Once All Africans Could Fly Like Birds: Afrikkalais-Amerikkalainen oraalinen tarinankerrontaperinne: Toni Morrisonin romaaneissa The Bluest Eye ja Song of Salomon.
RINTALA, PAULIINA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
RINTALA, PAULIINA
2003
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2003-11-25Sisällysluettelo
1. Johdanto 1 1.1. Tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet 1 1.2. Aikaisempi Morrison-tutkimus 7 1.3. Kertomuksen teoria ja afrikkalais-amerikkalainen konteksti 11 2. Tarinaperinteestä romaanikerrontaan 14 2.1. Puhuttu kieli puhuva teksti 14 2.2. Kerronta ja kerrottu 20 2.3. Paloiteltu kompositio 24 2.4. Ilmaisun dialogisuus 29 3. Labovin kertomusrakenneanalyysi ja Morrisonin tarinoiva kerronta 33 3.1. Abstrakti 34 3.2. Orientaatio 38 3.3. Tapahtumien kehittelyjakso 40 3.4. Evaluointi 42 3.5. Ratkaisujakso 46 3.6. Päätäntä 47 4. Narratiivinen strategia 52 4.1. Kaksiäänisyys ja vapaa epäsuora esitys 52 4.2. Kulttuuriset äänet 61 4.3. Henkilöiden mukana kulkeminen 65 4.4. Esityksen subjektiivisuus ja luotettavuus 77 4.5. Epälineaarisuus ja upotukset 87 4.5.1. Upotusten funktiot 89 4.5.2. Näkemys ajasta 93 4.5.3. Muistelun struktuuri 99 5. Lopuksi 102 Lähteet 106
Tiivistelmä
Tutkielmassani tarkastelen Toni Morrisonin romaaneita The Bluest Eye ja Song of Solomon afrikkalais-amerikkalaisen oraalisen tarinankerrontaperinteen näkökulmasta. Työ keskittyy romaanien kerronnan rakenteisiin, mutta mielenkiintoni kohdistuu myös tarinan tason elementteihin. Morrison on kirjoittanut seitsemän romaania. Tarvittaessa viittaan näihin kaikkiin. Työn metodologinen lähtökohta on venäläisten formalistien termi 'skaz', jolla he kutsuivat kirjallisuudessa esiintyvää pseudo-oraalista ilmiötä. Skaz tarkoittaa kerrontaperiaatetta, jolla koetetaan lyyrillisin ja rakenteellisin keinoin saavuttaa tietynlainen kertojalle ominainen puhetapa.
Skaz-kerrontaa käytetään usein bahtinilaisittain 'vieraan äänen' vuoksi. Vieras ääni määritellään sosiaaliseksi ääneksi, joka tuo mukanaan joukon tekijän tarvitsemia arvoja ja asenteita. Näin tekstiin syntyy 'kaksiäänisiä sanoja', mikä tässä työssä liittyy valkoisen ja afrikkalais-amerikkalaisen tradition kohtaamiseen. Henry Louis Gatesin mukaan eräs afrikkalais-amerikkalaisten kirjailijoiden 'puhuvien tekstien' (speakerly text) tärkeimpiä piirteitä on nimenomaan kaksiäänisyys. Gatesin teoriassa tätä kerronnallista periaatetta kutsutaan termillä Signifyin(g). Kohdeteksteissäni tällainen epäsuora ja poleeminen kielenkäyttö toteutuu esimerkiksi siten, että kertoja ironisesti myötäilee henkilöhahmojen ajatusmaailmaa. Tällöin kerronta tuntuu epäluotettavalta. Kaksi vastakkaista näkökulmaa ikään kuin törmäävät toisiinsa.
William Labov on erottanut New Yorkin afrikkalais-amerikkalaisen jenginuorison suullisista kertomuksista kuusi erilaista rakenneosaa. Nämä luonnollisessa kerrontatilanteessa ilmenevät rakenneosat ovat nimeltään abstrakti, orientaatio, tapahtumien kehittelyjakso, evaluaatio, ratkaisujakso ja päätäntä. Tutkielmassa sovelletaan Labovin kertomusrakenneanalyysiä Morrisonin tarinoivaan kerrontaan, joka muotoilee uudelleen ikivanhaa afrikkalais-amerikkalaista oraalista tarinaperinnettä. Rakenneosat saavat kirjoitetussa kielessä erilaisen muodon, mutta osat ovat kuitenkin tunnistettavissa.
Työni eräs tutkimuskysymys on näkökulman (tai 'fokalisaation') ongelma, jolloin keskiöön nousee klassisen narratologian suosima kysymys siitä, kuka puhuu ja toisaalta kuka näkee tai kokee. Näin ollen työssä tarkastellaan monimuotoiseksi ja epämääräiseksikin kutsuttua ilmiötä nimeltä vapaa epäsuora esitys. Vapaassa epäsuorassa esityksessä sulautuvat yhteen erilaiset äänet ja puhetavat, useimmiten ainakin kertojan ja henkilön diskurssit. Tällainen modernistinen kerrontatyyli toteutuu Morrisonin teoksissa. Tutkimuksessani hyödynnetään paitsi kertomuksen teoriaa myös afrikkalais-amerikkalaista kirjallisuudentutkimusta. Morrisonin proosakerronta ammentaa useasta perinteestä, joten tutkimuskin asettuu luontevasti kahteen paradigmaan. Tutkielman avainsanoja ovat 'oraalisuus', 'skaz', 'ääni', 'näkökulma', 'fokalisaatio', 'kaksiäänisyys' ja 'vapaa epäsuora esitys'.
Skaz-kerrontaa käytetään usein bahtinilaisittain 'vieraan äänen' vuoksi. Vieras ääni määritellään sosiaaliseksi ääneksi, joka tuo mukanaan joukon tekijän tarvitsemia arvoja ja asenteita. Näin tekstiin syntyy 'kaksiäänisiä sanoja', mikä tässä työssä liittyy valkoisen ja afrikkalais-amerikkalaisen tradition kohtaamiseen. Henry Louis Gatesin mukaan eräs afrikkalais-amerikkalaisten kirjailijoiden 'puhuvien tekstien' (speakerly text) tärkeimpiä piirteitä on nimenomaan kaksiäänisyys. Gatesin teoriassa tätä kerronnallista periaatetta kutsutaan termillä Signifyin(g). Kohdeteksteissäni tällainen epäsuora ja poleeminen kielenkäyttö toteutuu esimerkiksi siten, että kertoja ironisesti myötäilee henkilöhahmojen ajatusmaailmaa. Tällöin kerronta tuntuu epäluotettavalta. Kaksi vastakkaista näkökulmaa ikään kuin törmäävät toisiinsa.
William Labov on erottanut New Yorkin afrikkalais-amerikkalaisen jenginuorison suullisista kertomuksista kuusi erilaista rakenneosaa. Nämä luonnollisessa kerrontatilanteessa ilmenevät rakenneosat ovat nimeltään abstrakti, orientaatio, tapahtumien kehittelyjakso, evaluaatio, ratkaisujakso ja päätäntä. Tutkielmassa sovelletaan Labovin kertomusrakenneanalyysiä Morrisonin tarinoivaan kerrontaan, joka muotoilee uudelleen ikivanhaa afrikkalais-amerikkalaista oraalista tarinaperinnettä. Rakenneosat saavat kirjoitetussa kielessä erilaisen muodon, mutta osat ovat kuitenkin tunnistettavissa.
Työni eräs tutkimuskysymys on näkökulman (tai 'fokalisaation') ongelma, jolloin keskiöön nousee klassisen narratologian suosima kysymys siitä, kuka puhuu ja toisaalta kuka näkee tai kokee. Näin ollen työssä tarkastellaan monimuotoiseksi ja epämääräiseksikin kutsuttua ilmiötä nimeltä vapaa epäsuora esitys. Vapaassa epäsuorassa esityksessä sulautuvat yhteen erilaiset äänet ja puhetavat, useimmiten ainakin kertojan ja henkilön diskurssit. Tällainen modernistinen kerrontatyyli toteutuu Morrisonin teoksissa. Tutkimuksessani hyödynnetään paitsi kertomuksen teoriaa myös afrikkalais-amerikkalaista kirjallisuudentutkimusta. Morrisonin proosakerronta ammentaa useasta perinteestä, joten tutkimuskin asettuu luontevasti kahteen paradigmaan. Tutkielman avainsanoja ovat 'oraalisuus', 'skaz', 'ääni', 'näkökulma', 'fokalisaatio', 'kaksiäänisyys' ja 'vapaa epäsuora esitys'.