Poikkeavien tuottojen määrittäminen markkinamallilla.
RISSANEN, MIA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
RISSANEN, MIA
2003
Kansantaloustiede - Economics
Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2003-05-15Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään kuinka markkinamallia käytetään poikkeavien tuottojen tutkimuksessa tietyn tapahtuman yhteydessä. Lisäksi tarkastellaan kirjallisuuteen perustuen tilanteita, joissa markkinamalli ei tuota riittävän voimakkaita tuloksia. Kyseessä on tilastollinen malli, jonka toimivuus perustuu tilastollisiin oletuksiin koskien aineistoa. Kun oletukset jonkin markkinoilla vallitsevan tilanteen tai tapahtuman myötä rikkoutuvat, myös mallilla saatujen tulosten laatu heikkenee. Oletukset voivat rikkoutua mikäli tapahtumat ovat samanaikaisia tai jos markkinoilla käydään kauppaa epäsäännöllisesti. Tällöin voidaan korjata testisuuretta, muuttaa mallinnusmenetelmää tai suorittaa tuottojen laskeminen perinteisestä mallista poikkeavalla tavalla.
Tutkielman tavoitteena on kartoittaa tilanteet, joissa mallia pitää korjata ja toimenpiteet, joilla mallia voidaan parantaa. Oletukset voivat rikkoutua markkinamallissa monella tavalla. Yhtä lailla korjaavia keinoja on monia. Vaikka tutkielmassa määritellään useita mallia korjaavia keinoja, ei voida tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan joku tietty toimenpide olisi jokaisessa tilanteessa soveltuva. Eri tilanteisiin erilaisilla markkinoilla on sovellettava menetelmää tilanteen mukaan. Useissa tutkimuksissa poikkeavaa tuottoa määritellään muutamalla rinnakkaisella menetelmällä, mikä lienee paras lähestymistapa pitävien tulosten saamiseksi. Lähtökohtina ja tärkeimpinä lähteinä tutkielmalle olivat Campbell, Lo & MacKinlay (1997), Brown & Warner (1980 ja 1985) ja Boehmer, Musumeci & Poulsen (1991).