Digitaalinen media taideinstituution arjessa. Digitaalisen median käyttö ja sisältötuotannon mahdollisuudet tamperelaisissa taideinstituutioissa.
PEHKONEN, MARIKA (2004)
2004
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-03-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12803
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12803
Sisällysluettelo
1 Johdanto 1.1 Taustaa 1.2 Tutkimustehtävät 1.3 Lähtökohtina digitaalinen media ja digitaalinen kulttuuri 1.4 Kulttuurintutkimuksen lähestymistapa 1.5 Aineisto ja menetelmät 2 Tietoyhteiskunnan toimintaympäristö 2.1 Tietoyhteiskunnan käsitteestä 2.2 Suomalainen tietoyhteiskunta tilastoina 2.3 Tietoyhteiskunnan kulttuuripolitiikka 2.4 Sisältötuotanto 3 Tampereen Työväen Teatterin tapaustutkimus 3.1 Lähtökohtana verkkosivuston uudistus 3.2 Kenelle, mitä ja miksi: media ja sen käyttäjät 3.3 Mitä ja miten: käytössä oleva materiaali ja median ominaisuudet 3.4 Peter Pan verkossa 3.5 Suositukset verkkosivuston toteutukseen 3.6 Yhteenveto digitaalisesta julkaisusta 4 Digitaalisen median käyttö ja sisältötuotannon haasteet taideinstituutioissa 4.1 Suhde digitaaliseen mediaan 4.2 Internet tiedottamisen ja markkinoinnin välineenä 4.3 Mobiilipalveluiden tarjoaminen: tekstiviestit, kuvaviestit, mobiilisovellukset 4.4 Verkostoituminen ja digitaalinen yhteisöllisyys 4.5 Audiovisuaalisista elementeistä mediataiteeseen ja taiteellisiin sovelluksiin 4.6 Yhteenveto digitaalisen sisältötuotannon kannalta 5 Pohdinta ja päätelmät Haastattelut Lähteet Liite: Teemahaastattelurunko
Tiivistelmä
Hakutermit:
teatteri, hypermedia, kulttuurintutkimus, tietoyhteiskunta, sisältötuotanto, taidehallinto
Keskityn pro gradu -tutkielmassani digitaalisen median käyttöön ja sen myötävaikutuksella aiheutuvien kulttuuristen muutosten selvittämiseen taideinstituutioiden arjessa. Olen kartoittanut digitaalisen median käytön mahdollisuuksia ja haasteita teemahaastatteluin seitsemässä tamperelaisessa taideinstituutiossa sekä kahden vapaan taiteen toimijan osalta. Tampereen Työväen Teatteriin sijoittuva tapaustutkimus kuvaa verkkovälitteisen digitaalisen median mahdollisuuksia teatterin kontekstissa. Tamperelaisten taideinstituutioiden tilannetta ja hankeideoita kartoittavien haastattelujen pohjalta pohdin digitaalisen sisältötuotannon liiketoiminnan mahdollisuuksia kulttuurialalla.
Tietoyhteiskuntakehitys näyttäytyy taideinstituutioissa elinikäisen oppimisen vaateena. Haasteena pidetään medianmukaisen tuotannon hallitsemista ja resurssikysymyksiä. Digitaalisten sisältöjen kehityshankkeisiin ei tunnu löytyvän sopivia kumppaneita eikä ulkopuolisia rahoituslähteitä; lisäksi niihin kanavoitujen sisäisten voimavarojen katsotaan olevan pois taideinstituutioiden perustoiminnoista. Taideinstituutioissa kuitenkin tuotetaan myös digitaalisia sisältöjä: kokoelmien hallinnassa digitaalinen media on keskeisellä sijalla, ja verkkosivut mielletään erityisesti tiedottamisen ja markkinoinnin välineeksi. Myös digitaalisen kulttuurin, esimerkiksi verkkoyhteisöllisyyden ja mobiiliviestinnän, mahdollisuudet herättävät kiinnostusta. Useimmiten viestintästrategiassa edetään kuitenkin maltillisesti tamperelaisten kuluttajien ehdoilla. Digitaalisia sisältöjä tuotettaessa herättävät ristiriitaisia odotuksia julkisilta palveluilta odotettu maksuttomuus, toisaalta niiden tuottamiseen liitetty kustannustietoisuuden vaatimus esimerkiksi kaupungin organisaation sisällä.
Digitaalisen sisältötuotannon ideologia ei suoranaisesti palvele taideinstituutioita, jotka toimivat pääosin julkisrahoitteisesti. Taideinstituutioiden ydinosaaminen on taideteosten ja -elämysten tuottamisessa sekä taideteosten luomisedellytysten turvaamisessa, ei niinkään sisältötuotannon ja sen liiketoiminnan osaamisessa. Digitaalisen sisältötuotannon liiketoimintamallien soveltaminen taideinstituutioissa edellyttäisi muutosta nykyisissä ajattelu- ja toimintamalleissa sekä mitä ilmeisimmin arvokeskustelua. Tuntuva panostaminen sisältötuotannon rahoitukseen piirtyy selkeästi esiin uusintavan ja kestävän sisältötuotannon syntyedellytyksenä.
teatteri, hypermedia, kulttuurintutkimus, tietoyhteiskunta, sisältötuotanto, taidehallinto
Keskityn pro gradu -tutkielmassani digitaalisen median käyttöön ja sen myötävaikutuksella aiheutuvien kulttuuristen muutosten selvittämiseen taideinstituutioiden arjessa. Olen kartoittanut digitaalisen median käytön mahdollisuuksia ja haasteita teemahaastatteluin seitsemässä tamperelaisessa taideinstituutiossa sekä kahden vapaan taiteen toimijan osalta. Tampereen Työväen Teatteriin sijoittuva tapaustutkimus kuvaa verkkovälitteisen digitaalisen median mahdollisuuksia teatterin kontekstissa. Tamperelaisten taideinstituutioiden tilannetta ja hankeideoita kartoittavien haastattelujen pohjalta pohdin digitaalisen sisältötuotannon liiketoiminnan mahdollisuuksia kulttuurialalla.
Tietoyhteiskuntakehitys näyttäytyy taideinstituutioissa elinikäisen oppimisen vaateena. Haasteena pidetään medianmukaisen tuotannon hallitsemista ja resurssikysymyksiä. Digitaalisten sisältöjen kehityshankkeisiin ei tunnu löytyvän sopivia kumppaneita eikä ulkopuolisia rahoituslähteitä; lisäksi niihin kanavoitujen sisäisten voimavarojen katsotaan olevan pois taideinstituutioiden perustoiminnoista. Taideinstituutioissa kuitenkin tuotetaan myös digitaalisia sisältöjä: kokoelmien hallinnassa digitaalinen media on keskeisellä sijalla, ja verkkosivut mielletään erityisesti tiedottamisen ja markkinoinnin välineeksi. Myös digitaalisen kulttuurin, esimerkiksi verkkoyhteisöllisyyden ja mobiiliviestinnän, mahdollisuudet herättävät kiinnostusta. Useimmiten viestintästrategiassa edetään kuitenkin maltillisesti tamperelaisten kuluttajien ehdoilla. Digitaalisia sisältöjä tuotettaessa herättävät ristiriitaisia odotuksia julkisilta palveluilta odotettu maksuttomuus, toisaalta niiden tuottamiseen liitetty kustannustietoisuuden vaatimus esimerkiksi kaupungin organisaation sisällä.
Digitaalisen sisältötuotannon ideologia ei suoranaisesti palvele taideinstituutioita, jotka toimivat pääosin julkisrahoitteisesti. Taideinstituutioiden ydinosaaminen on taideteosten ja -elämysten tuottamisessa sekä taideteosten luomisedellytysten turvaamisessa, ei niinkään sisältötuotannon ja sen liiketoiminnan osaamisessa. Digitaalisen sisältötuotannon liiketoimintamallien soveltaminen taideinstituutioissa edellyttäisi muutosta nykyisissä ajattelu- ja toimintamalleissa sekä mitä ilmeisimmin arvokeskustelua. Tuntuva panostaminen sisältötuotannon rahoitukseen piirtyy selkeästi esiin uusintavan ja kestävän sisältötuotannon syntyedellytyksenä.