotaan kuuluvan ja miten ongelman omistajuutta eri tahojen välillä jaetaan. Tutkimuksessani ensisijaisina ongelman omistajatahoina nousivat esiin lapsen perhe, poliisi ja lastensuojelu.

Lastensuojelu on oiva paikka puuttua lasten rikolliseen käyttäytymiseen. Lastensuojelun keinovalikoima aina erilaisista avohuollontukitoimista huostaanottoon mahdollistaa sen, että tilanteeseen puuttuminen voidaan räätälöidä kunkin perheen yksilöllisen tarpeen ja tilanteen mukaan. Ongelmia tarpeeksi ajoissa tehtävään puuttumiseen aiheuttavat lastensuojelun laaja työkenttä moninaisine ongelmineen sekä riittämättömät resurssit. Lastensuojelun nykyinen tila, suuret asiakasmäärät suhteessa käytettäviin resursseihin aiheuttavat sen, että tehtävä työ on pitkältä korjaavaa. Ongelmat kasvavat suuriksi ennen kuin niihin aletaan kohdistaa toimenpiteitä. Jotta lapsirikollisuuteen voitaisiin puuttua riittävän ajoissa ja riittävällä vakavuudella, tulisi lastensuojelun resursseja lisätä niin, että lasten rikostelu voitaisiin pyrkiä katkaisemaan heti alkuunsa. Tämä tarkoittaa käytännössä niin työntekijä- kuin työvälineresurssienkin lisäämistä.

Avainsanat: lapsi, lapsuus, rikos, rikollisuus, lapsirikollisuus, nuoret rikoksentekijät, lastensuojelu, sosiaalinen konstruktionismi