Kohtaavatko kääntämisen teoria ja käytäntö? Katsaus venäläisiin lingvistisiin käännösteorioihin.

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan kääntäjän näkökulmasta, löytyykö

käännösteorioista näkemyksiä, joita kääntäjä voisi hyödyntää käytännön käännöstyössä. Käännöstiede on suhteellisen nuori tieteenala, mikä saattaa olla yksi syy usein kuultuun väittämään, että kääntäjä ja käännösteoria eivät ole löytäneet toisiaan. Käännöstutkimus on aikanaan lähtenyt lingvistiseltä pohjalta, ja pidimme luontevana etsiä kääntäjän ja käännösteorian yhteisiä intressejä nimenomaan lingvistisestä käännöstutkimuksesta.

Vaikka lingvistinen käännöstutkimus on menettänyt suosiotaan länsimaisten tutkijoiden keskuudessa, sillä on edelleen vahva asema Venäjällä, mistä se on aikanaan saanut alkunsa. Teoreettiseksi viitekehykseksi on tästä syystä valittu venäläisten käännöstieteilijöiden teoriat: A. V. Fjodorovin täysiarvoisen kääntämisen teoria, V. N. Komissarovin ekvivalenssitasojen teoria sekä Ja. I. Retskerin säännönmukaisten vastineiden teoria.

Mainitut käännösteoreetikot ovat kaikki löytäneet argumentteja teoreettisen tiedon hyödylle kääntäjän käytännön työssä ja tutkimuken perusteella myös tekijöille kävi selväksi, että käännösteoreettiset näkemykset voivat harjaannuttaa kääntäjän kokonaisnäkemystä kääntämisen olemuksesta ja jopa antaa tukea käännösratkaisuihin. Täysiarvoisen kääntämisen teoria kartoittaa yleisiä lainalaisuuksia ja vahvistaa kääntäjän näkemystä oman työnsä periaatteista. Säännönmukaisten vastineiden teoria, jonka kehittämisessä on käytäntöön soveltaminen koko ajan ollut oleellisena osana mukana, harjaannuttaa kääntäjää eri käännösvaihtoehtojen jäsentämiseen. Tasoeksivalenssiteoria vahvistaa kääntäjän kielellisiä perustaitoja. Tutkimuksessa vahvistui käsitys, että käännöstiede on hyvin monitahoinen ala ja koska on olemassa monia erilaisia käännösteorioita, niiden tarjoama hyöty edellyttää perusteellista paneutumista teorioiden yleistyksiin ja harjaantumista niiden käytännön soveltamiseen.