Nainen koomikkona. Naiskoomikon elämänvaiheet, sisäinen vamma ja ruumiillisuus.
MOILANEN, ANNE (2003)
2003
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-08-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12173
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-12173
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO 1 2 NAISTEN HUUMORIN LÄHTÖKOHTIA 4 2.1 Huumori ja koomisuus 4 2.2 Kenen vitsi - kenen nauru? 5 2.3 Feministinen huumori ja naisellinen huumori 8 2.4. Näkökulmia feminismiin 9 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 12 3.1 Metodina teemahaastattelu 12 3.2 Tutkimuksen teemojen erottaminen 15 3.3 Haastateltavien valinta 17 3.4 Haastateltavien taustatiedot 18 4 MISTÄ ON NAISKOOMIKOT TEHTY? 20 4.1 Elämänvaiheet 20 4.1.1 Ei-tyttömäiset kouluajat 21 4.1.2 Koomisen naisroolin jäljillä 27 4.1.3 Ikääntyminen 34 4.2 Koomikon vamma 39 4.2.1 Itsensä paljastamisen pelko ja pakko 39 4.2.2 Stand up - komiikan kuningaslaji? 48 4.3 Ruumiillisuus 59 4.3.1 Fyysisen poikkeavuuden kokemus 59 4.3.2 Naisesiintyjä viihteen kauppatavarana 69 5 LOPUKSI 73 LÄHTEET 77 LIITTEET 81
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan naiskoomikkouden olemusta sekä jäljitetään naisille tyypillistä komiikkaa ja huumoria. Kyseessä on laadullinen haastattelututkimus, jonka analyysiosa rakentuu kolmesta keskeisestä teemasta: naiskoomikon elämänvaiheista, sisäisestä vammasta ja ruumiillisuudesta. Tutkimusaineiston muodostavat viiden suomalaisen naiskoomikon teemahaastattelut, jotka on tehty keväällä 2001. Haastateltavat ovat Heidi Kiviharju, Miitta Sorvali, Ulla Tapaninen, Ritva Valkama ja Eija Vilpas. Kokonaisuutena työ sijoittuu feministisen komiikantutkimuksen sekä taiteilijatutkimuksen kenttään.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on käytetty teatterin-, huumorin- komiikan- sekä naistutkimuksen teorioita. Koska naiskoomikkoja ei ole tutkittu Suomessa aiemmin lainkaan, lähdekirjallisuutena on hyödynnetty mm. yhdysvaltalaisen naishuumorin tutkijoita (Regina Barreca, Nancy A. Walker) sekä klassisia teatteritaiteen teoreetikkoja (Henri Bergman, Bertolt Brecht, Denis Diderot). Uudesta kotimaisesta näyttelijätutkimuksesta lähteinä on käytetty mm. naisnäyttelijöiden ruumiillisuutta (Hanna-Leena Helavuori, Helena Kallio) sekä näyttelijäidentiteettiä (Pia Houni) käsitteleviä tutkimuksia.
Keskeisin tutkimukseen haastateltuja naiskoomikkoja koskeva havainto on, että he selittävät omaa koomikkouttaan poikkeavuudellaan muista naisista. Naiselta koomikkona esiintyminen edellyttää oman sukupuoli-identiteetin tietoista riskeeraamista.
____________________________________________________________________
Tutkielman avainsanoja: haastattelututkimus, teemahaastattelu, puhediskurssi, stand up, romanttinen taiteilijakäsitys, representaatio, näyttelijä, taiteilija.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on käytetty teatterin-, huumorin- komiikan- sekä naistutkimuksen teorioita. Koska naiskoomikkoja ei ole tutkittu Suomessa aiemmin lainkaan, lähdekirjallisuutena on hyödynnetty mm. yhdysvaltalaisen naishuumorin tutkijoita (Regina Barreca, Nancy A. Walker) sekä klassisia teatteritaiteen teoreetikkoja (Henri Bergman, Bertolt Brecht, Denis Diderot). Uudesta kotimaisesta näyttelijätutkimuksesta lähteinä on käytetty mm. naisnäyttelijöiden ruumiillisuutta (Hanna-Leena Helavuori, Helena Kallio) sekä näyttelijäidentiteettiä (Pia Houni) käsitteleviä tutkimuksia.
Keskeisin tutkimukseen haastateltuja naiskoomikkoja koskeva havainto on, että he selittävät omaa koomikkouttaan poikkeavuudellaan muista naisista. Naiselta koomikkona esiintyminen edellyttää oman sukupuoli-identiteetin tietoista riskeeraamista.
____________________________________________________________________
Tutkielman avainsanoja: haastattelututkimus, teemahaastattelu, puhediskurssi, stand up, romanttinen taiteilijakäsitys, representaatio, näyttelijä, taiteilija.