Vanhempien rooli lapsen oppimisvaikeuksien tunnistamis- ja hoitoprosessissa.

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitettiin vanhempien roolia ja heidän asemaansa tutkittaessa ja hoidettaessa oppimisvaikeuksia heidän lapsellaan. Onko vanhemmilla halukkuutta ja mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti lapsensa koulunkäynnin seuraamiseen ja päätöksentekoon moniammatillisessa yhteisössä vai rajoittuuko heidän roolinsa lähinnä sivusta seuraajiksi. Huomiota halutaan kiinnittää erityisesti siihen, miten vanhemmat itse kokevat oman asemansa ja millaisia tunteita ”ammattilaisten pyöritys” heissä herättää ja millaisia muutoksia he mahdollisesti haluaisivat omaan rooliinsa lapsensa oppimisvaikeuksien tutkimisen ja hoidon yhteydessä. Myös vanhempien asiantuntijuuden erityislaatuisuudella omasta lapsestaan oli keskeinen sija tässä tutkimuksessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös luokanopettajan, erityisopettajan ja perheneuvolan psykologin näkökulmasta vanhempien roolia. Miten ammatti-ihmiset suhtautuvat yhteistyöhön oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen vanhempien kanssa. Tutkimuskysymyksiä kerääntyi neljä: miten vanhemmat kokevat oman roolinsa lastensa oppimisvaikeuksia tutkittaessa ja hoidettaessa ja mitä muutoksia he siihen mahdollisesti kaipaisivat, miten lasta tutkivat ja hoitavat ammatti-ihmiset, kuten luokanopettaja, erityisopettaja sekä perheneuvolan psykologi, kokevat vanhempien roolin oppimisvaikeuksien tutkimisessa ja hoidossa sekä mitä muutoksia he siihen mahdollisesti kaipaisivat, miten vanhempien omaa lastaan koskeva asiantuntijuus eroaa lasta hoitavien ammatti-ihmisten asiantuntijuudesta ja miten se tulee käytännössä esille sekä miten lasta koskeva hoidon suunnittelu ja päätöksenteko etenee.

Empiirinen tutkimus toteutettiin kahdessa Pirkanmaan kunnassa. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen aineistona oli vanhemman, luokanopettajan, kiertävän erityisopettajan ja psykologin teemahaastattelut, jotka suoritettiin tammi-helmikuussa 2003. Tutkimuksen teoreettisena taustana oli ekokulttuurinen näkökulma oppimisvaikeuksista.

Tutkimustulosten mukaan halukkuutta yhteistyöhön löytyi sekä vanhemmilta että ammattilaisilta ja luottamus eri tahojen, sekä vanhempien että ammattilaisten, asiantuntijuuteen on vahva. Yhtä mieltä oltiin siitä, että vastuu yhteistyöstä kuuluu kaikille osapuolille, kuitenkin erityisesti vanhemmille itselleen ja luokanopettajalle. Suuria muutoksia mitkään osapuolet eivät vanhempien rooliin kaivanneet lapsen oppimisvaikeuksien tutkimus- ja hoitoprosessin aikana. Haastattelemani äiti oli omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa varsin tyytyväinen ja koki saaneensa äänensä kuuluviin silloin, kun oli halunnut. Opettajat ja psykologi kaipasivat vanhemmilta kuitenkin joissain tapauksissa enemmän aktiivisuutta ja rohkeutta tuoda mielipiteensä esille.

Tulosten perusteella kotien ja koulujen tulisi tiivistää yhteistyötään. Tiedonkulkua olisi parannettava molempiin suuntiin ja pyrittävä avoimuuteen lasta koskevassa hoidon suunnittelussa ja päätöksenteossa. Toimenpidesuosituksena voidaan lisäksi esittää koulun säännöllistä kirjallista raportointia kotiin vanhemmille siitä, miten lapsen oppiminen on edistynyt ja mitä harjoituksia vanhemmat voisivat tehdä lapsen kanssa kotona. Vanhempien tulisi niin ikään vastata näihin raportteihin omien havaintojensa ja toiveidensa osalta. Myös kirjalliset raportit ja toimenpidesuositukset perheneuvolan osalta sekä vanhemmille että opettajille olisivat tarpeellisia.

Asiasanat: oppimisvaikeudet, asiantuntijuus, perhekeskeisyys, kodin ja koulun yhteistyö