Why is it OK for two women to kiss but not two men? Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden representaatioita televisiosarjoissa Ally McBeal ja The Practice.
HIETALA, MARJAANA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
HIETALA, MARJAANA
2003
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2003-05-28Tiivistelmä
Tutkielmassani tarkastelen Yhdysvalloissa tuotettuja lakiaiheisia televisiosarjoja Ally McBeal ja The Practice. Kontekstoin tutkimuskohteitani amerikkalaisen televisio- ja elokuvakerronnan konventioihin. Tutkimukseni keskiössä ovat sarjojen esittämät seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden stereotyyppiset representaatiot ja stereotyyppisten esitystapojen esiin nostamat ideologiset argumentit.
Stereotypioiden uusintaminen televisiokerronnassa perustuu kulttuurissamme toistuviin yleistäviin, yhdenmukaistaviin ja arkijärkisiin käsityksiin asioista tai ihmisryhmistä. Stereotyypittämisen kautta tehdään ero "normaalin" ja "poikkeavan" välille ja pidetään yllä valtakulttuurin dominanttia asemaa. Stereotyypioiden uusintamisen kautta "normaalin" ja "poikkeavan" välinen ero esitetään luonnolliseksi. Stereotypioiden esittäminen on näin ideologista toimintaa, johon liittyvän argumentaation katsoja voi joko hyväksyä tai kyseenalaistaa. Katsojan samastumisella henkilöhahmoon on tässä tärkeä roolinsa.
Juonellisen kerronnan tulkinnassa lukija - tässä tapauksessa televisiosarjan katsoja - on merkittävässä asemassa. Tulkitessaan audiovisuaalista kerrontaa katsoja reagoi geneerisiin koodeihin, jotka toimivat tulkinnan avaimina "käyttäytymissopimuksen" tavoin. Geneeriset koodit ovat vakiintuneita esittämisen tapoja. Genrerajojen olemassaolo on perustana myös geneerisistä koodeista poikkeaville, esimerkiksi lajityypillisiä konventioita parodisoiville ja ironisoiville representaatioille.
Lähestymistapani tutkimuskohteisiini on tekstianalyyttinen. Käyttämistäni kulttuurin- ja kirjallisuudentutkimuksen menetelmistä perustava on Seymor Chatmanin esitys narratologian tekstityypeistä. Kerronnan analyysini perustan Chatmanin näkemysten lisäksi David Bordwellin elokuvateorialle, jonka tulkinnassa käytän apunani Henry Baconin audiovisuaalisen kerronnan teoriaa. Ideologiakritiikin osalta käytän pääosin Raymond Williamsin ja Terry Eagletonin esittämiä luokituksia. Hetero- ja homoseksuaalisuuden sekä naiseuden representaatioiden analyysissani viittaan myös feministiseen tutkimukseen, muun muassa Laura Mulveyn käsityksiin katsojan mielihyvästä ja sukupuolten esittämisen valtasuhteista.
Tutkimuskohteissani noudatetaan perinteisen Hollywood-kerronnan konventioita. Näiden rakenteiden käyttö sarjoissa on kuitenkin itsetietoista ja osin genrerajoja rikkovaa. Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden tematiikkaa tuodaan avoimesti esille draaman ja komedian keinoin. Sarjojen esittämät ideologiset argumentit toiseudesta ja eronteosta muun muassa hetero- ja homoseksuaalisuuden välillä ovat lopulta riippumattomia komedian ja draaman lajityypillisestä kahtiajaosta.
Stereotypioiden uusintaminen televisiokerronnassa perustuu kulttuurissamme toistuviin yleistäviin, yhdenmukaistaviin ja arkijärkisiin käsityksiin asioista tai ihmisryhmistä. Stereotyypittämisen kautta tehdään ero "normaalin" ja "poikkeavan" välille ja pidetään yllä valtakulttuurin dominanttia asemaa. Stereotyypioiden uusintamisen kautta "normaalin" ja "poikkeavan" välinen ero esitetään luonnolliseksi. Stereotypioiden esittäminen on näin ideologista toimintaa, johon liittyvän argumentaation katsoja voi joko hyväksyä tai kyseenalaistaa. Katsojan samastumisella henkilöhahmoon on tässä tärkeä roolinsa.
Juonellisen kerronnan tulkinnassa lukija - tässä tapauksessa televisiosarjan katsoja - on merkittävässä asemassa. Tulkitessaan audiovisuaalista kerrontaa katsoja reagoi geneerisiin koodeihin, jotka toimivat tulkinnan avaimina "käyttäytymissopimuksen" tavoin. Geneeriset koodit ovat vakiintuneita esittämisen tapoja. Genrerajojen olemassaolo on perustana myös geneerisistä koodeista poikkeaville, esimerkiksi lajityypillisiä konventioita parodisoiville ja ironisoiville representaatioille.
Lähestymistapani tutkimuskohteisiini on tekstianalyyttinen. Käyttämistäni kulttuurin- ja kirjallisuudentutkimuksen menetelmistä perustava on Seymor Chatmanin esitys narratologian tekstityypeistä. Kerronnan analyysini perustan Chatmanin näkemysten lisäksi David Bordwellin elokuvateorialle, jonka tulkinnassa käytän apunani Henry Baconin audiovisuaalisen kerronnan teoriaa. Ideologiakritiikin osalta käytän pääosin Raymond Williamsin ja Terry Eagletonin esittämiä luokituksia. Hetero- ja homoseksuaalisuuden sekä naiseuden representaatioiden analyysissani viittaan myös feministiseen tutkimukseen, muun muassa Laura Mulveyn käsityksiin katsojan mielihyvästä ja sukupuolten esittämisen valtasuhteista.
Tutkimuskohteissani noudatetaan perinteisen Hollywood-kerronnan konventioita. Näiden rakenteiden käyttö sarjoissa on kuitenkin itsetietoista ja osin genrerajoja rikkovaa. Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden tematiikkaa tuodaan avoimesti esille draaman ja komedian keinoin. Sarjojen esittämät ideologiset argumentit toiseudesta ja eronteosta muun muassa hetero- ja homoseksuaalisuuden välillä ovat lopulta riippumattomia komedian ja draaman lajityypillisestä kahtiajaosta.