"Se kantaa sen hedelmän, että se kannattaa tehdä" : Tapaustutkimus arviointikeskustelujen järjestämisestä ja niiden kokemisesta opettajan näkökulmasta

Abstract

Arviointikeskustelut ovat vakiinnuttamassa paikkaansa osana koulujen arviointikäytäntöjä. Opettajankoulutus ei kuitenkaan tarjoa tällä hetkellä tukea arviointikeskustelujen järjestämiseen. Tästä tarpeesta käsin muotoutuivat tutkimusongelmat ja saivat opettajan näkökulman. Arviointikeskustelut ovat tärkeä osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä niiden molemmin suuntaisen tiedonvälitystehtävän vuoksi. Niiden avulla pystytään tukemaan ja edistämään lapsen oppimista ja kokonaisvaltaista kehittymistä yhteisesti tiedostettujen tavoitteiden mukaisesti.

Tutkimusongelmat muotoutuivat seuraavanlaisiksi:

1. Miten opettaja järjestää arviointikeskustelut? Miten prosessi etenee?

2. Mitä opettaja odottaa arviointikeskusteluilta?

3. Miten opettaja kokee arviointikeskustelujen hyödyt ja haitat?

Tutkimukseen osallistui viisi 25-55-vuotiasta naispuolista luokanopettajaa Hämeenlinnan eri peruskouluilta luokka-asteilta 1.-6. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla opettajia ja seuraamalla heidän järjestämiään arviointikeskusteluja. Kultakin opettajalta havainnoitiin vähintään kahta keskustelutilannetta.

Tutkimustulosten mukaan arviointikeskusteluprosessi käynnistyi kaikilla opettajilla vanhempainillassa, jossa koteja tiedotettiin ensimmäistä kertaa arviointikeskusteluista. Lähempänä keskusteluja sovittiin tarkat ajankohdat. Arviointikeskustelut kestivät 15-20 minuuttia. Keskusteluun osallistuivat huoltaja tai huoltajat, opettaja ja useimmiten myös oppilas. Neljällä viidestä opettajasta oli oppilas läsnä keskustelutilanteessa. Keskusteluihin valmistautuminen vaihteli opettajakohtaisesti. Kaikki teettivät kuitenkin etukäteen oppilaillaan koulutyönarviointilomakkeen, joka toimi keskustelujen runkona rajaten käsiteltäviä aiheita ja mahdollisti keskustelun pysymisen asetetuissa aikarajoissa. Oppilailta odotettiin aktiivista osallistumista oman edistymisensä, kehittymisensä ja kehittymistarpeidensa käsittelyyn. Vanhemmilta opettajat odottivat valmistautumista ja asioiden etukäteispohdintaa, jotta he voisivat tuoda esille tärkeinä pitämiään asioita. Arviointikeskusteluja pidettiin antoisina ja mielekkäinä. Niistä saadut hyödyt koettiin niiden aiheuttamaa työmäärää suuremmaksi. Opettajat kokivat saavansa arviointikeskustelujen avulla henkilökohtaisemman kontaktin koteihin ja pystyvänsä näin vaikuttamaan paremmin oppimistavoitteiden toteutumiseen lapsen kohdalla. Toiset opettajat pitivät arviointikeskusteluja työläinä muun koulutyön lisänä, toiset katsoivat niiden kuuluvan luonnollisena osana opettajan työhön. Kodit suhtautuivat myönteisesti kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja pitivät arviointikeskusteluja tärkeänä osana sitä.

Tutkimus antaa tapauskohtaisen, positiivisen kuvauksen ja ajankohtaista tietoa arviointikeskustelujen järjestämisestä ja opettajien kokemuksista niiden järjestäjinä. Tutkimus voi toimia käytännössä tulevia ja nykyisiä luokanopettajia rohkaisevana ja kannustavana esimerkkinä heidän järjestäessään arviointikeskusteluja. Tutkimuksen kuvaama keskustelujen järjestämisprosessimalli voi toimia myös käytännön tukena kokemattomille opettajille.

Avainsanat: arviointikeskustelu, oppilasarviointi, kodin ja koulun yhteistyö