Naiset rock-instrumentin varressa - Soittamisen ja esiintymisen ruumiilliset merkitykset rock-musiikissa.

Abstract

Hakusanat: rock-musiikki, rock-diskurssi, rockin historia, naiset ja rock, populaarimusiikki, etnomusikologinen rocktutkimus, tanssintutkimus, diskurssianalyysi, feministinen tutkimus, ruumiillisuus, musiikki ja liike, soittaminen, esiintyminen

Pro gradu ­tutkielmani käsittelee rock-kulttuurin ruumiillisuutta sekä naissoittajien tapoja tulkita näitä merkityksiä omassa toiminnassaan ja soittoharrastuksessaan.

Kapinaa ja miehistä aggressiivisuutta korostavat kliseet tuntuvat pysyvän tiukasti rockmusiikin kuvastossa, vaikka niitä samanaikaisesti kritisoidaan ja parodioidaan paljon. Rockiin liittyvät ruumiilliset merkitykset ­ eleet, asennot, tyylit ­ ovat tiiviisti yhteydessä rock-ideologiaan, joka on muotoutunut rockin miesvaltaisen historian myötä erityisesti miestapaista seksuaalisuutta korostavaksi. Ennakko-oletukseni on, että näiden ruumiillisten toimintatapojen kautta välittyy sukupolvelta toiselle tietynlaisia rockiin liittyviä mielikuvia, jotka ovat ristiriidassa naisiin kohdistuvien odotusten kanssa. Tämä saattaa taas osaltaan aiheuttaa sen, että harvat naiset edelleenkään kokevat luontevaksi tarttua rock-instrumentteihin.

Tutkielma keskittyy rocktutkimuksessa vähemmän huomiota osakseen saaneisiin ­ mutta yhtälailla keskeisiin ­ esiintymiseen, ulkonäköön ja rock-tyyliin liittyviin merkityksiin. Aluksi tutkielmassa puretaan rockmusiikin historiaa ja perinteistä rockdiskurssia ruumiillisuuden ja naistutkimuksen näkökulmasta, sekä ruumiillisuutta kulttuurintutkimuksen teoreettisena välineenä feministisen, sosiologisen ja toisaalta taiteentutkimuksen käsitteistöä käyttäen. Diskurssianalyysin avulla pyrin nostamaan esiin haastateltujen naissoittajien ruumiillisuuteen liittyviä repertuaareja eli puhetapoja.

Haastatteluista nousikin esiin erilaisia diskursiivisia repertuaareja eli puhetapoja, joilla haastateltavat pyrkivät jäsentämään omaa toimintaansa. Puheessa rockin soittamisesta nousi esiin paitsi häpeärepertuaari, jossa oma soittokokemus koettiin epämiellyttävänä ja jotenkin sopimattomana, myös neutraaliusrepertuaari, jolla oman sukupuoli pyrittiin häivyttämään jotta siihen ei kiinnitettäisi häiritsevästi huomiota. Agressiivisuus- ja hauskanpitorepertuaari taas koettiin tarpeelliseksi, kun haluttiin joko tietoisesti ottaa haltuun omalle sukupuolelle sopimattomaksi nähtyä ulospäin suuntautunutta aggressiivisuutta, tai ottaa tietoinen askel teatraalisempaan, ulkoistettuun hauskanpitorooliin jossa naiseutta voitiin korostaa riskittömämmin huumorin varjolla.

Tutkielmassani käy ilmi, että erilaiset strategiat ja puhetavat ovat tarpeellisia naissoittajille heidän muodostaessaan omaa paikkaansa rock-yhteisössä, jossa naissoittaja joutuu usein radikaalisti kyseenalaistamaan rockin soittamiseen liittyvän tyylin oletettua sukupuolineutraaliutta. Varsinaisen syrjinnän sijaan ongelmallisinta tuntuikin olevan niin miesten kuin naistenkin omissa ajatuksissa maskuliinisten normien neutralisoituminen, jolloin naistapainen esiintyminen tuntui rockin soittamisessa jollain tapaa väärältä ja omaa sukupuolta ei haluttu korostaa. Toisaalta myös miestapaisia kliseitä kuten revittämistä ja korostuneen aggressiivista lavaesiintymistä haluttiin joko kyseenalaistaa tai ironisoida.

Tutkielmassani keskeisenä teemana on siis soittamiseen liittyvät eleet ja liikkeet, esiintymiseen liittyvät ruumiilliset merkitykset sekä rock-kulttuurin ideologia. Rockin historian myötä muotoutuneet käytännöt sekä käsitys rockin seksuaalisuutta ja kapinaa korostavasta olemuksesta on yhä vahvasti läsnä treenikämpillä, musiikkiliikkeissä, keikkapaikoilla ja rock-puheessa. Naisten tavoissa puhua soittamisestaan ja toiminnassaan rock-yhteisössä on läsnä toisaalta hämmennys oman sukupuolityylin ja rockiin liittyvien merkitysten ristiriidoista, toisaalta tarve hälventää rockin myyttistä seksuaalisuutta sekä sen miehisiä merkityksiä kyseenalaistamalla raivata tilaa omille tulkinnoilleen rockin soittamisesta.