EY-direktiivien kansallinen täytääntöpano Suomessa yhteisön oikeuden ja Suomen lainsäädännön valossa.
MÄKIPELTO, EVELIINA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
MÄKIPELTO, EVELIINA
2003
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2003-05-28Tiivistelmä
Tämän Pro gradu tutkielman aiheena on EY-direktiivien kansallinen täytäntöönpano Suomessa. Aihetta tarkastellaan sekä yhteisön oikeuden että kansallisen lainsäädännön valossa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteisön direktiiveihin liittyvän lainsäädäntöprosessin kaksivaiheisuutta sekä sitä, millainen direktiivi on yhteisön oikeuden lainsäädäntöinstrumenttina. Tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensiksi selvitetään yhteisön oikeuden direktiivien kansallista täytäntöönpanoa määrittävä sääntelyä sekä sitä rajoittavia yleisiä oikeusperiaatteita ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Toiseksi kansallista lainsäädäntöä määrittäviä normeja tarkastellaan direktiivien kansallisen täytäntöönpanon näkökulmasta. Esitystä pyritään konkretisoimaan käymällä esimerkinomaisesti läpi neuvoston direktiivin 91/676/ETY kansallinen täytäntöönpano sekä siihen liittyvä komission valvontamenettely Suomessa.
Tarkastelun näkökulma on oikeusdogmaattinen. Direktiivivejä ja niiden kansallista täytäntöönpanoa koskevaa sääntelyä pyritään selvittämään oikeusnormien sisältöä tutkimalla. Praktisen lainopin kautta pyritään selvittämään, mikä on voimassa olevan yhteisön oikeuden ja Suomen kansallisen lainsäädännön sisältö käsillä olevassa direktiivien kansalliseen täytäntöönpanoon liittyvässä oikeuskysymyksessä.
Kansallisen lainsäätäjän on otettava huomioon sekä yhteisön oikeus että kansallinen normisto implementoidessaan direktiivejä osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Täytäntöönpanoon liittyvä kansallinen harkintamarginaali eli sen muoto ja keinot ovat usein hyvin rajoitetut eikä aina ole kovin selkeää sekään, millaisella kansallisella normilla täytäntöönpanon tulisi toteutua. Yhteisön oikeus vaatii täytänöönpanolta sen tehokasta toteutumista ja yksityisille tulee turvata direktiiviin kirjatut oikeudet ja niihin on voitava vedota kansallisessa tuomioistuimessa. Edelleen jotta yhteisön oikeuden toteutuminen olisi riittävää, on täytäntöönpanon tapahduttava samalla tasolla, jolla kyseisiä kansallisia asioita säännellään.
Suomen perustuslaki määrittelee kansallisen normihierarkian ja sen, millä tasolla kansallinen norminanto on tapahduttava. Pääsääntönä voidaan pitää sitä. että lainsäädäntövaltaa Suomessa käyttää eduskunta ja näin ollen lainsäädännönkin pitäisi pääsääntöisesti olla lakitasoista. Eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa voidaan kuitenkin delegoida tietyin ehdoin muille viranomaisille. Tämä koittaa käytännössä tasavallan presidenttiä, valtioneuvostoa, ministeriötä tai jotain muuta sitä alempaa viranomaista. Nämä viranomaiset voivat antaa erillisen valtuutuksen nojalla asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä. Lainsäädäntövallan delegoimiseen on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi ja perustuslain mukaan ainakin yksilön oikeusasemaan liittyvistä seikoista tulisi säätää lailla. Tästä ja muista lainsäädäntövallan delegointia rajoittavista säännöistä ei tulisi joustaa, vaikka kyseessä olisikin ”vain” yhteisön oikeuden kansallinen täytäntöönpano, toistuvasti muuttuva tai luonteeltaan hyvin tekninen lainsäädäntö.
Tarkastelun näkökulma on oikeusdogmaattinen. Direktiivivejä ja niiden kansallista täytäntöönpanoa koskevaa sääntelyä pyritään selvittämään oikeusnormien sisältöä tutkimalla. Praktisen lainopin kautta pyritään selvittämään, mikä on voimassa olevan yhteisön oikeuden ja Suomen kansallisen lainsäädännön sisältö käsillä olevassa direktiivien kansalliseen täytäntöönpanoon liittyvässä oikeuskysymyksessä.
Kansallisen lainsäätäjän on otettava huomioon sekä yhteisön oikeus että kansallinen normisto implementoidessaan direktiivejä osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Täytäntöönpanoon liittyvä kansallinen harkintamarginaali eli sen muoto ja keinot ovat usein hyvin rajoitetut eikä aina ole kovin selkeää sekään, millaisella kansallisella normilla täytäntöönpanon tulisi toteutua. Yhteisön oikeus vaatii täytänöönpanolta sen tehokasta toteutumista ja yksityisille tulee turvata direktiiviin kirjatut oikeudet ja niihin on voitava vedota kansallisessa tuomioistuimessa. Edelleen jotta yhteisön oikeuden toteutuminen olisi riittävää, on täytäntöönpanon tapahduttava samalla tasolla, jolla kyseisiä kansallisia asioita säännellään.
Suomen perustuslaki määrittelee kansallisen normihierarkian ja sen, millä tasolla kansallinen norminanto on tapahduttava. Pääsääntönä voidaan pitää sitä. että lainsäädäntövaltaa Suomessa käyttää eduskunta ja näin ollen lainsäädännönkin pitäisi pääsääntöisesti olla lakitasoista. Eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa voidaan kuitenkin delegoida tietyin ehdoin muille viranomaisille. Tämä koittaa käytännössä tasavallan presidenttiä, valtioneuvostoa, ministeriötä tai jotain muuta sitä alempaa viranomaista. Nämä viranomaiset voivat antaa erillisen valtuutuksen nojalla asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä. Lainsäädäntövallan delegoimiseen on kuitenkin suhtauduttava pidättyvästi ja perustuslain mukaan ainakin yksilön oikeusasemaan liittyvistä seikoista tulisi säätää lailla. Tästä ja muista lainsäädäntövallan delegointia rajoittavista säännöistä ei tulisi joustaa, vaikka kyseessä olisikin ”vain” yhteisön oikeuden kansallinen täytäntöönpano, toistuvasti muuttuva tai luonteeltaan hyvin tekninen lainsäädäntö.