Kehityskeskustelu sairaanhoitajan työssä oppimisen tukijana.
PIETILÄ, NINA (2004)
PIETILÄ, NINA
2004
Hoitotiede - Nursing Science
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-05-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13358
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13358
Tiivistelmä
Hakutermit:
sairaanhoitaja, kehityskeskustelu, työssä oppiminen
Henkilöstön kehittäminen nähdään osaksi toiminnan laatua. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että hoitajien työssä oppimisesta tiedetään vähän. Julkisen sektorin työyhteisöjen kehittämisessä on kiinnitettävä huomio henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen perustuvaan palautteen antoon ja arviointiin sekä tavoitteiden laadintaan esimerkiksi kehityskeskustelutilanteissa.
Tutkielman tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kehityskeskusteluissa ilmennyttä vuorovaikutusta, palautetta, arviointia ja tavoitteiden asettamista sekä kuvata näiden tekijöiden koettua vaikutusta sairaanhoitajien työssä oppimiseen. Tutkimuksen kohdejoukko muodostui erään eteläsuomalaisen kunnan yhdeksäntoista (N = 19) sairaanhoitajan käymistä kehityskeskusteluista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällön analyysilla.
Kehityskeskusteluissa ilmeni tasavertaista ja esimiesjohtoista vuorovaikutusta. Tasavertaiselle vuorovaikutukselle oli ominaista sekä esimiehen ja sairaanhoitajan suhteen lujittaminen että keskustelijoiden avoimuus. Avoimuus mahdollisti sairaanhoitajien kehittymistarpeiden esilleoton. Esimiesjohtoinen vuorovaikutus ilmeni etäisyyshakuisena ja hierarkkisena vuorovaikutuksena. Etäisyyshakuisessa vuorovaikutuksessa sairaanhoitaja ei luottanut kehityksen ja muutoksen mahdollisuuteen.
Sairaanhoitajat keräsivät palautetietoa sekä itsereflektion kautta että esimiehen palautteesta. Palaute ja arviointi kohdistuivat sairaanhoitajien persoonaan ja hoitotyön tekemiseen. Hoitotyön tekemistä arvioitiin sekä sairaanhoitajien erikoisosaamisalueiden kautta että yksilövastuisenhoitotyön tekemisen kautta. Arviointi mahdollisti työssä oppimista, kun sairaanhoitajan tekemää työtä ja kehittymistarpeita arvioitiin suhteessa sairaanhoitajan omiin kehittymispyrkimyksiin ja organisaatiossa ilmeneviin tarpeisiin. Arvioinnissa ei käytetty kriteereitä eikä niiden käytöstä oltu yksimielisiä. Arviointi jäi pintapuoliseksi, minkä vuoksi sairaanhoitajan oli vaikeaa arvioida oppimistaan. Kehityskeskusteluissa sairaanhoitajille ei aina asetettu tavoitteita. Mikäli niitä asetettiin, sairaanhoitajat saivat asettaa ne itse, ja ne kohdistuivat sairaanhoitajien koulutukseen pääsyn turvaamiseen ja heidän erityisosaamisensa vahvistamiseen ja hoitotyön kehittämiseen.
sairaanhoitaja, kehityskeskustelu, työssä oppiminen
Henkilöstön kehittäminen nähdään osaksi toiminnan laatua. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että hoitajien työssä oppimisesta tiedetään vähän. Julkisen sektorin työyhteisöjen kehittämisessä on kiinnitettävä huomio henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen perustuvaan palautteen antoon ja arviointiin sekä tavoitteiden laadintaan esimerkiksi kehityskeskustelutilanteissa.
Tutkielman tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien kehityskeskusteluissa ilmennyttä vuorovaikutusta, palautetta, arviointia ja tavoitteiden asettamista sekä kuvata näiden tekijöiden koettua vaikutusta sairaanhoitajien työssä oppimiseen. Tutkimuksen kohdejoukko muodostui erään eteläsuomalaisen kunnan yhdeksäntoista (N = 19) sairaanhoitajan käymistä kehityskeskusteluista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällön analyysilla.
Kehityskeskusteluissa ilmeni tasavertaista ja esimiesjohtoista vuorovaikutusta. Tasavertaiselle vuorovaikutukselle oli ominaista sekä esimiehen ja sairaanhoitajan suhteen lujittaminen että keskustelijoiden avoimuus. Avoimuus mahdollisti sairaanhoitajien kehittymistarpeiden esilleoton. Esimiesjohtoinen vuorovaikutus ilmeni etäisyyshakuisena ja hierarkkisena vuorovaikutuksena. Etäisyyshakuisessa vuorovaikutuksessa sairaanhoitaja ei luottanut kehityksen ja muutoksen mahdollisuuteen.
Sairaanhoitajat keräsivät palautetietoa sekä itsereflektion kautta että esimiehen palautteesta. Palaute ja arviointi kohdistuivat sairaanhoitajien persoonaan ja hoitotyön tekemiseen. Hoitotyön tekemistä arvioitiin sekä sairaanhoitajien erikoisosaamisalueiden kautta että yksilövastuisenhoitotyön tekemisen kautta. Arviointi mahdollisti työssä oppimista, kun sairaanhoitajan tekemää työtä ja kehittymistarpeita arvioitiin suhteessa sairaanhoitajan omiin kehittymispyrkimyksiin ja organisaatiossa ilmeneviin tarpeisiin. Arvioinnissa ei käytetty kriteereitä eikä niiden käytöstä oltu yksimielisiä. Arviointi jäi pintapuoliseksi, minkä vuoksi sairaanhoitajan oli vaikeaa arvioida oppimistaan. Kehityskeskusteluissa sairaanhoitajille ei aina asetettu tavoitteita. Mikäli niitä asetettiin, sairaanhoitajat saivat asettaa ne itse, ja ne kohdistuivat sairaanhoitajien koulutukseen pääsyn turvaamiseen ja heidän erityisosaamisensa vahvistamiseen ja hoitotyön kehittämiseen.