Myyntisaatavien turvana olevat henkilövakuudet velallisen konkurssissa.
VALKAMA, JUHA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
VALKAMA, JUHA
2003
Yritysjuridiikka - Business Law
Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2003Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään, kuinka myyntisaatavien turvana olevat henkilövakuudet käyttäytyvät velallisen konkurssissa. Tutkielmassa käsitellyt henkilövakuudet (takaus, luottovakuutus, takuu ja stand-by -remburssi) ovat kaikki yleisesti käytettyjä vakuusmuotoja ulkomaankaupassa. Henkilövakuuksien tarkastelun ohella tutkielman keskeinen aihepiiri on insolvenssioikeuden alueelta konkurssi ja siihen liittyen konkurssivalvonta, takaisinsaanti sekä etuoikeusjärjestykseen ja kuittaukseen kuuluvat asiat kunkin vakuuslajin kannalta.
Tutkielmassa havaitaan mielenkiintoinen suhde luottovakuutuksen ja pankkitakauksen välillä. Kun molemmat vakuudet on hankittu myyntisaatavien turvaksi, on yleisesti vallalla käsitys, että myynnin riski on katettu kokonaan siihen asti, mihin vakuuksien yhteenlaskettu arvo yltää. Asiasta ei ole käytännön esimerkkejä saatikka oikeustapauksia, mutta haastattelun kautta sekä luottovakuutusyhtiön vakuutusehtoja tulkitsemalla tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että velallisen konkurssissa pankin antama takaus onkin ensisijainen realisoinnin kohde, joka vähentää myös takauksen merkitystä kokonaistilannetta tarkasteltaessa. Tällöin todellinen yhteenlaskettu vakuusturva on pienempi, mitä sen yleisesti arvellaan olevan.
Uuden takauslain myötä kehitystä vakuuksien suhteen ei ole Suomessa liike-elämän kannalta merkittävässä määrin tapahtunut. Sekä takauksia että takuita käytetään vakuutena rahoitus- sekä myyntitoiminnoissa entiseen tapaan. Insolvenssioikeuden puolelta voi todeta pääperiaatteena, että velkoja voi vaatia suoritusta takaajalta ilman velalliseen kohdistettua eräännyttämistointa, jos velallinen asetetaan konkurssiin. Luottovakuutus ei poikkea tässä suhteessa muista tämän tutkielman vakuusmuodoista, sillä asiakkaan konkurssi katsotaan vahinkotapahtumaksi ja se oikeuttaa siten korvaukseen.
Tutkielmassa havaitaan mielenkiintoinen suhde luottovakuutuksen ja pankkitakauksen välillä. Kun molemmat vakuudet on hankittu myyntisaatavien turvaksi, on yleisesti vallalla käsitys, että myynnin riski on katettu kokonaan siihen asti, mihin vakuuksien yhteenlaskettu arvo yltää. Asiasta ei ole käytännön esimerkkejä saatikka oikeustapauksia, mutta haastattelun kautta sekä luottovakuutusyhtiön vakuutusehtoja tulkitsemalla tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että velallisen konkurssissa pankin antama takaus onkin ensisijainen realisoinnin kohde, joka vähentää myös takauksen merkitystä kokonaistilannetta tarkasteltaessa. Tällöin todellinen yhteenlaskettu vakuusturva on pienempi, mitä sen yleisesti arvellaan olevan.
Uuden takauslain myötä kehitystä vakuuksien suhteen ei ole Suomessa liike-elämän kannalta merkittävässä määrin tapahtunut. Sekä takauksia että takuita käytetään vakuutena rahoitus- sekä myyntitoiminnoissa entiseen tapaan. Insolvenssioikeuden puolelta voi todeta pääperiaatteena, että velkoja voi vaatia suoritusta takaajalta ilman velalliseen kohdistettua eräännyttämistointa, jos velallinen asetetaan konkurssiin. Luottovakuutus ei poikkea tässä suhteessa muista tämän tutkielman vakuusmuodoista, sillä asiakkaan konkurssi katsotaan vahinkotapahtumaksi ja se oikeuttaa siten korvaukseen.