Kansainvälistyvän yliopisto-opiskelun konstruktiot.
ROUHIAINEN, PAULA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
ROUHIAINEN, PAULA
2003
Aikuiskasvatus - Adult Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
2003-09-30Sisällysluettelo
SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. TUTKIMUKSEN TAUSTAA 5 2.1. Korkeakoulutus ja yhteiskunta muutoksessa 5 2.2. Korkeakoulutuksen kansainvälistyminen Euroopan unionin alueella 7 2.3. Suomalaisen korkeakoulutuksen eurooppalainen ulottuvuus 10 2.4. Tampereen yliopiston kansainvälistäminen 12 3. TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSONGELMAT 14 4. AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA KANSAINVÄLISTYVÄSTÄ YLIOPISTO-OPISKELUSTA 16 4.1.Opiskelijaliikkuvuus 16 4.2. Korkeakoulutuksen kulttuuriulottuvuus ja identiteettityypit 18 5. DISKURSSIANALYYTTINEN LÄHESTYMISTAPA 21 5.1. Sosiaalinen konstruktionismi 21 5.2. Merkityssuhteet 23 5.3.Diskurssien kontekstiaalisuus 24 5.4. Subjektipositiot 25 5.5. Kielen käyttö ja funktiot 26 6. TUTKIMUKSEN KESKEISET TEOREETTISET KÄSITTEET 28 6.1. Sosialisaatio 28 6.1.1. Primaari- ja sekundaarisosialisaatio 29 6.1.2. Akateeminen sosialisaatio 30 6.2. Identiteetti 31 6.2.1. Psykologinen identiteetti ja lähikäsitteet 32 6.2.2. Sosiaalinen identiteetti 33 6.2.3. Kulttuuri-identiteetti 34 6.2.4. Identiteetti postmodernissa 37 6.2.5. Identiteetti ja koulutus 38 6.2.6. Sosialisaatio ja identiteetti tässä tutkimuksessa 40 7. TUTKIMUKSEN KULKU 40 7.1. Teemahaastattelut ja aineiston keruu 40 7.2. Haastateltavat 42 7.3. Aineiston analyysi 43 8. PUHETAPOJEN ESITTELY 46 8.1. Sosiokulttuurinen puhe 48 8.1.1.Vapauspuhe 48 8.1.2. Markkinapuhe 50 8.1.2. Uhkapuhe 51 8.2. Individualistinen puhe 53 8.3. Paikantumispuhe 54 8.3.1. Identiteettipuhe 54 8.3.2. Irtautumispuhe 58 8.4. Monikulttuurisuuspuhe 60 9. KIELELLISET KEINOT, PUHETAPOJEN FUNKTIOT JA SEURAUKSET 62 9.1. Sosiokulttuurinen puhe 62 9.2. Individualistinen puhe 65 9.5. Paikantumispuhe 68 9.4. Monikulttuurisuuspuhe 72 9.6. Puhetapojen keskinäiset suhteet 75 9.7. Tulosten yhteenveto ja tulkinta teoreettisen viitekehyksen valossa 77 10. DISKUSSIO 84 10.1. Johtopäätökset 84 10.2. Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelua 88 10.3. Jatkotutkimusideoita 92 10.4. Lopuksi 93 11. LÄHDELUETTELO 95 12. LIITTEET 101 Liite I: Teemahaastattelurunko Liite II: Tampereen yliopiston ohjeita matkaraportin kirjoittamista varten
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata, miten suomalaiset vaihto-opiskelijat merkityksellistävät kokemuksiaan ja näkemyksiään kansainvälistyvästä opiskelu ja minkälaisia identiteettejä he itselleen rakentavat. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 14 teemahaastattelusta. Teemat liittyvät yliopisto-opiskeluun, opiskeluvaihtoon, reintegraatioon ja kansainvälistymiseen yleisesti. Haastateltavat ovat Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoita ja he ovat viettäneet vähintään yhden lukuvuoden opiskelijavaihdossa. Lähes kaikki haastateltavat olivat Eramus-opiskeluvaihdossa. Vaihdosta oli haastatteluvaiheessa kulunut puolesta vuodesta kahteen ja lähes kaikki valmistelivat pro gradu -tutkielmaansa ja suunnittelivat valmistumista. Opiskelijat edustivat laajasti eri opiskelualoja.
Tutkimuksessa sovelletaan diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Tarkoituksena on tarkastella, miten kansainvälistymisestä puhutaan, minkälaisia subjektipositioita muodostetaan, minkälaisia kielellisiä keinoja käytetään ja minkälaisia funktioita ja seurauksia eri puhetavoilla on. Bergerin ja Luckmannin (1993) sosiaalinen konstruktionismi on tutkimuksen keskeinen, teoreettinen lähtökohta. Todellisuus on sosiaalisesti rakentunut. Aineiston analyysissä tarkastellaan, miten kansainvälistyminen rakentuu tekstin tasolla, mutta myös sitä, minkälaiset ovat puhetapojen yhteiskunnalliset reunaehdot. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole löytää yhtä totuutta, vaan pyrkimyksenä on tavoittaa mahdollisimman monipuolisesti kansainvälistymisen ilmiökenttää.
Tutkimuksen keskeiset teoreettiset käsitteet ovat sosialisaatio ja identiteetti. Yliopiston toimintaympäristöä tarkastellaan postmodernin viitekehyksestä. Lisäksi tarkastellaan kansainvälistymisen strategisia tavoitteita Euroopan unionin, Suomen ja Tampereen yliopiston näkökulmista. Sosialisaatiossa erotetaan primaari- ja sekundaarisosialisaatio ja akateeminen sosialisaatio. Identiteettiä määritellään eri tieteenalojen näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan psykologista, sosiaalista, kulttuurista ja postmodernia identiteettiä sekä koulutuksen ja identiteetin suhdetta.
Aineistosta nostettiin esiin neljä puhetapaa: sosiokulttuurinen puhe, joka muodostuu vapaus-, uhka- ja markkinapuheesta; paikantumispuhe, joka muodostuu identiteetti- ja irtautumispuheesta; individualistinen puhe ja monikulttuurisuuspuhe. Sosiokulttuurisessa puheessa kansainvälistymistä lähestytään suomalaisen kulttuurin ja korkeakoulutuksen näkökulmasta. Puheessa kerrotaan, millaista suomalaisen opiskelun tulisi olla, mitä roolia kansainvälistyminen tutkinnossa näyttelee ja miten kansainvälistymisen voi toisaalta muodostua uhkaksi. Työmarkkinat määrittävät pitkälti kansainvälistymisen hyödyn. Sosiokulttuurisella puheella ylläpidetään suomalaista opiskeluperinnettä ja ylistetään akateemista vapautta.
Individualistisessa puheessa kansainvälistyminen näyttäytyi henkilökohtaisena valintana. Kansainvälistymistä kuvattiin itsestään selvänä valintana ja vaihto näyttäytyi suunniteltuna osana tutkintoa. Individualistinen puhetapa korostaa opiskelijan kykyä hallita omaa elämäänsä ja toisaalta kykyä tehdä yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä valintoja.
Paikantumispuheessa opiskelija reflektoi kriittisesti lähtökohtiaan ja kohtaamaansa uutta kulttuuria. Identiteettipuheessa otetaan haltuun suomalaisuus ja jäsennellään suomalaisuutta suhteessa muihin kulttuureihin. Irtautumispuheessa otetaan välimatkaa tuttuun ja turvalliseen ja kuvataan kansainvälistymisen vaikeutta. Paikantumispuheella tuotetaan kansainvälistymisen muutosta, joka toisaalta voi vieraannuttaa, mutta toisaalta avata uusia ovia. Paikantumispuheella pyrittiin muuttamaan kansainvälistymisen positiivista kuvaa ja luomaan realistisempi kuva opiskelijavaihdoista ja kansainvälistyvän opiskelijan arjesta.
Monikulttuurisuuspuheessa kansainvälistymisestä kuvataan kokemuksena, erilaisuuden kohtaamisena. Kansainvälistymisellä on monikulttuurisuuspuheessa itseisarvo. Monikulttuurisuus näyttäytyy tavoitteina, joita kansainvälistymiselle asetetaan. Kansainvälistyminen tähtää eri kulttuurien ymmärtämiseen ja vuorovaikutukseen yli kulttuuristen rajojen. Puheessa tuotetaan humanistisen tarkkailijan subjektipositio. Puheessa näyttäytyi kansainvälistymisen pehmeät arvot.
Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, ettei kansainvälistymisestä ole löydettävissä yhtä, yhtenäistä puhetapaa. Kansainvälistymiseen liitetään uhkakuvia, mutta kansainvälistyminen voidaan nähdä myös mahdollisuutena. Työelämällä on tärkeä rooli kun arvioidaan kansainvälistymisen merkitystä. Toisaalta kansainvälistymisellä on myös itseisarvo. Opiskelijat osoittavat hallitsevansa kansainvälistymiseen liittyviä eri puhetapoja. Pelkkä monikulttuurinen puhe ei riitä, sillä on tiedettävä, mitä työelämän odottaa. Opiskelijat tasapainottelevat työmarkkinoiden ja yksilöllisten valintojen välillä. Epäselvää on, kuka kansainvälistymistä määrittää ja kenen näkökulmasta sitä tulisi arvioida.
Pelkkä opiskelijoiden liikkuminen maasta toiseen ei riitä, vaan kansainvälistymiselle tarvitaan yhä tukevammat rakenteet. Opiskeluvaihtoa voitaisiin hyödyntää koko yliopiston kansainvälistymisessä, jos yhteistyö eri toimijoiden välillä olisi tiiviimpää. Ulkomaisia opintosuorituksia voitaisiin sisällöllisesti hyödyntää kotiyliopiston opinnoissa ja esimerkiksi pro gradu -tutkielmissa. Haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että ulkomailla suoritetut opinnot ovat erillinen ja irrallinen osa kotiyliopiston tutkintoa. Kansainvälistymisen potentiaali jää hyödyntämättä, jos vaihtoa ei järjestelmällisesti integroida osaksi kansainvälistyvän yliopiston arkea.
Avainsanat: diskurssianalyysi, kansainvälistyminen, yliopisto-opiskelu, identiteetti, sosialisaatio
Tutkimuksessa sovelletaan diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Tarkoituksena on tarkastella, miten kansainvälistymisestä puhutaan, minkälaisia subjektipositioita muodostetaan, minkälaisia kielellisiä keinoja käytetään ja minkälaisia funktioita ja seurauksia eri puhetavoilla on. Bergerin ja Luckmannin (1993) sosiaalinen konstruktionismi on tutkimuksen keskeinen, teoreettinen lähtökohta. Todellisuus on sosiaalisesti rakentunut. Aineiston analyysissä tarkastellaan, miten kansainvälistyminen rakentuu tekstin tasolla, mutta myös sitä, minkälaiset ovat puhetapojen yhteiskunnalliset reunaehdot. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole löytää yhtä totuutta, vaan pyrkimyksenä on tavoittaa mahdollisimman monipuolisesti kansainvälistymisen ilmiökenttää.
Tutkimuksen keskeiset teoreettiset käsitteet ovat sosialisaatio ja identiteetti. Yliopiston toimintaympäristöä tarkastellaan postmodernin viitekehyksestä. Lisäksi tarkastellaan kansainvälistymisen strategisia tavoitteita Euroopan unionin, Suomen ja Tampereen yliopiston näkökulmista. Sosialisaatiossa erotetaan primaari- ja sekundaarisosialisaatio ja akateeminen sosialisaatio. Identiteettiä määritellään eri tieteenalojen näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan psykologista, sosiaalista, kulttuurista ja postmodernia identiteettiä sekä koulutuksen ja identiteetin suhdetta.
Aineistosta nostettiin esiin neljä puhetapaa: sosiokulttuurinen puhe, joka muodostuu vapaus-, uhka- ja markkinapuheesta; paikantumispuhe, joka muodostuu identiteetti- ja irtautumispuheesta; individualistinen puhe ja monikulttuurisuuspuhe. Sosiokulttuurisessa puheessa kansainvälistymistä lähestytään suomalaisen kulttuurin ja korkeakoulutuksen näkökulmasta. Puheessa kerrotaan, millaista suomalaisen opiskelun tulisi olla, mitä roolia kansainvälistyminen tutkinnossa näyttelee ja miten kansainvälistymisen voi toisaalta muodostua uhkaksi. Työmarkkinat määrittävät pitkälti kansainvälistymisen hyödyn. Sosiokulttuurisella puheella ylläpidetään suomalaista opiskeluperinnettä ja ylistetään akateemista vapautta.
Individualistisessa puheessa kansainvälistyminen näyttäytyi henkilökohtaisena valintana. Kansainvälistymistä kuvattiin itsestään selvänä valintana ja vaihto näyttäytyi suunniteltuna osana tutkintoa. Individualistinen puhetapa korostaa opiskelijan kykyä hallita omaa elämäänsä ja toisaalta kykyä tehdä yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä valintoja.
Paikantumispuheessa opiskelija reflektoi kriittisesti lähtökohtiaan ja kohtaamaansa uutta kulttuuria. Identiteettipuheessa otetaan haltuun suomalaisuus ja jäsennellään suomalaisuutta suhteessa muihin kulttuureihin. Irtautumispuheessa otetaan välimatkaa tuttuun ja turvalliseen ja kuvataan kansainvälistymisen vaikeutta. Paikantumispuheella tuotetaan kansainvälistymisen muutosta, joka toisaalta voi vieraannuttaa, mutta toisaalta avata uusia ovia. Paikantumispuheella pyrittiin muuttamaan kansainvälistymisen positiivista kuvaa ja luomaan realistisempi kuva opiskelijavaihdoista ja kansainvälistyvän opiskelijan arjesta.
Monikulttuurisuuspuheessa kansainvälistymisestä kuvataan kokemuksena, erilaisuuden kohtaamisena. Kansainvälistymisellä on monikulttuurisuuspuheessa itseisarvo. Monikulttuurisuus näyttäytyy tavoitteina, joita kansainvälistymiselle asetetaan. Kansainvälistyminen tähtää eri kulttuurien ymmärtämiseen ja vuorovaikutukseen yli kulttuuristen rajojen. Puheessa tuotetaan humanistisen tarkkailijan subjektipositio. Puheessa näyttäytyi kansainvälistymisen pehmeät arvot.
Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, ettei kansainvälistymisestä ole löydettävissä yhtä, yhtenäistä puhetapaa. Kansainvälistymiseen liitetään uhkakuvia, mutta kansainvälistyminen voidaan nähdä myös mahdollisuutena. Työelämällä on tärkeä rooli kun arvioidaan kansainvälistymisen merkitystä. Toisaalta kansainvälistymisellä on myös itseisarvo. Opiskelijat osoittavat hallitsevansa kansainvälistymiseen liittyviä eri puhetapoja. Pelkkä monikulttuurinen puhe ei riitä, sillä on tiedettävä, mitä työelämän odottaa. Opiskelijat tasapainottelevat työmarkkinoiden ja yksilöllisten valintojen välillä. Epäselvää on, kuka kansainvälistymistä määrittää ja kenen näkökulmasta sitä tulisi arvioida.
Pelkkä opiskelijoiden liikkuminen maasta toiseen ei riitä, vaan kansainvälistymiselle tarvitaan yhä tukevammat rakenteet. Opiskeluvaihtoa voitaisiin hyödyntää koko yliopiston kansainvälistymisessä, jos yhteistyö eri toimijoiden välillä olisi tiiviimpää. Ulkomaisia opintosuorituksia voitaisiin sisällöllisesti hyödyntää kotiyliopiston opinnoissa ja esimerkiksi pro gradu -tutkielmissa. Haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä, että ulkomailla suoritetut opinnot ovat erillinen ja irrallinen osa kotiyliopiston tutkintoa. Kansainvälistymisen potentiaali jää hyödyntämättä, jos vaihtoa ei järjestelmällisesti integroida osaksi kansainvälistyvän yliopiston arkea.
Avainsanat: diskurssianalyysi, kansainvälistyminen, yliopisto-opiskelu, identiteetti, sosialisaatio