Päivät me teemme työtä, koeammunta jää yöhön -Tampellan konepajan aseteollisuus 1932-1944.
SAINIO, TEEMU (2004)
2004
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2004-02-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12690
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12690
Sisällysluettelo
1. KONEPAJA SODAN JALOISSA……...………..1 1.1 Tutkimuskysymys, lähteet, ongelmat………………..1 1.2 Tampereen Pellava-ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö ja yhtiön konepaja………..5 2. HAPUILEVA SOTATALOUSJÄRJESTELMÄ……8 2.1 Kriisivalmiutta suunnitellaan - teollisuus sivuraiteella…8 2.2 Liian monta toimijaa……………………………..12 2.3 Sotatalousjärjestelmä tehostuu talvisodan jälkeen……14 3. ASETUOTANTOA ALAVERSTAALLA………16 3.1 Ensimmäiset asevalmistustunnustelut vuonna 1925….16 3.2 Kranaatinheittimet - Tampellan aseosaston ensimmäinen tilaus…19 3.3 Ponnistelut tykkitilausten saamiseksi……….22 3.4 Yksityinen tykkiteollisuus menettää pelin - Aseteollisuus Oy likvidoidaan…..25 3.5 Konepaja keskittyy kranaatinheitintuotantoon……...…29 3.6 Tykkituotanto alkaa Boforsin lisenssillä……33 4. SOTA-AJAN TUOTANTO………………..37 4.1 Ammustuotannon alihankkija……..…….…37 4.2 Konepajan tärkein ammustuote - 120 mm:n kranaatti 40 4.3 Asekorjaukset - sota-ajan leipätyö………….44 4.4 Kranaatinheittimiä myös Ruotsin armeijalle…….48 4.5 Tykkivalmistusta sodan ehdoilla - 37 K/36 ja 105 H/37………52 4.6 Omat asekonstruktiot - 300 mm:n kranaatinheitin ja 75 K/44……57 4.7 Konepajan siviilituotanto.………….64 5. KONEPAJA SUOJAUTUU POMMEILTA JA VAKOILIJOILTA……………..….67 5.1 Talvisota syttyy - siviilityöt laitetaan syrjään…..…67 5.2 Tampellan väestönsuojelutoiminta…...68 5.3 Voimansaanti sota-aikana……..….……70 5.4 Erikoistoimenpiteet tuotannon varmistamiseksi…72 5.5 Omat aseet puolustavat tehdasta………………75 5.6 Tehdas pommitusten kourissa………...…….78 6. SOTA-AJAN ARKIPÄIVÄ TAMPELLASSA.…81 6.1 Huutava pula ammattitaitoisesta työvoimasta…81 6.2 Hyvä työntekijä pääsi hyville ansioille………… 87 6.3 Uupumista ja liikayrittämistä………91 6.4 Pulaa raaka-aineista ja koneista………95 7. VOITTO VAATII PONNISTUKSIA……100 7.1 Tampellan ja Tampellan konepajan taloudellinen kehitys……100 7.2 Kiistely asetoimituksista…………..107 7.3 Siirtyminen rauhanaikaan……………….111 7.4 Teollisuuden ja sotatalouden törmäyskurssi………114 8. PÄÄ PYSTYSSÄ SODAN MELSKEESSÄ…………119 9. LÄHDELUETTELO…………………...126 LIITTEET……………………………………132
Tiivistelmä
Suomalainen monialayritys Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö (Tampella), perusti vuonna 1932 konepajalleen aseosaston. Talvi- ja jatkosodan aikana yhtiön konepaja oli koko maan merkittävin yksityinen ase- ja ammustehdas. Tutkielmassa selvitetään toisen maailmansodan tuomat muutokset ja ongelmat Tampellan konepajan toimintaan. Konepajan historiaa tarkastellaan vuorovaikutusprosessina, jossa tärkeimpinä vaikuttavina osatekijöinä ovat markkinatilanne, yrityksen voimavarat ja yritysjohdon ratkaisut.
Tutkielmassa sovelletaan institutionaalista lähestymistapaa yhden yksittäisen yrityksen ja sen toimintaympäristön hahmottamiseen. Miten Tampellan konepaja vastasi ympäristön ja poikkeuksellisen ajan paineisiin ja mahdollisuuksiin? Päähuomio on sotavuosissa 1939-1944, mutta taustan selvittämiseksi konepajan toimintaa tarkastellaan myös asetuotannon alkamisesta eli vuodesta 1932 lähtien. Tärkeimpänä lähdeaineistona on Tampellan oma arkistomateriaali, minkä lisäksi yrityksen suhdetta sotien ajan toimintaympäristöön tarkastellaan puolustusministeriön sotatalousosaston, päämaja II.n, päämajan taisteluvälineosaston ja Tampereen teollisuuspiirin esikunnan arkistojen avulla.
Euroopan poliittisen tilanteen kiristyessä 1930-luvun puolivälissä myös Suomessa kiinnittitettiin maanpuolustukseen entistä suurempaa huomiota. Heikkoa materiaalista tilannetta ryhdyttiin kiireesti paikkaamaan. Maan poliittisessa johdossa ja sotilasviranomaisten piirissä ymmärrettiin kotimaisen asetuotannon tärkeys, mutta katse käännettiin ulkomaille. Kotimainen osaaminen oli melko vaatimatonta ja myös ulkopolitiikka heijastui sotataloudellisiin ratkaisuihin.
Talvisodan sytyttyä Tampellan konepaja määrättiiin puolustusministeriön valvontaan. Siviilitöiden tuotanto lopetettiin kokonaan. Töitä paiskittiin kahdessa kymmenen tunnin vuorossa, loppuaika huollettiin koneita. Työntekijöiden uupuminen ja liikayrittäminen ei ollut harvinaista. Jatkosodan aikana siirryttiin yhä enemmän naistyövoimankäyttöön. Ammattitaidottoman työvoiman käyttö vaikutti yhdessä sota-ajan olosuhteiden kanssa asetuotannon hylkyprosentin nousuun. Työvoiman ohella Tampellan tuotantotoiminnan suurimmaksi ongelmaksi muodostui raaka-aineiden hankkiminen.
Sotien 1939-1944 aikana Tampella valmisti Suomen armeijalle ammuksia, kranaatinheittimiä ja tykkejä. Mielenkiintoista on, että jatkosodan aikana Tampella sai luvan valmistaa ja myydä 120 mm:n kranaatinheittimiä myös Ruotsin puolustusvoimille. Ruotsin tilaus oli Tampellalle, mutta myös Suomen armeijalle erittäin hyödyllinen. Ruotsin tilauksen heittimiä käytettiin varavarastona. Tilaus tarjosi Tampellalle myös mahdollisuuden saada sen varjolla kaipaamiansa raaka-aineita. Tampellan tykkivalmistus käsitti kaksi tuotetta: 37 mm:n panssarintorjuntatykin 37 K/36 ja 105 mm:n haupitsin 105 H/37. Usealla vuodella viivästynyt haupitsituotanto on malliesimerkki sodan ajan kotimaisen asetuotannon ongelmista. Tampella keskittyi talvi- ja jatkosodan aikana myös aivan omiin asekonstruktioihin: 300 mm:n kranaatinheittimeen ja 75 mm:n panssarintorjuntatykkiin. Kumpikin ase nieli suuren määrän rahaa ja työtunteja, mutta varsinaiseen sarjatuotantoon ei koskaan päästy. Sodankäynnin kannalta uusien aseiden tuotantoa merkittävämpi työ oli Tampellan tykki- ja kranaatinheitinten korjaustoiminta.
Tutkimuksen mukaan Tampella onnistui tekemään sotatarviketuotannostaan ja erityisesti asevalmistuksesta kannattavaa liiketoimintaa. Tampella oli yhteisessä sotarintamassa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Konepaja kykeni minimoimaan sodan tuomat ongelmat oman aktiivisuutensa ja vahvan asemansa ansiosta. Sotatalousosasto pyrki yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa ratkaisemaan talvi- ja jatkosodan merkittävimmän asetehtaan työvoiman saantiin ja raaka-ainetoimituksiin liittyneet häiriöt, jos se suinkin oli mahdollista. Tampella myös pyrki käyttämään asemaansa hyväkseen, mikä ei jäänyt viranomaisilta huomaamatta.
Sotaa käyvän maan puolustusvoimat ei ollut ihanteellinen liikekumppani. Sotatarvikkeiden tilauksia ja asetyyppien hyväksyntää koskenut päätöksenteko oli monimutkainen ja tempoileva prosessi, mihin vaikutti osaltaan sota-ajan poikkeuksellinen tilanne. Jatkosodan loppua kohti paineet vain kasvoivat. Sodan jälkeen valtion kassa oli tyhjä. Sota-aikana melko näennäisiksi jääneet kiistat muuttuivat todellisiksi, kun myös Tampella pyrki saamaan mahdollisimman suuren korvauksen suorittamistaan asetöistä ja paljon rahaa nielleestä tuotekehittelystä.
Jo 1930-luvulla Tampella kiinnitti huomiota puolustusvoimien tilausten pienuuteen ja epäsäännöllisyyteen. Asetuotanto pelkkää kotimaan tarvetta varten ei ollut taloudellisesti järkevää, minkä takia konepaja oli suuntautunut myös ulkomaan markkinoille. Jatkosodan jälkeen yhtiö oli samassa tilanteessa. Kotimaasta suuria tilauksia ei kannattanut odottaa. Usko tulevaisuuteen ei hiipunut. Ase- ja ammustuotannossa käytetyt koneet varastoitiin odottamaan parempia aikoja. Omaa asekehitystyötä jatkettiin matalalla profiililla. Aseosaston hiljaiselo loppui vuonna 1950, kun Tampella aloitti kansainvälisen asekaupan ja yhteistyön israelilaisten kanssa.
Tutkielmassa sovelletaan institutionaalista lähestymistapaa yhden yksittäisen yrityksen ja sen toimintaympäristön hahmottamiseen. Miten Tampellan konepaja vastasi ympäristön ja poikkeuksellisen ajan paineisiin ja mahdollisuuksiin? Päähuomio on sotavuosissa 1939-1944, mutta taustan selvittämiseksi konepajan toimintaa tarkastellaan myös asetuotannon alkamisesta eli vuodesta 1932 lähtien. Tärkeimpänä lähdeaineistona on Tampellan oma arkistomateriaali, minkä lisäksi yrityksen suhdetta sotien ajan toimintaympäristöön tarkastellaan puolustusministeriön sotatalousosaston, päämaja II.n, päämajan taisteluvälineosaston ja Tampereen teollisuuspiirin esikunnan arkistojen avulla.
Euroopan poliittisen tilanteen kiristyessä 1930-luvun puolivälissä myös Suomessa kiinnittitettiin maanpuolustukseen entistä suurempaa huomiota. Heikkoa materiaalista tilannetta ryhdyttiin kiireesti paikkaamaan. Maan poliittisessa johdossa ja sotilasviranomaisten piirissä ymmärrettiin kotimaisen asetuotannon tärkeys, mutta katse käännettiin ulkomaille. Kotimainen osaaminen oli melko vaatimatonta ja myös ulkopolitiikka heijastui sotataloudellisiin ratkaisuihin.
Talvisodan sytyttyä Tampellan konepaja määrättiiin puolustusministeriön valvontaan. Siviilitöiden tuotanto lopetettiin kokonaan. Töitä paiskittiin kahdessa kymmenen tunnin vuorossa, loppuaika huollettiin koneita. Työntekijöiden uupuminen ja liikayrittäminen ei ollut harvinaista. Jatkosodan aikana siirryttiin yhä enemmän naistyövoimankäyttöön. Ammattitaidottoman työvoiman käyttö vaikutti yhdessä sota-ajan olosuhteiden kanssa asetuotannon hylkyprosentin nousuun. Työvoiman ohella Tampellan tuotantotoiminnan suurimmaksi ongelmaksi muodostui raaka-aineiden hankkiminen.
Sotien 1939-1944 aikana Tampella valmisti Suomen armeijalle ammuksia, kranaatinheittimiä ja tykkejä. Mielenkiintoista on, että jatkosodan aikana Tampella sai luvan valmistaa ja myydä 120 mm:n kranaatinheittimiä myös Ruotsin puolustusvoimille. Ruotsin tilaus oli Tampellalle, mutta myös Suomen armeijalle erittäin hyödyllinen. Ruotsin tilauksen heittimiä käytettiin varavarastona. Tilaus tarjosi Tampellalle myös mahdollisuuden saada sen varjolla kaipaamiansa raaka-aineita. Tampellan tykkivalmistus käsitti kaksi tuotetta: 37 mm:n panssarintorjuntatykin 37 K/36 ja 105 mm:n haupitsin 105 H/37. Usealla vuodella viivästynyt haupitsituotanto on malliesimerkki sodan ajan kotimaisen asetuotannon ongelmista. Tampella keskittyi talvi- ja jatkosodan aikana myös aivan omiin asekonstruktioihin: 300 mm:n kranaatinheittimeen ja 75 mm:n panssarintorjuntatykkiin. Kumpikin ase nieli suuren määrän rahaa ja työtunteja, mutta varsinaiseen sarjatuotantoon ei koskaan päästy. Sodankäynnin kannalta uusien aseiden tuotantoa merkittävämpi työ oli Tampellan tykki- ja kranaatinheitinten korjaustoiminta.
Tutkimuksen mukaan Tampella onnistui tekemään sotatarviketuotannostaan ja erityisesti asevalmistuksesta kannattavaa liiketoimintaa. Tampella oli yhteisessä sotarintamassa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Konepaja kykeni minimoimaan sodan tuomat ongelmat oman aktiivisuutensa ja vahvan asemansa ansiosta. Sotatalousosasto pyrki yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa ratkaisemaan talvi- ja jatkosodan merkittävimmän asetehtaan työvoiman saantiin ja raaka-ainetoimituksiin liittyneet häiriöt, jos se suinkin oli mahdollista. Tampella myös pyrki käyttämään asemaansa hyväkseen, mikä ei jäänyt viranomaisilta huomaamatta.
Sotaa käyvän maan puolustusvoimat ei ollut ihanteellinen liikekumppani. Sotatarvikkeiden tilauksia ja asetyyppien hyväksyntää koskenut päätöksenteko oli monimutkainen ja tempoileva prosessi, mihin vaikutti osaltaan sota-ajan poikkeuksellinen tilanne. Jatkosodan loppua kohti paineet vain kasvoivat. Sodan jälkeen valtion kassa oli tyhjä. Sota-aikana melko näennäisiksi jääneet kiistat muuttuivat todellisiksi, kun myös Tampella pyrki saamaan mahdollisimman suuren korvauksen suorittamistaan asetöistä ja paljon rahaa nielleestä tuotekehittelystä.
Jo 1930-luvulla Tampella kiinnitti huomiota puolustusvoimien tilausten pienuuteen ja epäsäännöllisyyteen. Asetuotanto pelkkää kotimaan tarvetta varten ei ollut taloudellisesti järkevää, minkä takia konepaja oli suuntautunut myös ulkomaan markkinoille. Jatkosodan jälkeen yhtiö oli samassa tilanteessa. Kotimaasta suuria tilauksia ei kannattanut odottaa. Usko tulevaisuuteen ei hiipunut. Ase- ja ammustuotannossa käytetyt koneet varastoitiin odottamaan parempia aikoja. Omaa asekehitystyötä jatkettiin matalalla profiililla. Aseosaston hiljaiselo loppui vuonna 1950, kun Tampella aloitti kansainvälisen asekaupan ja yhteistyön israelilaisten kanssa.