Talvi- ja jatkosota Hämeenkyrössä aikalaiskokijoiden muistamana.

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, miten hämeenkyröläiset muistavat kokeneensa sota-ajan kotiseudullaan ja selvinneensä sodan tuomista vaikeuksista. Tutkimustehtävään kuuluu myös se, mitä haastateltavat muisteluhetkellä ajattelevat muistellun ajan asioista. Muistitieto antaa mahdollisuuden myös pohtia sitä, mitä muistaminen ja kertominen kertovat asioiden merkityksestä muistajille.

Tutkimuksen aineistona on käytetty 21:n Hämeenkyrössä sodan aikana asuneen naisen ja miehen haastatteluja. Suurin osa haastateltavista on elänyt maatalouden parissa, mutta mukana on myös Kyröskosken teollisuustaajamassa asuneita. Työn näkökulma onkin osittain maataloudessa eläneiden näkökulma.

Muistitietohaastattelulla on historian lähdeaineistona omat erityispiirteensä, jotka vaikuttavat aineiston todistusvoimaan. Muistot muuttuvat ajan kuluessa, joten muistitiedon perusteella ei voida täsmällisesti selvittää, mitä todella tapahtui. Ihmisillä on esimerkiksi taipumusta muistaa hyviä asioita huonoja paremmin, ja ikäviä muistoja luodaan uudelleen. Samoin myöhemmin koettu vaikuttaa varhaisemmista tapahtumista oleviin muistoihin. Myös kulttuuriset mekanismit määrittelevät sitä, mitä pidetään muistamisen arvoisena. Muisti kertookin sosiaalisista suhteista, yhteisön arvostuksista ja asenteista. Muisti kertoo myös siitä, miten mennyt on läsnä nykyhetkessä eli mitä muistot merkitsevät kertojalle muisteluhetkellä.

Muistelijoiden mukaan sota koettiin yhteiseksi asiaksi. Uhattuna olivat isänmaa ja sen tulevaisuus. Tämän vuoksi isänmaallinen maanpuolustushenki nousee muistoissa esiin arvostettuna asiana. Etenkin talvisotaa muistellaan pelottavana aikana. Sen sijaan jatkosodan ajalta muistellaan tiettyä toivorikkautta. Talvisodan rauhan muistetaan aiheuttaneen katkeruutta, ja jatko-sota näytti tuovan tilaisuuden rajojen korjaamiseen. Tämä tekee jatkosodan muistoista vähemmän pelokkaita kuin talvisodan muistoista. Siinä missä talvisota muistetaan lähinnä puolustussotana, jatkosodassa saatettiin joutua ottamaan kantaa sotatavoitteisiin. Itä-Karjalan valloitusyritys on jäänyt joittenkin mieliin lähinnä suuruudenhulluna yrityksenä. Toiset sen sijaan muistelevat toivoneensa lisäalueiden saavuttamista. Mahdollisesta toivorikkaudesta huolimatta sota muistetaan kuitenkin niin pelottavana asiana ja kovana aikana, että sodan loppuminen sinänsä on jäänyt mieliin tärkeimpänä toiveena.

Jatkosodan aikana hämeenkyröläismiehiä syyllistyi rintamakarkuruuteen valtakunnallisesti suhteellisen suuri määrä. Koska isänmaallisuutta pidetään sotaaikaisena ihanteena, oman kunnan miesten metsäkaartilaisuus on jäänyt mieliin häpeällisenä asiana. Kiusallisen ja ristiriitaisen piirteen ilmiöön tuo myös suhtautuminen tuttujen miesten karkuruuteen: heitä ei aina haluttu antaa ilmi rikkomuksestaan huolimatta.

Sota-ajan raskaimmat muistot liittyvät varmaankin miesten kaatumiseen rintamalla ja heidän vuokseen tunnettuun pelkoon. Raskaimmat miesten kaatumisiin liittyvät muistot on kahdella sotaleskellä. Heidän muistelunsa keskittyvätkin melko paljon miehen menettämiseen, ja he muistelevat sota-aikaansa miehen menetyksen ja surusta selviämisen kautta. Haastateltavat eivät yleensä muistele miesten kaatumista sota-aikaisen virallisen retoriikan mukaisesti isänmaalle annettuna uhrina, vaan muistoissa korostuu nuorten miesten kuoleman aiheuttama suru.

Pelko miesten ja kotimaan kohtalosta on varmasti vaikuttanut siihen, että haastateltavat eivät juuri muistele oman turvallisuuden vuoksi tuntemaansa pelkoa. Vaikka jotkut kertovat esimerkiksi ilmavaaran tai desanttiuhan vuoksi tunnetusta pelosta, useimpien haastateltavien mielestä kotiseudulla ei tarvinnut pelätä. Kaukana rintamalta sijainnut Hämeenkyrö on jäänyt mieliin varsinkin kaupunkeihin tai rajaseutuihin verrattuna rauhallisena maaseutuna.

Miesten lähteminen rintamalle aiheutti kotiseudulle ja etenkin maatalouteen työvoimapulan, ja maatalouden parissa eläneiden työtaakka kasvoi. Työmäärän lisääntymistä muistellaan kahdella mielellä. Joittenkin mieliin on jäänyt lähinnä työnteon vaikeus, mutta toiset painottavat sitä, että työt saatiin tehtyä. Kokemus työnteosta kansalaisvelvollisuutena on saattanut vaikuttaa siihen, että monen muistot korostavat ahkeruutta ja vaikeuksista selviämistä.

Puute kuuluu olennaisena osana sota-ajan muistoihin. Vaikka niukkuudesta kärsittiinkin, usempien muistelijoiden mielestä esimerkiksi ruoka riitti. Jotkut toteavatkin niin ruoka- kuin vaatetustilannetta muistellessaan, etteivät vaatimukset olleet sota-aikana yhtä kovia kuin muisteluhetkellä. Niukkuutta muistellessaan jotkut kertovat samantapaisesta yritteliäisyydestä kuin työnteon yhteydessä: erilaisista pula-ajan selviytymiskeinoista kertomalla voidaan korostaa, että sitkeyttä ja selviytymisen tahtoa riitti.

Muistot suhtautumisesta kansanhuoltojärjestelmään ja elintarvikkeiden luovutusvelvollisuuksiin kertovat muistelijoiden arvomaailmasta. Jotkut kertovat noudattaneensa määräyksiä tunnollisesti, mutta toiset muistavat määräykset ikävänä velvollisuutena. Oman kylän ihmisten etu onkin jäänyt toisten haastateltavien mieliin tärkeämpänä asiana kuin viranomaisten määräykset ja niiden takana oleva yleinen elintarviketilanne. Myös muistot salakaupasta kertovat arvomaailmasta: mustan pörssin kauppaa ei yleensä pidetä pahana, koska sen koetaan auttaneen kovasta tilanteesta selviämisessä.

Haastateltavien ikä saattaa vaikuttaa sota-ajasta muodostuvaan kuvaan. Joistakin muistelijoista esimerkiksi tuntuu siltä, että he eivät nuoruutensa vuoksi osanneet pelätä sodan seurauksia tai ottaa kantaa sotatavoitteisiin. Samoin niin kotiseudun turvallisuudesta kuin työnteon sujumisesta kertovat haastateltavat olivat sota-aikaan nuoria ihmisiä, joiden kokemus on voinut olla erilainen kuin vanhemmilla ikäpolvilla.

Muistot kotiseudun elämän sujumisesta tuovat esiin haastateltavien arvokäsityksiä. Hyvinä asioina ovat jääneet mieliin esimerkiksi naapureiden auttaminen, ihmisten välinen läheinen kanssakäyminen ja yritteliäisyys. Ihmiset tuntuvat olleen parempia kuin nykyisen individualismin aikana, ja tämän vuoksi sota-aika muistetaan omalla tavallaan hyvänä aikana.