Sosiaalinen pääoma tutkimusympäristössä. Kahden yliopistolaitoksen tapaus.

Abstract

Tutkielmassa käsitellään yliopistotutkijoiden henkilökohtaisiin verkostosuhteisiin sitoutuneen sosiaalisen pääoman osuutta tiedon ja tutkijoiden ”tietämiskyvyn” eli intellektuaalisen pääoman kehittymisessä. Lisäksi analysoidaan tapoja, joilla tutkijat luovat ja ylläpitävät verkostosuhteitaan sekä tutkimusyhteisön roolia suhteiden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Tutkielma tarjoaa tietoa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa ajankohtaisen sosiaalisen pääoman mekanismeista ja seurauksista kahdessa erityyppisessä tutkimusympäristössä ja toimii perustana laajemmalle jatkotutkimukselle. Työ on suunnattu yhtäältä tieteentutkimuksesta ja toisaalta sosiaalisesta pääomasta ja verkostotutkimuksesta kiinnostuneelle yleisölle.

Empiiriseen analyysiin perustuvan tutkielman kohteena on Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion ja informaatiotutkimuksen laitoksen tutkimustyötä tekevä henkilökunta, joihin tutkielmassa viitataan ”tutkijoina”. Aineistona on laitosten tutkijoille tehty kysely ja haastattelut. Kyselyyn vastasi 26 tutkijaa ja haastatteluita tehtiin 16.

Aineiston analyysi osoitti, että tutkijoiden verkostojen koossa ei ole merkittäviä eroja laitosten välillä. Hypermedialaboratoriossa on kuitenkin joukko selvästi muita suuremman verkoston haltijoita, jollaisia ei informaatiotutkimuksen laitokselta löydy. Toisin kuin kirjallisuudessa on esitetty, näiden tutkijoiden julkaisutuotanto ei ole merkittävästi muita tutkijoita laajempaa. Informaatiotutkimuksen laitoksella verkostot ovat yliopistokeskeisempiä kuin hypermedialaboratoriossa. Sosiaalisen pääoman luottamuksen, vastavuoroisuuden ja yhteisen kielen elementtejä löytyi useista tutkijoiden suhteista, ja ne sujuvoittavat tutkijoiden ja heidän kontaktihenkilöidensä välistä kommunikaatiota ja yhteistyötä. Informaatiotutkimuksen laitoksella toimivat tutkimusryhmät ovat intellektuaalisen ja sosiaalisen pääoman perustoja, jotka edesauttavat tiedontuotantoa ja tutkijoiden kehittymistä. Tieteellisen kilpailun havaittiin olevan riski sosiaalisen pääoman kehittymisen kannalta.

Tutkijat käyttävät verkostosuhteita, jotka ovat syntyneet pääasiassa työn tai opintojen yhteydessä. Jos suhteita luodaan tietoisesti, se liittyy nähtävillä oleviin tutkimusintresseihin tai tutkimuksen edellytysten turvaamiseen. Laitokset suhtautuvat positiivisesti suhteiden luomiseen, mutta eivät ole luoneet tietoista verkostoitumispolitiikkaa tai –strategiaa. Verkostosuhteiden merkittävimpänä hyötynä tutkijat näkivät uusien näkökulmien kehittymisen.

Tulokset vahvistavat teoreettista oletusta sosiaalisen pääoman elementtien ja intellektuaalisen pääoman luomisen yhteydestä. Yliopistotutkimuksen muutokset eivät väistämättä merkitse muutosta siinä roolissa, joka sosiaalisella pääomalla on tiedontuotannossa. Suurimmat muutokset tapahtuvat todennäköisesti sosiaalista pääomaa kantavien verkostojen rakenteessa. Tutkimusryhmillä voidaan parantaa tiedontuotantoa ja edistää tutkijoiden oppimista, mutta sosiaalisen pääoman kehittyminen ryhmissä vie aikaa ja vaatii vuorovaikutuksen olemassaoloa. Jatkotutkimuksessa analyysiä on laajennettava koskemaan useampia tutkimusyhteisöjä ja –kulttuureita. Tähän tarvitaan tarkempia käsitteellisiä ja metodisia välineitä sosiaalisen ja intellektuaalisen pääoman synnyn ja toiminnan ymmärtämiseksi sekä verkostoanalyysiä, joka paljastaa kokonaisten tutkimusyhteisöjen sosiaalisen pääoman varannon.