Vapaamatkustajaongelma aikuisten ympäristöoppimisen haasteena. The freeriderproblem as a challenge of adult environmental education.

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat ympäristönsuojeluun liittyvä vapaamatkustajaongelma ja aikuisten ympäristöoppiminen. Tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuva vapaamatkustajaongelman olemuksesta ja erityispiirteistä ja etsiä ongelmaan ratkaisuja ympäristökasvatuksen ja -oppimisen kautta. Tutkimuksen teoreettisena tehtävänä on vastata kysymykseen, mistä vapaamatkustajaongelmassa ja vapaamatkustajuudessa oikein on kyse, ja pohtia, miten kasvatuksen avulla olisi kenties mahdollista vähentää tai ehkäistä aikuisten vapaamatkustajuustaipumusta ympäristöasioissa. Käytännöllisenä tavoitteena on tuottaa esimerkiksi aikuiskouluttajille aineistoa, joka tukee heitä ympäristökoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Vapaamatkustajaongelmalla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen käyttäytymismallia valitessaan asettaa omakohtaiset hyödyt kollektiivisten hyötyjen edelle ja pyrkii vapauttamaan itsensä vaivannäöstä, vastuusta ja kustannuksista uskoen siihen, että enemmistö kuitenkin hoitaa kulloinkin kyseessä olevan asian toivotulla tavalla ja että yksittäisen ihmisen panoksella ei näin ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Vapaamatkustajalla ilmenee ilmaistujen asenteiden, ihanteiden ja käyttäytymisen välillä ristiriitaa. Tämän tutkimuksen lähtöajatuksena onkin positiivisten ympäristöasenteiden ja käyttäytymisen kohtaamattomuus - miksi ympäristömyönteisyys ei näy ihmisten toiminnoissa. Syitä ja selityksiä ympäristön puolesta toimimattomuudelle ihmisiltä löytyy monenlaisia. Syyt voivat olla sisäisiä tai ulkoisia ja ne vaihtelevat tilanteiden ja toimijoiden mukaan. Avuksi ihmisten käyttäytymisen ja toiminnan syiden pohdiskeluun on tässä työssä valittu attribuutioteoria ja attribuutiot.

Kun ihminen ymmärtää riippuvuussuhteensa ympäröivään luontoon ja pyrkii havainnoimaan, tietämään, aistimaan ja kokemaan sekä vähitellen myös toimimaan ympäristönsä hyväksi, puhutaan ympäristöherkkyyden heräämisestä. Ympäristökasvatuksen avulla pyritään herättelemään ihmisissä tätä herkkyyttä ympäristölle ja myös vastuullista ympäristökäyttäytymistä. Ympäristökasvatus mielletään yleensä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaksi kasvatukseksi, jota toteutetaan päiväkodeissa ja kouluissa. Koska aikuiset kuitenkin törmäävät suurimpaan osaan ympäristöä ja sen hyvinvointia käsitteleviin asioihin arkisissa askareissaan - arkipäivässä oppien - käytetään tässä työssä pääasiassa termiä ympäristöoppiminen.

Ympäristöasioiden oppimisessa ja opettamisessa on keskeistä arvojen, tunteiden, tietojen ja toimintojen integraatio. Näillä kaikilla osatekijöillä, ja näihin liittyvillä havainnoilla, kokemuksilla ja reflektoinneilla, on merkitystä kuljettaessa kohti vastuullisempaa ympäristökäyttäytymistä, pois vapaamatkustajuudesta. Tässä tutkimuksessa lähdetäänkin luomaan aikuisille soveltuvaa ympäristökasvatuksen mallia - ympäristöoppimisen kehää - jossa juuri nämä eri tekijät ovat yhteydessä toisiinsa.

Tutkimuksen toteuttamiseen on valittu kvalitatiivinen tutkimusote. Kirjallisuuden lisäksi aineistoa on kerätty puolistrukturoiduilla haastatteluilla. Haastateltavat (6 henkilöä) eroavat toisistaan iältään, koulutukseltaan ja asumismuodoiltaan. Nämä eroavuudet eivät kuitenkaan vaikuttaneet ympäristökäyttäytymiseen, kuten aluksi oletettiin, vaan kiinnostuneisuus ympäristöasioista ja harrastuneisuus olivat määräävämpiä tekijöitä. Tutkimuksessa haastattelut ja teoria eivät ole erillään, vaan koko työn ajan lomittain täydentämässä toisiaan - jatkuvassa dialogissa keskenään.

Tutkimus osoittaa, että vapaamatkustamisessa on kyse monitahoisesta kysymyksestä. Pelkkä yhteen asiaan keskittyvä ympäristöoppiminen ei välttämättä tuota tulosta, vaan pyrittäessä ehkäisemään vapaamatkustamista tulisi huomioida useita seikkoja. Koska ympäristöystävällisyys ja kestävä elämäntapa vaativat erilaisia tietoja, taitoja, vaivannäköä, vastuuntuntoa ja motivaatiota, kaikki ihmiset ovat todennäköisesti enemmän tai vähemmän vapaamatkustajia.