Tunteellisesta siilistä poeettiseen runomatoon. Kirsi Kunnaksen lastenkirjojen eläintarinat.
NORDMAN, ANNA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
NORDMAN, ANNA
2003
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2003-06-23Tiivistelmä
Hakutermit:
lastenkirjallisuus, eläin kirjallisuudessa, faabeli, tekstin ambivalenssi, nonsense, lingvistiikka
Tutkielmani aiheena ovat eläinrunot ja -tarinat Kirsi Kunnaksen lastenkirjoissa Tiitiäisen satupuu (1956), Tiitiäisen tarinoita (1957), Puupuu ja Käpypoika (1972), Kani Koipeliinin kuperkeikat (1979), Tiitiäisen pippurimylly (1991) sekä Tiitiäisen tuluskukkaro (2000). Eläin on suosittu aihe sekä lastenkirjallisuudessa että suomalaisessa kansanperinteessä. Myös Kirsi Kunnaksen lastenkirjoissa on paljon eläimiä. Aiheenrajauksella on pyritty tutkimaan sitä, miten Kirsi Kunnaksen erityispiirteet näkyvät paljon käytetyssä aiheessa.
Kirsi Kunnasta on pidetty suomalaisen lastenlyriikan uudistajana. Hän toi 1950-luvulla suomalaiseen lastenkirjallisuuteen brittiläisen nonsensen tyylilajin. Tutkielmassa lähestyn Kunnaksen nonsensen ominaispiirteitä Jean-Jacques Lecerclen lingvististen teorioiden ja Susan Stewartin nonsensestrategioiden kautta. Kielen keskeisyyttä korostavalla nonsensella on runsaasti yhteyksiä modernismiin, joka vaikutti suomalaisen kirjallisuuden kentällä samoihin aikoihin, kun Kunnas aloitti lastenkirjatuotantonsa. Tutkimukseni osoittaa kielellä ja tekstin tasoilla leikittelyn keskeisyyden Kirsi Kunnaksen lastenkirjojen eläintarinoissa: Kunnas käyttää erityisesti hyväkseen suomen lingvistisiä ominaispiirteitä, kuten taipumisesta aiheutuvaa sanojen monitulkintaisuutta.
Uudistusten lisäksi Kirsi Kunnaksen runoissa ja tarinoissa on havaittavissa myös perinteisiä piirteitä. Lisäksi Kunnas on muokannut klassisista aiheista omia versioitaan. Tekstien kerroksisuus onkin merkittävä piirre Kirsi Kunnaksen eläintarinoissa.
Kirsi Kunnaksen lastenkirjallisuutta voi pitää ambivalenttina eli sekä aikuisille että lapsille suuntautuvana. Tutkielmassa pyritään Kunnaksen lastenkirjojen eläinrunojen ja -tarinoiden tekstuaaliseen tulkintaan. Kirsi Kunnaksen eläintarinat pohjautuvat eläimen fysiologiaan; niiden voikin nähdä opettavan lapsilukijalleen luonnosta ja muista ilmiöistä. Tälle konkreettiselle pohjalle rakentuvat runojen ja tarinoiden muut, esimerkiksi satiiriset ja ideologiset tasot. Kunnaksen eläinrunot ja -tarinat ovat hyvin monimuotoisia: eläinaihetta käsitellään useasta näkökulmasta.
lastenkirjallisuus, eläin kirjallisuudessa, faabeli, tekstin ambivalenssi, nonsense, lingvistiikka
Tutkielmani aiheena ovat eläinrunot ja -tarinat Kirsi Kunnaksen lastenkirjoissa Tiitiäisen satupuu (1956), Tiitiäisen tarinoita (1957), Puupuu ja Käpypoika (1972), Kani Koipeliinin kuperkeikat (1979), Tiitiäisen pippurimylly (1991) sekä Tiitiäisen tuluskukkaro (2000). Eläin on suosittu aihe sekä lastenkirjallisuudessa että suomalaisessa kansanperinteessä. Myös Kirsi Kunnaksen lastenkirjoissa on paljon eläimiä. Aiheenrajauksella on pyritty tutkimaan sitä, miten Kirsi Kunnaksen erityispiirteet näkyvät paljon käytetyssä aiheessa.
Kirsi Kunnasta on pidetty suomalaisen lastenlyriikan uudistajana. Hän toi 1950-luvulla suomalaiseen lastenkirjallisuuteen brittiläisen nonsensen tyylilajin. Tutkielmassa lähestyn Kunnaksen nonsensen ominaispiirteitä Jean-Jacques Lecerclen lingvististen teorioiden ja Susan Stewartin nonsensestrategioiden kautta. Kielen keskeisyyttä korostavalla nonsensella on runsaasti yhteyksiä modernismiin, joka vaikutti suomalaisen kirjallisuuden kentällä samoihin aikoihin, kun Kunnas aloitti lastenkirjatuotantonsa. Tutkimukseni osoittaa kielellä ja tekstin tasoilla leikittelyn keskeisyyden Kirsi Kunnaksen lastenkirjojen eläintarinoissa: Kunnas käyttää erityisesti hyväkseen suomen lingvistisiä ominaispiirteitä, kuten taipumisesta aiheutuvaa sanojen monitulkintaisuutta.
Uudistusten lisäksi Kirsi Kunnaksen runoissa ja tarinoissa on havaittavissa myös perinteisiä piirteitä. Lisäksi Kunnas on muokannut klassisista aiheista omia versioitaan. Tekstien kerroksisuus onkin merkittävä piirre Kirsi Kunnaksen eläintarinoissa.
Kirsi Kunnaksen lastenkirjallisuutta voi pitää ambivalenttina eli sekä aikuisille että lapsille suuntautuvana. Tutkielmassa pyritään Kunnaksen lastenkirjojen eläinrunojen ja -tarinoiden tekstuaaliseen tulkintaan. Kirsi Kunnaksen eläintarinat pohjautuvat eläimen fysiologiaan; niiden voikin nähdä opettavan lapsilukijalleen luonnosta ja muista ilmiöistä. Tälle konkreettiselle pohjalle rakentuvat runojen ja tarinoiden muut, esimerkiksi satiiriset ja ideologiset tasot. Kunnaksen eläinrunot ja -tarinat ovat hyvin monimuotoisia: eläinaihetta käsitellään useasta näkökulmasta.