Julkisen palvelun viihde. Uutisvuoto, Itse valtiaat ja Yleisradion asiaviihteen perinne.
PALOKANGAS, TEEMU (2003)
2003
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11932
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11932
Tiivistelmä
Tämän pro gradu työn lähtökohtana on henkilökohtainen kiinnostus TV1:n viihdeohjelmia kohtaan. Perjantai- ja lauantai-illan parhaaseen katseluaikaan lähetettävät Maailman ympäri, Itse valtiaat ja Uutisvuoto ovat ainakin pintapuolisesti muiden kanavien viihdeohjelmia asiapitoisempia ja tutkielmassa mennään näiden ohjelmien maailmaan pintaa syvemmälle, erityisesti Itse valtiaisiin ja Uutisvuotoon keskittyen. Kutsun tätä viihdettä julkisen palvelun viihteeksi ja pyrin selvittämään, mitä se oikeastaan on, mikä siitä tekee erikoista ja onko sitä tarpeen tehdä?
Viitekehyksen rakentamisessa käytän apuvälineenä diskurssianalyysiä, joka ymmärtää maailman kielellisesti rakentuneeksi kokonaisuudeksi. Kieli siis on se väline, jolla me hahmotamme maailmaa ja paikkaamme siinä. Tästä maailmasta löytyvät seuraavat kolme näkökulmaa, joista tarkastelen julkisen palvelun viihdettä.
Ensin käsittelen julkisen palvelun viihdettä 1960-luvulta lähtevänä historiallisena perinteenä ja kuvaan muutosta, jossa Yleisradion kansansivistäjän rooli on muuttunut kansan palvelijan rooliksi. Samalla viihteeseen on tullut ironiaa ja yksilöllisempää suhtautumista julkisuuden henkilöihin ja katsojiin.
Toiseksi käsittelen julkisen palvelun viihdettä populaarikulttuurina. Esittelen ajatuksia siitä, kuinka merkitykset rakentuvat eri tasoilla ja erilaisten asioiden törmätessä toisiinsa. Osoitan, että viihdeohjelma on populaari teksti, jonka ymmärtämiseksi on kiinnitettävä huomiota sekä sen sisältöön että sen muotoon.
Kolmanneksi tarkastelen Itse valtiaita ja Uutisvuotoa julkisen palvelun viihdeohjelmina. Selvitän niiden asiapitoisen maailman rakennetta ja sitä, mikä niistä tekee laajat katsojaosuudet kerääviä populaareja viihdeohjelmia.
Tutkielmassa julkisen palvelun viihteen keskeisiksi ominaispiirteiksi hahmottuvat vakaviin asia-aiheisiin pohjautuva huumori, suomen kielellä leikittely, julkkispitoinen henkilögalleria ja julkisen palvelun mukanaan tuoma luova mahdollisuus kehittää uudenlaista viihdettä. Tutkielmassa esitetään myös huolestuneisuus siitä, että nykyinen TV1:n viihdetuotanto on ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden käsissä.
Viitekehyksen rakentamisessa käytän apuvälineenä diskurssianalyysiä, joka ymmärtää maailman kielellisesti rakentuneeksi kokonaisuudeksi. Kieli siis on se väline, jolla me hahmotamme maailmaa ja paikkaamme siinä. Tästä maailmasta löytyvät seuraavat kolme näkökulmaa, joista tarkastelen julkisen palvelun viihdettä.
Ensin käsittelen julkisen palvelun viihdettä 1960-luvulta lähtevänä historiallisena perinteenä ja kuvaan muutosta, jossa Yleisradion kansansivistäjän rooli on muuttunut kansan palvelijan rooliksi. Samalla viihteeseen on tullut ironiaa ja yksilöllisempää suhtautumista julkisuuden henkilöihin ja katsojiin.
Toiseksi käsittelen julkisen palvelun viihdettä populaarikulttuurina. Esittelen ajatuksia siitä, kuinka merkitykset rakentuvat eri tasoilla ja erilaisten asioiden törmätessä toisiinsa. Osoitan, että viihdeohjelma on populaari teksti, jonka ymmärtämiseksi on kiinnitettävä huomiota sekä sen sisältöön että sen muotoon.
Kolmanneksi tarkastelen Itse valtiaita ja Uutisvuotoa julkisen palvelun viihdeohjelmina. Selvitän niiden asiapitoisen maailman rakennetta ja sitä, mikä niistä tekee laajat katsojaosuudet kerääviä populaareja viihdeohjelmia.
Tutkielmassa julkisen palvelun viihteen keskeisiksi ominaispiirteiksi hahmottuvat vakaviin asia-aiheisiin pohjautuva huumori, suomen kielellä leikittely, julkkispitoinen henkilögalleria ja julkisen palvelun mukanaan tuoma luova mahdollisuus kehittää uudenlaista viihdettä. Tutkielmassa esitetään myös huolestuneisuus siitä, että nykyinen TV1:n viihdetuotanto on ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden käsissä.