Maailman säädyllisin veljeskunta - Ragnar Granitin kansainväliset verkostot 1920 - 1940.
VILEN, TIMO (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
VILEN, TIMO
2004
Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2004-04-01Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee suomalais-ruotsalaisen fysiologin ja tiedenobelisti Ragnar Granitin (19001991) kansainvälisiä verkostoja 19201940. Ongelmakenttää lähestytään kolmen tutkimuskysymyksen kautta: Miten Ragnar Granitin kansainvälinen verkosto syntyi? Miltä Granitin kansainvälinen verkosto näytti? Ja viimein: Miten Ragnar Granitin kansainvälinen verkosto toimi resurssina hänen tieteellisellä urallaan?
Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Ragnar Granitin kirjeenvaihtoa. Tämän ohella on hyödynnetty mm. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan pöytäkirjoja, Granitin omaelämänkertaa sekä muita hänen kirjoituksiaan.
Työn teoreettiset lähtökohdat löytyvät verkostoteoriasta sekä sosiologi Pierre Bourdieun käsiteapparaatista. Verkosto on tutkielmassa ymmärretty ihmisten välisen vuorovaikutuksen tavaksi, jota leimaa horisontaalisuus, epämuodollisuus sekä vapaaehtoisuus. Tutkimusote on ensisijaisesti kvalitatiivinen, mutta verkostoja on tarkasteltu myös kvantitatiivisesti: Granitin verkostoista muodostetaan ensin yleiskuva määrällisin menetelmin, jonka jälkeen tuloksia syvennetään luokittelemalla Granitin kirjeenvaihtosuhteita ja analysoimalla laadullisesti verkostojen toimintaa ja merkitystä.
Tutkielmassa hyödynnetään Pierre Bourdieun kentän, habituksen sekä pääomien käsitteitä. Erityisen keskeisiä ovat symbolinen ja sosiaalinen pääoma: edellisellä tarkoitetaan Granitin tieteellisiä meriittejä sekä hänen tiedeyhteisön taholta nauttimaansa virallista tunnustusta ja jälkimmäisellä hänen verkostosuhteitaan.
Ragnar Granitin vuosina 19201933 tekemiä opintomatkoja on tutkielmassa tarkasteltu nuoren tiedemiehen investointeina näihin pääoman muotoihin: symbolista pääomaansa Granit kasvatti mm. opiskelemalla alan johtavien auktoriteettien johdolla ja sosiaalista pääomaansa hän puolestaan kartutti tutustumalla ihmisiin sekä pitämällä yllä verkostosuhteitaan. Tätä pääomaa hän saattoi Suomeen palattuaankin kirjeenvaihdon kautta hyödyntää akateemisella kentällä kamppaillessaan.
Granitin kansainvälisistä verkostoista erottui tarkasteluajanjaksona kolme maantieteellistä ryhmää. Ensimmäinen, ja Granitille läheisin, oli Englannin verkosto, mikä tarkoitti pitkälti Charles Sherringtonin ympärille ryhmittynyttä Oxfordin piiriä sekä Edgar Adriania ja W. D. Wrightiä. Tämä ryhmä vastasi suurimmasta osasta Granitin kirjeitä ja myös vaikutti eniten hänen tieteelliseen identiteettiinsä.
Toinen huomattava verkosto oli Yhdysvalloissa. Se oli vielä 1930-luvun puolessa välissä Granitin englantilaista verkostoa selvästi pienempi, mutta ohitti lukumäärässä hänen englantilaisen verkostonsa vuosikymmen loppua kohti tultaessa. Suurin osa näistä kontakteista oli kuitenkin luonteeltaan muodollisia, ja varsinaisesta sosiaalisesta verkostosuhteesta voidaan puhua lähinnä vain sen joukon suhteen, johon Granit oli tutustunut työskennellessään Philadelphiassa Johnson Foundationilla.
Kolmas kansainvälinen verkosto oli pohjoismainen. Tämä ryhmä ilmestyi Granitin kansainväliseen verkostoon vasta 1930-luvun puolenvälin tienoilla, mutta vuosien 1937-1940 osalta oli skandinaavisten tiedemiesten osuus koko Granitin kansainvälisestä verkostosta jo kolmannes. Saksankielisiin maihin Granitilla ei kirjeenvaihdosta päätellen ollut verkostosuhteita; tässä kohden hän poikkesi 1930-luvun suomalaisesta valtavirrasta.
Englannin ja Yhdysvaltojen verkostot olivat perua Granitin opintomatkoista kun taas verkostojen laajeneminen Ruotsiin johtui mm. Granitin esitelmämatkoista sekä hänen toimimisestaan asiantuntijana Karoliinisen instituutin ja Uppsalan yliopiston professuureja täytettäessä. Pohjoismaisten verkostojen kasvu liittyi osin myös Granitin toiveisiin siirtyä Ruotsiin, jossa 1930-luvun lopulla vapautui useita professuureja; taustalla olivat Helsingin yliopiston kielitaistelu sekä etenemismahdollisuuksien puuttuminen Helsingissä, jonne Granit 1937 oli nimitetty fysiologian toiseksi professoriksi.
Toiveita Ruotsiin siirtymisestä Granit oli elätellyt jo 1930-luvun alussa, mutta professuurien vapautuessa Granit ei kuitenkaan niitä hakenut johtuen Ruotsin lainsäädännöstä sekä sosiaalisen pääomansa vähäisyydestä. Granitille Harvardista tullut tarjous saapua professoriksi muutti kuitenkin tilannetta: asiasta huhuja kuultuaan ryhtyivät Granitin ruotsalaiset verkostot loppuvuodesta 1939 järjestämään Granitille omaa tutkimusvirkaa Karoliiniselta instituutilta. Kun Harvardin tarjous kevään 1940 aikana vahvistui, oli Granitin ruotsalaisilla verkostoilla esittää tarjous, jonka Granit Harvardin sijasta hyväksyi.
Granitin kansainväliset verkostot toimivat muulloinkin hänelle resurssina akateemisista viroista kamppailtaessa: näin oli laita mm. 1929 kun Granitille tarjottiin tutkijantointa Philadelphiasta sekä 1934 Granitin hakiessa Oxfordin yliopistolta tutkijastipendiä. Tarkasteltaessa näitä ja muita tämäntapaisia prosesseja huomattiin, ettei Granitin tärkeiden palvelusten suh-teen useinkaan tarvinnut itse toimia aloitteentekijänä; aloite tuli usein muualta, joskin verkosto kirjeenvaihdon kautta oli tietoinen Granitin tilanteesta ja reagoi siihen. Tämä sopii hyvin yhteen tutkielmassa käytetyn verkoston määritelmän kanssa: verkostojen logiikkaan kuuluu velan tunnistaminen sekä vastapalveluksen tekeminen pyytämättä. Tämä puolestaan johtaa verkostosuhteen syvenemiseen sekä sosiaalisen pääoman lisääntymiseen.
1930-luvun tiedeyhteisö oli tietoinen symbolisen ja sosiaalisen pääoman välillä vallitsevasta jännitteellisestä suhteesta. Sosiaalisen pääoman käytön pelättiin johtavan oman symbolisen pääoman vähenemiseen, mutta tästä huolimatta verkostoja hyödynnettiin akateemisista viroista kamppailtaessa; samanaikaisesti suhtauduttiin paheksuen vastapuolen sosiaalisten verkostojen käyttöön sekä peräänkuulutettiin valintojen tekemistä symbolisen pääoman perusteella. Sosiaaliseen pääomaan turvautuminen todettiin kuitenkin luonnolliseksi strategiaksi tieteellisellä kentällä toimittaessa: esimerkiksi virantäyttötilanteissa ovat epävarmuus ja riskit usein suuria, mikä tuntuisi perustelevan sosiaalisen pääoman käyttöä.
Verkostojen ja sosiaalisen pääoman merkitys resurssina myöskin tunnistettiin. Tämä näkyi Ragnar Granitin laajassa kirjeenvaihdossa, jonka ylläpitäminen epäilemättä vaati häneltä paljon aikaa ja resursseja. Ja ennen kaikkea se näkyi siinä tavassa, jolla Granit huolehti hyvinvointinsa ja tieteellisen työnsä kannalta oleellisista kansainvälisistä verkostoistaan, tästä ”maailman säädyllisimmästä veljeskunnasta”, niin kuin hän sitä omaelämänkerrassaan arvostavasti kutsui.
Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Ragnar Granitin kirjeenvaihtoa. Tämän ohella on hyödynnetty mm. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan pöytäkirjoja, Granitin omaelämänkertaa sekä muita hänen kirjoituksiaan.
Työn teoreettiset lähtökohdat löytyvät verkostoteoriasta sekä sosiologi Pierre Bourdieun käsiteapparaatista. Verkosto on tutkielmassa ymmärretty ihmisten välisen vuorovaikutuksen tavaksi, jota leimaa horisontaalisuus, epämuodollisuus sekä vapaaehtoisuus. Tutkimusote on ensisijaisesti kvalitatiivinen, mutta verkostoja on tarkasteltu myös kvantitatiivisesti: Granitin verkostoista muodostetaan ensin yleiskuva määrällisin menetelmin, jonka jälkeen tuloksia syvennetään luokittelemalla Granitin kirjeenvaihtosuhteita ja analysoimalla laadullisesti verkostojen toimintaa ja merkitystä.
Tutkielmassa hyödynnetään Pierre Bourdieun kentän, habituksen sekä pääomien käsitteitä. Erityisen keskeisiä ovat symbolinen ja sosiaalinen pääoma: edellisellä tarkoitetaan Granitin tieteellisiä meriittejä sekä hänen tiedeyhteisön taholta nauttimaansa virallista tunnustusta ja jälkimmäisellä hänen verkostosuhteitaan.
Ragnar Granitin vuosina 19201933 tekemiä opintomatkoja on tutkielmassa tarkasteltu nuoren tiedemiehen investointeina näihin pääoman muotoihin: symbolista pääomaansa Granit kasvatti mm. opiskelemalla alan johtavien auktoriteettien johdolla ja sosiaalista pääomaansa hän puolestaan kartutti tutustumalla ihmisiin sekä pitämällä yllä verkostosuhteitaan. Tätä pääomaa hän saattoi Suomeen palattuaankin kirjeenvaihdon kautta hyödyntää akateemisella kentällä kamppaillessaan.
Granitin kansainvälisistä verkostoista erottui tarkasteluajanjaksona kolme maantieteellistä ryhmää. Ensimmäinen, ja Granitille läheisin, oli Englannin verkosto, mikä tarkoitti pitkälti Charles Sherringtonin ympärille ryhmittynyttä Oxfordin piiriä sekä Edgar Adriania ja W. D. Wrightiä. Tämä ryhmä vastasi suurimmasta osasta Granitin kirjeitä ja myös vaikutti eniten hänen tieteelliseen identiteettiinsä.
Toinen huomattava verkosto oli Yhdysvalloissa. Se oli vielä 1930-luvun puolessa välissä Granitin englantilaista verkostoa selvästi pienempi, mutta ohitti lukumäärässä hänen englantilaisen verkostonsa vuosikymmen loppua kohti tultaessa. Suurin osa näistä kontakteista oli kuitenkin luonteeltaan muodollisia, ja varsinaisesta sosiaalisesta verkostosuhteesta voidaan puhua lähinnä vain sen joukon suhteen, johon Granit oli tutustunut työskennellessään Philadelphiassa Johnson Foundationilla.
Kolmas kansainvälinen verkosto oli pohjoismainen. Tämä ryhmä ilmestyi Granitin kansainväliseen verkostoon vasta 1930-luvun puolenvälin tienoilla, mutta vuosien 1937-1940 osalta oli skandinaavisten tiedemiesten osuus koko Granitin kansainvälisestä verkostosta jo kolmannes. Saksankielisiin maihin Granitilla ei kirjeenvaihdosta päätellen ollut verkostosuhteita; tässä kohden hän poikkesi 1930-luvun suomalaisesta valtavirrasta.
Englannin ja Yhdysvaltojen verkostot olivat perua Granitin opintomatkoista kun taas verkostojen laajeneminen Ruotsiin johtui mm. Granitin esitelmämatkoista sekä hänen toimimisestaan asiantuntijana Karoliinisen instituutin ja Uppsalan yliopiston professuureja täytettäessä. Pohjoismaisten verkostojen kasvu liittyi osin myös Granitin toiveisiin siirtyä Ruotsiin, jossa 1930-luvun lopulla vapautui useita professuureja; taustalla olivat Helsingin yliopiston kielitaistelu sekä etenemismahdollisuuksien puuttuminen Helsingissä, jonne Granit 1937 oli nimitetty fysiologian toiseksi professoriksi.
Toiveita Ruotsiin siirtymisestä Granit oli elätellyt jo 1930-luvun alussa, mutta professuurien vapautuessa Granit ei kuitenkaan niitä hakenut johtuen Ruotsin lainsäädännöstä sekä sosiaalisen pääomansa vähäisyydestä. Granitille Harvardista tullut tarjous saapua professoriksi muutti kuitenkin tilannetta: asiasta huhuja kuultuaan ryhtyivät Granitin ruotsalaiset verkostot loppuvuodesta 1939 järjestämään Granitille omaa tutkimusvirkaa Karoliiniselta instituutilta. Kun Harvardin tarjous kevään 1940 aikana vahvistui, oli Granitin ruotsalaisilla verkostoilla esittää tarjous, jonka Granit Harvardin sijasta hyväksyi.
Granitin kansainväliset verkostot toimivat muulloinkin hänelle resurssina akateemisista viroista kamppailtaessa: näin oli laita mm. 1929 kun Granitille tarjottiin tutkijantointa Philadelphiasta sekä 1934 Granitin hakiessa Oxfordin yliopistolta tutkijastipendiä. Tarkasteltaessa näitä ja muita tämäntapaisia prosesseja huomattiin, ettei Granitin tärkeiden palvelusten suh-teen useinkaan tarvinnut itse toimia aloitteentekijänä; aloite tuli usein muualta, joskin verkosto kirjeenvaihdon kautta oli tietoinen Granitin tilanteesta ja reagoi siihen. Tämä sopii hyvin yhteen tutkielmassa käytetyn verkoston määritelmän kanssa: verkostojen logiikkaan kuuluu velan tunnistaminen sekä vastapalveluksen tekeminen pyytämättä. Tämä puolestaan johtaa verkostosuhteen syvenemiseen sekä sosiaalisen pääoman lisääntymiseen.
1930-luvun tiedeyhteisö oli tietoinen symbolisen ja sosiaalisen pääoman välillä vallitsevasta jännitteellisestä suhteesta. Sosiaalisen pääoman käytön pelättiin johtavan oman symbolisen pääoman vähenemiseen, mutta tästä huolimatta verkostoja hyödynnettiin akateemisista viroista kamppailtaessa; samanaikaisesti suhtauduttiin paheksuen vastapuolen sosiaalisten verkostojen käyttöön sekä peräänkuulutettiin valintojen tekemistä symbolisen pääoman perusteella. Sosiaaliseen pääomaan turvautuminen todettiin kuitenkin luonnolliseksi strategiaksi tieteellisellä kentällä toimittaessa: esimerkiksi virantäyttötilanteissa ovat epävarmuus ja riskit usein suuria, mikä tuntuisi perustelevan sosiaalisen pääoman käyttöä.
Verkostojen ja sosiaalisen pääoman merkitys resurssina myöskin tunnistettiin. Tämä näkyi Ragnar Granitin laajassa kirjeenvaihdossa, jonka ylläpitäminen epäilemättä vaati häneltä paljon aikaa ja resursseja. Ja ennen kaikkea se näkyi siinä tavassa, jolla Granit huolehti hyvinvointinsa ja tieteellisen työnsä kannalta oleellisista kansainvälisistä verkostoistaan, tästä ”maailman säädyllisimmästä veljeskunnasta”, niin kuin hän sitä omaelämänkerrassaan arvostavasti kutsui.