Oppilaskuntatoiminnan merkitykset. Tamperelaisten yläasteiden ja lukioiden oppilaskuntien puheenjohtajien oppilaskuntatoiminnalle antamat merkitykset.

Abstract

Hakutermit:

oppilaskunta,vaikuttaminen,elämänhallinta,osallisuus

Tarkoitus oli selvittää oppilaskuntien toimintaa, lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kouluissa sekä oppilaskuntatoiminnan muita merkityksiä tamperelaisten peruskoulujen yläasteiden ja lukioiden oppilaskuntien puheenjohtajien näkökulmasta.

Tutkimukseni kytkeytyy ns. uuden lapsuustutkimuksen alueelle ja paikantuu Jamesin luokituksen mukaisesti toisaalta yhteiskuntarakenteellisen lapsen luokkaan, toisaalta vähemmistölapsen luokkaan. Sosiaalityön kannalta oppilaat ovat kiinnostava tutkimuskohde siksi, että he näyttävät olevan keskeisessä ja periaatteessa heitä varten olemassa olevassa toimintaympäristössään marginaalinen ja vajaavaltainen ryhmä. Oppilaskuntatoiminnan avulla voidaan kuitenkin lisätä oppilaiden osallisuutta, joka on yksi elämänhallintaresurssi ja tukee parhaimmillaan syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa. Oppilaskuntatoiminta kuten oppilaiden osallistuminen muutoinkin on Suomessa melko vähän tutkittu alue - oppilaiden vähäiset vaikutusmahdollisuudet ovat tulleet esille lähinnä kouluviihtyvyyttä ja koulukulttuuria koskevien tutkimusten yhteydessä. Ruotsissa sen sijaan oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia on tutkittu runsaasti: oppilaiden osallisuutta koskevassa jaksossa kuvaankin pääasiassa näitä tutkimuksia, joiden tulokset ovat samansuuntaisia kuin omankin tutkimukseni.

Keräsin laadullisen, oppilas- ja aineistolähtöisen tutkimukseni aineiston teemahaastatteluin keväällä 2001. Haastattelin yhteensä 22 oppilaskunnan puheenjohtajaa yläasteilla ja lukioissa. Analysoin aineiston ensin teemoittelemalla, sitten luokittelin ja määrittelin oppilaskuntien osallistumisen tasot, ja lopuksi tyypittelin näistä tiivistetyt koulujen oppilaskuntien osallistumis- ja vaikuttamistyypit.

Oppilaskuntatoiminta oli monimuotoista, ja siinä oli huomattavia koulukohtaisia eroja. Etenkin yläasteilla toiminta oli usein opettajajohtoista, ja oppilaiden todelliset vaikutusmahdollisuudet olivat useimpien haastateltujen mielestä vähäiset. Toisaalta oppilaiden kiinnostuskin rajautui useimmiten käytännönläheisiin, koulun arkeen liittyviin asioihin. Lukioissa toiminta oli yleensä monimuotoisempaa ja oppilasvetoisempaa, ja vaikuttamismahdollisuudet koettiin paremmiksi kuin yläasteiden kouluissa.

Osa oppilaskuntien puheenjohtajista näki toiminnan tarkoitukseksi ensisijaisesti virkistystoiminnan järjestämisen, kouluviihtyvyyden lisäämisen ja vaikuttamisen varsinaisen koulutyön ulkopuolisiin asioihin. Osa piti oppilaskuntaa lähinnä tiedon välittäjänä oppilaiden ja opettajien välillä, ja vain muutamat näkivät sen ensisijaiseksi tehtäväksi oppilaiden etujen valvonnan ja ajamisen.

Oppilaskuntien toimintatapojen ja -mahdollisuuksien erilaisuutta selittivät pääasiassa koulukohtaiset kulttuurit. Erityisesti koulun perinteet ja rituaalit, johtamiskulttuuri sekä oppilaiden ja opettajien välisten vuorovaikutussuhteiden laatu vaikuttivat sekä oppilaskuntatoiminnan sisältöihin että oppilaiden käsityksiin vaikutusmahdollisuuksistaan.

Oppilaskuntien osallistuminen ja vaikuttaminen oli tasoltaan kirjavaa. Tavallisinta oli passiivinen tai aktiivinen kaksisuuntainen informaation vaihto sekä oppilaiden osallistuminen opettajakunnan suunnittelutyöhön. Näillä tasoilla osallistuminen oli tietojen vaihtoa tai oppilaiden mielipiteen kysymistä valmiista suunnitelmista ja ehdotuksista. Tyypillistä oli myös palautteen puuttuminen - oppilaat eivät useinkaan tienneet, mitä heidän ehdotuksilleen tapahtui tai oliko oppilaskunnan mielipide vaikuttanut lopputulokseen vai kysyttiinkö sitä vain muodon vuoksi.

Kehittyneempiä osallistumisen tasoja edustavat oppilaiden ja opettajakunnan yhteinen suunnittelu ja toiminta sekä oppilaiden oma suunnittelu ja toiminta. Nämä olivat käytössä vain muutamassa koulussa, ja niissäkin vaikutusmahdollisuudet rajautuivat pääasiassa varsinaisen koulutyön ulkopuolisiin kysymyksiin.

Kehittyneemmillä tasoilla toimivissa kouluissa oppilaskuntien puheenjohtajat näkivät opettajien olevan aidosti kiinnostuneita oppilaista ja heidän mielipiteistään. Näissä kouluissa sekä oppilaat että opettajat olivat aktiivisempia, ja oppilaskuntien puheenjohtajat uskoivat enemmän oppilaiden todellisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Myös vuorovaikutusta oppilaiden ja opettajien kesken kuvattiin paremmaksi ja toimivammaksi kuin muissa kouluissa.

Historiallisesti tarkasteltuna oppilaskuntatoiminta heijastelee myös ajallemme tyypillisiä moniarvoisuutta, paikallisuutta, toiminnan keskusjohtoisuuden ja sääntelyn vähäisyyttä, nuorisokulttuurin moninaisuutta sekä nuorten kiinnostuksen suuntautumista pikemminkin omaa elämäänsä lähellä oleviin yksittäisiin kysymyksiin kuin laajempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Toisaalta tuloksissa näkyy useimpien koulujen voimakas pyrkimys säilyttää omaa kulttuuriaan sekä ylläpitää perinteisiä toimintatapojaan ja valtasuhteita koulussa toimivien eri ryhmien välillä.

Tiivistämällä ja tyypittelemällä aineistoa päädyin muodostamaan kolme oppilaskuntatoiminnan tyyppiä, jotka ovat virkistystoiminta, näennäisvaikuttaminen ja osallistuva vaikuttaminen. Näistä kiinnostavin on osallistuvan vaikuttamisen tyyppi, koska se näytti lisäävän avoimuutta ja lähentävän koulussa toimivia ryhmiä toisiinsa. Se auttoi myös ymmärtämään erilaisia ajattelutapoja ja lisäsi oppilaiden osallisuutta. Näissä kouluissa vallitsi välittämisen ilmapiiri ja vuorovaikutussuhteet koettiin toimiviksi. Oppilaiden usko vaikuttamismahdollisuuksiinsa oli hyvä ja perustui myös aikaisemmille onnistumisen kokemuksille. Tämänkaltainen toimintamalli näyttää lisäävän oppilaiden osallisuuden kokemista, joka tukee sekä senhetkistä hyvinvointia että mahdollisesti myöhemmänkin elämän hallintaa. Tämän vuoksi ehkäisevän sosiaalityön kannalta olisikin tärkeää, että kouluissa tuettaisiin oppilaiden osallistuvaa vaikuttamista.