Tehokkuuspalkat, työteho ja työttömyys.
PAKKALA, KATI (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
PAKKALA, KATI
2003
Kansantaloustiede - Economics
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2003-11-10Tiivistelmä
Tutkielmassa erilaisten tehokkuuspalkkamallien avulla on tarkasteltu palkan ja erottamisesta aiheutuvien kulujen vaikutusta työntekijän työtehoon. Palkan tehtävänä on perinteisen tarkoituksen, eli markkinoiden tasapainottamisen lisäksi, korvata informaatiota ja ohjata käyttäytymistä. Työnantajat eivät voi laskea palkkoja, koska he eivät silloin saa hyviä työntekijöitä, työvoiman vaihtuvuus kasvaa, tai työntekijät alkavat pinnata. Korkeiden palkkojen maksamisen syy voi olla myös lojaalisuudessa työnantajaa kohtaan ja ryhmänormeissa.
Shapiron ja Stiglitzin mallissa yritykset ovat identtisiä ja työntekijät samanlaisia. Jos vallitsevalla palkkatasolla yksi saadaan kiinni pinnaamisesta, niin muutkin pinnaavat. Tällöin työnantajan pitää määritellä sellainen palkka, jolla työntekijät tulevat töihin ja voitto maksimoituu. Albrechtin ja Vromanin malli laajentaa Shapiron ja Stiglitzin mallia tuoden työntekijöiden erilaisuuden siihen. Mallille löytyy hajontatasapaino, ja kullekin työntekijätyypille löytyy oma tehokkuuspalkkansa. Yrityksen pitää valita: hyvällä palkalla tuotanto työntekijää kohden on suuri, matalalla palkalla alhainen.
Fellan mallissa työnantajan maksama korvaus irtisanomisesta vähentää irtisanomisia laskusuhdanteissa ja vähentää työvoiman vaihtuvuutta. Tämän dynaamisen mallin tasapainossa kukaan ei pinnaa ja tieto, että vaihtuvuus on kallista, ehkäisee pinnaamisen ja näin kasvattaa työtehoa. Irtisanomiskulut toimivat kuten Pigoun vero erottamiselle pakottaen yrityksen sisäistämään ulkoisvaikutuksen.
Työtehon ja palkan riippuvuuden tutkiminen on vaikeaa. Jos työtehoa voitaisiin arvioida, ei epätäydellisen informaation ongelmaa olisi. Empiiriset tutkimukset todistavat, että tehokkuuspalkkamalleilla on painoarvoa palkanmuodostusta selitettäessä. Henry Fordin palkkakokeilu Raffin ja Summersin artikkelin pohjalta on esimerkki palkkojen ja tuottavuuden yhteydestä. Lisäksi tarkastellaan toimialoittaisia palkkaeroja ja kyselytutkimuksia, joista löytyy evidenssiä tehokkuuspalkkahypoteesille.
Shapiron ja Stiglitzin mallissa yritykset ovat identtisiä ja työntekijät samanlaisia. Jos vallitsevalla palkkatasolla yksi saadaan kiinni pinnaamisesta, niin muutkin pinnaavat. Tällöin työnantajan pitää määritellä sellainen palkka, jolla työntekijät tulevat töihin ja voitto maksimoituu. Albrechtin ja Vromanin malli laajentaa Shapiron ja Stiglitzin mallia tuoden työntekijöiden erilaisuuden siihen. Mallille löytyy hajontatasapaino, ja kullekin työntekijätyypille löytyy oma tehokkuuspalkkansa. Yrityksen pitää valita: hyvällä palkalla tuotanto työntekijää kohden on suuri, matalalla palkalla alhainen.
Fellan mallissa työnantajan maksama korvaus irtisanomisesta vähentää irtisanomisia laskusuhdanteissa ja vähentää työvoiman vaihtuvuutta. Tämän dynaamisen mallin tasapainossa kukaan ei pinnaa ja tieto, että vaihtuvuus on kallista, ehkäisee pinnaamisen ja näin kasvattaa työtehoa. Irtisanomiskulut toimivat kuten Pigoun vero erottamiselle pakottaen yrityksen sisäistämään ulkoisvaikutuksen.
Työtehon ja palkan riippuvuuden tutkiminen on vaikeaa. Jos työtehoa voitaisiin arvioida, ei epätäydellisen informaation ongelmaa olisi. Empiiriset tutkimukset todistavat, että tehokkuuspalkkamalleilla on painoarvoa palkanmuodostusta selitettäessä. Henry Fordin palkkakokeilu Raffin ja Summersin artikkelin pohjalta on esimerkki palkkojen ja tuottavuuden yhteydestä. Lisäksi tarkastellaan toimialoittaisia palkkaeroja ja kyselytutkimuksia, joista löytyy evidenssiä tehokkuuspalkkahypoteesille.