Paha kiire! Journalistin arviointikyvyn mallintamista
LAMMASSAARI, TIINA (2004)
2004
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-05-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13049
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-13049
Tiivistelmä
Käsittelen tutkielmassani toimittajan arviointikyvyn välttämättömien edellytysten toteutumista, kun muuttujana on toimittajan etäisyys kuvattavasta ilmiöstä. Keskeisiä käsitteitä ovat etäisyys, kiire, luottamus, arviointikyky, toivo ja tahto.
Toimittajan arviointikyvyn välttämättömien ehtojen kautta pyrin lähestymään uudesta näkökulmasta teemoja, jotka ovat tuttuja journalismietiikan tutkimuksesta, uutistuotannon prosessien sosiologisesta tarkastelusta tai journalismin yhteiskunnallisen roolin pohdinnoista. Näitä teemoja ovat toimittajan vastuu yleisöä kohtaan, journalismin arvot sekä toimittajan ammatin arkikäytäntöjen rooli renkinä ja isäntinä.
Perustan arviointikyvyn käsitteen yhteiskuntafilosofi Hannah Arendtin ajattelun pohjalle, ja tätä kautta aivan keskeiseksi nousee toivon luomisen näkökulma. Kansalaisen kannalta journalismin merkitys on siinä, että journalismi tarjoaa vastapainoa niille poliitikkojen tai taloustieteilijöiden puheille, jotka korostavat asioiden vääjäämätöntä kehitystä tiettyyn suuntaan. Näin kysymys on sekä journalistin arviointikyvystä että kansalaisen arviointikyvystä.
Arendt seurasi natsiupseeri Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä Jerusalemissa vuonna 1961 ja pohti kirjoituksissaan Eichmannin arviointikyvyn pettämistä sekä hänen pahuutensa luonnetta. Eichmann itse vakuutti noudattaneensa vain esimiestensä käskyjä ja olevansa näin syytön hirmutekoihin. Arendt kuvaili Eichmannin pahuutta arkiseksi pahaksi. Suorituspaineiden alla Eichmann toteuttamalla käskyjä kieltäytyi käyttämästä samalla arviointikykyään, minkä seurauksena yhteys katkesi hänen ajattelunsa ja tekojensa välillä.
Tuomo Mörä haastatteli toimittajia Suomen EU-integraatioprosessin aikana, joka huipentui vuoden 1994 kansanäänestykseen. Mörän tutkimus välittää EU-asioihin erikoistuneelle toimittajakunnalle tyypillisen kokemuksen toimimisesta yhden asian eli kyllä-puolen äänitorvena. Vertaan kiireisten toimittajien tapauksia natsibyrokratian osana toimineen Eichmannin tapaukseen.
Lopuksi pohdin tutkimuksissa käytettävien mallinnusten roolia ja arvioin tässä tutkielmassa esiteltyjen mallien toimivuutta. Heuristiset mallit yksinkertaistavat asioita ja ohjaavat ajattelua, mutta ne eivät välttämättä auta ymmärtämään ilmiöitä.
Toimittajan arviointikyvyn välttämättömien ehtojen kautta pyrin lähestymään uudesta näkökulmasta teemoja, jotka ovat tuttuja journalismietiikan tutkimuksesta, uutistuotannon prosessien sosiologisesta tarkastelusta tai journalismin yhteiskunnallisen roolin pohdinnoista. Näitä teemoja ovat toimittajan vastuu yleisöä kohtaan, journalismin arvot sekä toimittajan ammatin arkikäytäntöjen rooli renkinä ja isäntinä.
Perustan arviointikyvyn käsitteen yhteiskuntafilosofi Hannah Arendtin ajattelun pohjalle, ja tätä kautta aivan keskeiseksi nousee toivon luomisen näkökulma. Kansalaisen kannalta journalismin merkitys on siinä, että journalismi tarjoaa vastapainoa niille poliitikkojen tai taloustieteilijöiden puheille, jotka korostavat asioiden vääjäämätöntä kehitystä tiettyyn suuntaan. Näin kysymys on sekä journalistin arviointikyvystä että kansalaisen arviointikyvystä.
Arendt seurasi natsiupseeri Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä Jerusalemissa vuonna 1961 ja pohti kirjoituksissaan Eichmannin arviointikyvyn pettämistä sekä hänen pahuutensa luonnetta. Eichmann itse vakuutti noudattaneensa vain esimiestensä käskyjä ja olevansa näin syytön hirmutekoihin. Arendt kuvaili Eichmannin pahuutta arkiseksi pahaksi. Suorituspaineiden alla Eichmann toteuttamalla käskyjä kieltäytyi käyttämästä samalla arviointikykyään, minkä seurauksena yhteys katkesi hänen ajattelunsa ja tekojensa välillä.
Tuomo Mörä haastatteli toimittajia Suomen EU-integraatioprosessin aikana, joka huipentui vuoden 1994 kansanäänestykseen. Mörän tutkimus välittää EU-asioihin erikoistuneelle toimittajakunnalle tyypillisen kokemuksen toimimisesta yhden asian eli kyllä-puolen äänitorvena. Vertaan kiireisten toimittajien tapauksia natsibyrokratian osana toimineen Eichmannin tapaukseen.
Lopuksi pohdin tutkimuksissa käytettävien mallinnusten roolia ja arvioin tässä tutkielmassa esiteltyjen mallien toimivuutta. Heuristiset mallit yksinkertaistavat asioita ja ohjaavat ajattelua, mutta ne eivät välttämättä auta ymmärtämään ilmiöitä.