Lapset ja ulkonäköruumiillisuus: monimenetelmäinen tutkimus 10-13-vuotiaiden ruumiillisesta identiteetistä.
LÄHDE, MIIA (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
2004
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-01Tiivistelmä
Hakutermit:
lapsitutkimus, tytöt, pojat, ulkonäkö, ruumiillisuus, identiteetti
Tutkimukseni aiheena on lasten ulkonäköruumiillisuus. Tarkoitan ulkonäköruumiillisuudella sitä sosiaalisten suhteiden ja materiaalisten käytäntöjen joukkoa, jonka puitteissa lasten käsitys ulkonäöstään ja itsestään ruumiillisena toimijana jäsentyy. Työssäni olen tutkinut ja tarkastellut, millaisena 10-13-vuotiaat lapset ulkonäkönsä kokevat ja millaisia merkityksiä he siihen liittävät. Näitä merkityksiä lähestyn ruumiillisen identiteetin käsitteen avulla.
Tutkielmani on osa Suomen Akatemian rahoittamaa ja dosentti Irmeli Järventien johtamaa Inequal Childhood: A Comparative Study in the Nordic Countries -tutkimusprojektia.
Tutkimani aineisto on kolmiosainen. Se koostuu Inequal Childhood -projektin kvantitatiivisen aineiston Children’s Depression Inventory -lomakkeesta (CDI), johon sisältyy myös ulkonäköä koskeva kysymys, 22:sta neljännen luokan oppilaan kirjoituksesta otsikolla ”minun ulkonäköni” sekä viidestä peruskoulun seitsemättä luokkaa käyvän tytön haastattelusta. Kvantitatiivinen aineisto on kerätty Tampereella, Trondheimissa ja Uppsalassa vuonna 2002, kirjoitelma- ja haastatteluaineistot Tampereella keväällä 2003.
Tutkimuskysymykseni sisältää myös metodologisen ulottuvuuden, eli olen kiinnostunut erilaisten aineistojen tarjoamasta näkökulmasta lasten ulkonäköruumiillisuuteen. Tutkin kuinka eri tavoin käyttämäni aineistot kertovat lasten ruumiillisesta identiteetistä. Lähtökohtana laadullisen aineiston keruulle ja analyysille on ollut kvantitatiivisen aineiston tulos, jonka mukaan suomalaiset lapset kokevat ulkonäkönsä riittämättömäksi huomattavasti useammin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset ikätoverinsa. 4.-6.-luokkalaisten tyttöjen kokemus ulkonäöstään on erityisen kielteinen.
Teoreettisella puolella työ yhdistää toimijakeskeistä, sosiaaliskonstruktionistista ja poststrukturalistista lähestymistapaa. Hyödynnän uuden lapsuudentutkimuksen, nais- ja tyttötutkimuksen sekä kulttuurintutkimuksen keskusteluja toimijuudesta, identiteetistä ja ruumiillisuudesta sekä kulttuurin erityisesti naisruumiin seksualisaatiosta.
Kokonaisuudessaan työni antaa kuvan siitä, minkälaiset ulkonäköön liittyvät asiat tämän päivän lapsia koskettavat ja millaisia ovat ulkonäköön liittyvät, identiteettiä uhkaavat ongelmat. Olen keskittynyt tutkimaan ulkonäkökäsityksiin vaikuttavia (merkityksellisiä) toisia sekä sitä, millaisten käytäntöjen kautta ulkonäköä tuotetaan ja neuvotellaan. Lasten kokemus ulkonäöstä rakentui aineistoissa paljolti ristiriitaisena, sukupuolittuneita eroja mutta myös yhteneväisyyksiä sisältävänä. Tyytyväisyyttä omaan ulkonäköön säesti usein ajatus, että ”voisi olla vähän paremmin”. Ikätoveriryhmän ja varsinkin koulussa tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitys ulkonäköneuvotteluissa korostui.
lapsitutkimus, tytöt, pojat, ulkonäkö, ruumiillisuus, identiteetti
Tutkimukseni aiheena on lasten ulkonäköruumiillisuus. Tarkoitan ulkonäköruumiillisuudella sitä sosiaalisten suhteiden ja materiaalisten käytäntöjen joukkoa, jonka puitteissa lasten käsitys ulkonäöstään ja itsestään ruumiillisena toimijana jäsentyy. Työssäni olen tutkinut ja tarkastellut, millaisena 10-13-vuotiaat lapset ulkonäkönsä kokevat ja millaisia merkityksiä he siihen liittävät. Näitä merkityksiä lähestyn ruumiillisen identiteetin käsitteen avulla.
Tutkielmani on osa Suomen Akatemian rahoittamaa ja dosentti Irmeli Järventien johtamaa Inequal Childhood: A Comparative Study in the Nordic Countries -tutkimusprojektia.
Tutkimani aineisto on kolmiosainen. Se koostuu Inequal Childhood -projektin kvantitatiivisen aineiston Children’s Depression Inventory -lomakkeesta (CDI), johon sisältyy myös ulkonäköä koskeva kysymys, 22:sta neljännen luokan oppilaan kirjoituksesta otsikolla ”minun ulkonäköni” sekä viidestä peruskoulun seitsemättä luokkaa käyvän tytön haastattelusta. Kvantitatiivinen aineisto on kerätty Tampereella, Trondheimissa ja Uppsalassa vuonna 2002, kirjoitelma- ja haastatteluaineistot Tampereella keväällä 2003.
Tutkimuskysymykseni sisältää myös metodologisen ulottuvuuden, eli olen kiinnostunut erilaisten aineistojen tarjoamasta näkökulmasta lasten ulkonäköruumiillisuuteen. Tutkin kuinka eri tavoin käyttämäni aineistot kertovat lasten ruumiillisesta identiteetistä. Lähtökohtana laadullisen aineiston keruulle ja analyysille on ollut kvantitatiivisen aineiston tulos, jonka mukaan suomalaiset lapset kokevat ulkonäkönsä riittämättömäksi huomattavasti useammin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset ikätoverinsa. 4.-6.-luokkalaisten tyttöjen kokemus ulkonäöstään on erityisen kielteinen.
Teoreettisella puolella työ yhdistää toimijakeskeistä, sosiaaliskonstruktionistista ja poststrukturalistista lähestymistapaa. Hyödynnän uuden lapsuudentutkimuksen, nais- ja tyttötutkimuksen sekä kulttuurintutkimuksen keskusteluja toimijuudesta, identiteetistä ja ruumiillisuudesta sekä kulttuurin erityisesti naisruumiin seksualisaatiosta.
Kokonaisuudessaan työni antaa kuvan siitä, minkälaiset ulkonäköön liittyvät asiat tämän päivän lapsia koskettavat ja millaisia ovat ulkonäköön liittyvät, identiteettiä uhkaavat ongelmat. Olen keskittynyt tutkimaan ulkonäkökäsityksiin vaikuttavia (merkityksellisiä) toisia sekä sitä, millaisten käytäntöjen kautta ulkonäköä tuotetaan ja neuvotellaan. Lasten kokemus ulkonäöstä rakentui aineistoissa paljolti ristiriitaisena, sukupuolittuneita eroja mutta myös yhteneväisyyksiä sisältävänä. Tyytyväisyyttä omaan ulkonäköön säesti usein ajatus, että ”voisi olla vähän paremmin”. Ikätoveriryhmän ja varsinkin koulussa tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitys ulkonäköneuvotteluissa korostui.