Om längdmarkeringar, deras akustiska och perceptuella korrelatkvantiten i ord- och läröböckernas uttalsmarkeringar hos konsonantklustret sonorant plus tonlös obstruent samt klustrets akustisk-fonetiska och perceptuella korrelat i ett antal sverigesvenska, perceptuella korrelat i ett antal sverigesvenska, finlandssvenska och finska ord.

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kvantiteetin merkitsemistä yksi- ja kaksikielisissä sanakirjoissa sekä suomalaisissa ruotsin oppikirjoissa tapauksessa, jossa ruotsin painollisessa tavussa lyhyen vokaalin jälkeen on konsonanttiyhtymä/ -klusteri, joka koostuu sonorantista ja soinnittomasta obstruentista. Sonorantin ja soinnittoman klusiilin pituusmittausten ja havaitsemistestin tulosten pohjalta pohdittiin, kuinka onnistuneita pituusmerkinnät ovat sekä kuinka kvantiteetin parhaiten voisi merkitä suomalaisen ruotsinoppijan kannalta.

Tutkimuksen teoreettisena taustana olivat ruotsin ja suomen fonologiset pituussäännöt, duraatioon vaikuttavat seikat kuten äänteen ominaiskesto, ruotsin tavurajaproblematiikka, ruotsinruotsin ja suomenruotsin todennäköiset eroavaisuudet konsonanttiyhtymän äänteiden pituuksissa sekä puheen ja pituuden havaitsemiseen liittyviä teorioita, erityisesti kategorisen havaitsemisen teoria. Lisäksi käsiteltiin sanakirjatyöhön ja ääntämismerkintöihin liittyvää problematiikkaa.

Tutkimuksessa korpuksista toinen kerättiin aiemman tutkimuksen yhteydessä kootuista nauhoituksista, toinen ruotsinkielisten radio-ohjelmien nauhoituksista. Konsonanttiyhtymien sonoranttien ja soinnittomien klusiilien pituudet mitattiin puheanalyysiohjelmalla. Havaitsemistestissä kolmen ruotsinruotsin ja suomenruotsin sanan soinnittoman klusiilin pituutta vaihdeltiin ja saadusta ärsykesarjasta muodostettiin kaksi testiä, joissa informanttien tuli kuulemansa perusteella päättää, onko kyseinen äänne pitkä vai lyhyt. Testit suoritettiin kahdella ryhmällä Tampereen lyseon lukiossa ja informanttien määräksi tuli 52.

Tutkimustuloksista ilmeni, että sanakirjojen pituusmerkinnät vaihtelevat sanakirjasta riippuen; oppikirjat ovat merkinnöissään johdonmukaisempia. Tutkitun konsonanttiyhtymän pituus jätettiin usein merkitsemättä. Suomenruotsin ja ruotsinruotsin pituusmerkinnät olivat myös ristiriitaisia. Suomalaisen ruotsinoppijan kannalta tämä ei ole mielekästä. Ruotsinruotsin fonologisesti puolipitkä sonorantti realisoituu hieman lyhyempänä ja fonologisesti lyhyt soinniton klusiili puolestaan hieman pidempänä kuin suomen vastaavassa konsonanttiyhtymässä. Ruotsinruotsin klusiili havaitaan näin pidempänä, suomen pitkän soinnittoman klusiilin (geminaatan) kaltaisena. Suomenruotsissa sonorantti toteutuu lyhyenä ja klusiili jopa pidempänä kuin suomen pitkä soinniton klusiili (geminaatta). Suomenruotsin konsonanttiyhtymän pituussuhteet kuullaan samanlaisina kuin suomessa tapauksessa, jossa sonorantin jälkeen seuraa soinniton geminaatta. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että suomalainen tulkitsee klusiilin pitkäksi, kun pituus on jonkin verran yli 60 ms. Pedagogisesti tuntuisi olevan järkevintä merkitä sonorantti pitkäksi ja soinniton obstruentti puolipitkäksi ruotsinruotsissa, kun taas suomenruotsin sonorantti tulisi merkitä lyhyeksi ja obstruentti pitkäksi.