Kulutusjuhlista lamakouristukseen. Lamatodellisuuden rakentaminen Mielenterveys -lehden asiantuntijahaastatteluissa 1991–1995

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan tekstianalyysin avulla asiantuntijoiden lamapuhetta Mielenterveys -lehdessä 1990 -luvun laman aikana. Tarkoitus on selvittää, millaista todellisuutta lehdessä haastatellut asiantuntijat rakentavat lamasta ja sen syistä ja seurauksista. Aineisto muodostuu kaikkiaan yhdeksästä talouden, sosiaalipolitiikan, filosofian, päihdehuollon, yrityskonsultoinnin, politiikan ja mielenterveystyön asiantuntijan haastattelusta.

Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa on sosiaalisen konstruktionismin perinne, johon tutkimusotteellinen kehys, diskurssianalyysi, sisältyy ja pohjautuu. Tutkielmassa on sovellettu erityisesti Norman Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin median tutkimuksen tapoja, joissa on keskeistä representaatioiden, suhteiden ja identiteettien analysointi teksteissä. Näistä tarkastelun kohteeksi on valittu lauseiden representaation tavat; millaisia tulkintaa ohjaavia kategorisia sanavalintoja on tehty, miten toiminta ja toimijuus on esitetty ja miten vastuullisuus käy lauseiden tasolla ilmi.

Haastattelutekstien sisältöjen kartoituksen tuloksena lamapuheesta oli erotettavissa kolmenlaista retoriikkaa. Selviytymisretoriikan sisältönä olivat näkemykset yksilöiden hyvinvoinnin vastuun asettumisesta joko yksilöille itselleen tai yhteiskunnan palvelujärjestelmälle. Syy- ja seurausretoriikassa laman syiksi tuotettiin valtion talouspoliittiset toimet (rahamarkkinoiden vapauttaminen, markan sitominen ecuun), yritysten ja rahalaitosten toiminta (ylivelkaantuminen ja löysä luotonanto) ja lopulta yksilöiden ylivelkaantuminen. Laman seuraukset rakennettiin yleisimmin pidemmän aikavälin uhkakuvina, kuten pysyvänä suurtyöttömyytenä ja valtion velkaantumisena. Välittömät laman seuraukset, työttömyys, toimeentulovaikeudet ja psyykkiset ongelmat, olivat läsnä vain muutaman asiantuntijan seurausretoriikassa. Kolmatta retoriikkatyyppiä, pitäisi -retoriikkaa, luonnehtivat velvoittavat ”pitäisi”, ”tulisi”, ”olisi syytä” jne. ilmaukset, joiden sisältönä olivat valtiollisten toimien kritiikki ja parempien menettelytapojen tarjoaminen. Tämä retoriikka toi esille solidaarisuuden, demokraattisuuden ja ihmisarvoisen kohtelun arvoja.

Analyysi osoitti, miten merkittävä rooli sanasto- ja kategoriavalinnoilla sekä muilla representaation keinoilla on tietynlaisen todellisuuden tuottamisessa. Käytetty kieli konstruoi maailmaa ja ohjaa siten toimintaa. Toimijuuden esittämisessä tavanomaisinta oli jättää toimija piiloon passiivirakennetta tai nominalisointia käyttämällä. Näin vastuullisuuden osoittaminen jäi eksplikoimatta. Yllättävä havainto analyysissä oli, että oletettua yhteyttä laman ja mielenterveyden välille ei tuotettu kuin kolmessa haastattelussa. Tämän yhteyden poissaololle ei kuitenkaan löytynyt selvää syytä; tutkielmassa spekuloidaan mahdollisuudella, että yhteys otetaan itsestään selvänä alkuoletuksena huomioon, tai että mielenterveysaihe koetaan edelleen vaikeaksi, eikä sitä mielellään käsitellä silloin, kun oma asiantuntijuus kohdistuu toisaalle. On myös mahdollista, ettei lamapuheeseen tyypillisimmillään yhdistetä mielenterveysnäkökulmaa, vaan nämä ilmiöt rakennetaan toisistaan erillisinä.