Isät kertovat: Isätyypit ja isyyden kokemukset miesten omaelämänkerroissa.

Abstract

Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella isyystutkimuksessa tapahtuneita muutoksia miesten omaelämäkerrallisten tarinoiden kautta. Tutkimusaineistonani ovat miesten omaelämäkerrallisten tarinoiden isyyttä käsittelevät tekstiosat. Tarkastelen miesten kuvauksia omasta isyydestään ja vertaan niitä isyystutkimuksen hahmottamiin ideaalisiin isätyyppeihin. Tarkastelen heijastuvatko eri aikakausien isyysihanteet miesten omissa kuvauksissa isyydestään. Käsittelen myös ohenevan ja vahvistuvan isyyden teemoja lähinnä eronneiden miesten näkökulmasta. Koska tutkimuksessani keskityn elämäkertojen kirjoittajien omiin tulkintoihin isyydestään, kohdistuu tarkasteluni ainoastaan isyyskuvauksiin, ei koko elämäkaareen. Tutkimuksen pääpaino on omaelämäkerrallisessa luennassa ja sen eri merkityksissä. Tutkimusaineistoni koostuu Eläköön mies -elämäkertakilpailun materiaalista, joka kerättiin vuosina 1992-1993. Olen valinnut elämäkerroista aineistokseni 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet kirjoittajat, jotka kertovat tekstissään isyydestään tai vanhemmuudestaan. Tarkastelen aineistoani isyystutkimuksessa määritellyn neljän isätyypin mukaan. Nämä tyypit ovat poissaoleva, perinteinen, avustava ja uusi isä. Tutkin löytyvätkönämä tyypit kirjoittajien kertomuksista. Tarkastelen Huttusen isyysjaottelun pohjalta myös ohenevan ja vahvistuvan isyyden malleja. Luen konstruktivistisesta näkökulmasta eli lähestyn miesten tarinoita nykyhetken ehdoilla rakennettuina tulkintoina menneisyydestä. Kaikki neljä Huttusen määrittelemää isyysmallia on löydettävissä muodossa tai toisessa aineistoni miesten tarinoista. Kertomusten perusteella poissaoleva isyys on selvästi siirtymässä menneisyyteen kun taas uusi isyyden malli on selvästi nykyhetkeä dominoiva. Konstruktívistisen lukutavan pohjalta aineistoni miesten tarinoista nousi esiin voimakasta kokemuksellisuutta isyydestä sekä lapsen syntymästä. Tässä ero perinteisen ja uuden isän välillä muodostui kenties merkittävimmäksi. Aineistoni perusteella voidaan päätellä ettei ole olemassa enää yhtä selkeää isyyden ideaalia. Yksi, monoliittinen isyyden malli on hajonnut moneksi uudeksi mahdollisuudeksi.