Isänmaanrakennusinsinööri ja vajoava maa. Kansallisen identiteetin ja maskuliinisuuden tarkastelua Hannu Raittilan romaanissa Canal Grande.
MIETTINEN, HANNA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
MIETTINEN, HANNA
2003
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2003-06-02Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan Hannu Raittilan vuonna 2001 ilmestynyttä romaania Canal Grande. Analyysin kohteena on romaanin välittämä kansallinen identiteetti ja sen yhteys maskuliinisuuteen. Tutkielman teoreettisena kehyksenä on Michel Foucault'n kehittämä diskurssianalyysi, jonka avulla tutkitaan tekstin merkitysjärjestelmien rakentumista ja tekstin sisäisiä valtarakenteita.
Suomalaista identiteettiä tutkitaan Z. Topeliuksen Maamme kirjan välittämän kansakuvan perusteella, jota nimitetään topeliaaniseksi diskurssiksi sekä Topeliuksesta ja fennomaaneista tehtyjen tutkimusten pohjalta. Myös Stuart Hallin identiteettiteoriaa hyödynnetään. Jorma Sipilän ja Mikko Lehtosen käsityksiä maskuliinisuudesta esitellään, erityisesti hegemonista maskuliinisuutta, ja niiden pohjalta analysoidaan romaanin maskuliinisuuksia.
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaista suomalaisuutta Canal Grande välittää ja millaisessa yhteydessä se on topeliaaniseen diskurssiin. Tavoitteena on myös selvittää, mitkä ovat kansallisen identiteetin kääntöpuolet mitä yhtenäisyyden määrittelyssä suljetaan ulkopuolelle?
Kansallinen identiteetti näyttää olevan yhteydessä tietynlaiseen, hegemoniseen maskuliinisuuteen. Kansallinen identiteetti toimii niin, että se määrittelee, keitä me olemme, ja rajaa samalla muut ulkopuolelle. Hegemoninen maskuliinisuus määrittelee, millaisia eri sukupuolten edustajien pitää olla ja miten niiden pitää käyttäytyä suhteessa toisiinsa. Suomalaisuuden ihanteeseen kuuluu niin Maamme kirjan kuin Canal Grandenkin perusteella hegemonisen maskuliinisuuden toteuttaminen. Canal Grande on tulkittu yleisesti kulttuuripessimistiseksi dystopiaksi, mutta näyttää siltä, että se on dystooppinen myös lukkoonlyötyjen identiteettien niin kansallisen kuin maskuliinisen suhteen. Nämä identiteetit eivät toimi, mutta niille ei ole näköpiirissä varteenotettavaa vaihtoehtoakaan.
Avainsanoja: kansallinen identiteetti, suomalaisuus, maskuliinisuus
Suomalaista identiteettiä tutkitaan Z. Topeliuksen Maamme kirjan välittämän kansakuvan perusteella, jota nimitetään topeliaaniseksi diskurssiksi sekä Topeliuksesta ja fennomaaneista tehtyjen tutkimusten pohjalta. Myös Stuart Hallin identiteettiteoriaa hyödynnetään. Jorma Sipilän ja Mikko Lehtosen käsityksiä maskuliinisuudesta esitellään, erityisesti hegemonista maskuliinisuutta, ja niiden pohjalta analysoidaan romaanin maskuliinisuuksia.
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaista suomalaisuutta Canal Grande välittää ja millaisessa yhteydessä se on topeliaaniseen diskurssiin. Tavoitteena on myös selvittää, mitkä ovat kansallisen identiteetin kääntöpuolet mitä yhtenäisyyden määrittelyssä suljetaan ulkopuolelle?
Kansallinen identiteetti näyttää olevan yhteydessä tietynlaiseen, hegemoniseen maskuliinisuuteen. Kansallinen identiteetti toimii niin, että se määrittelee, keitä me olemme, ja rajaa samalla muut ulkopuolelle. Hegemoninen maskuliinisuus määrittelee, millaisia eri sukupuolten edustajien pitää olla ja miten niiden pitää käyttäytyä suhteessa toisiinsa. Suomalaisuuden ihanteeseen kuuluu niin Maamme kirjan kuin Canal Grandenkin perusteella hegemonisen maskuliinisuuden toteuttaminen. Canal Grande on tulkittu yleisesti kulttuuripessimistiseksi dystopiaksi, mutta näyttää siltä, että se on dystooppinen myös lukkoonlyötyjen identiteettien niin kansallisen kuin maskuliinisen suhteen. Nämä identiteetit eivät toimi, mutta niille ei ole näköpiirissä varteenotettavaa vaihtoehtoakaan.
Avainsanoja: kansallinen identiteetti, suomalaisuus, maskuliinisuus