Tiedonsaanti osana viittomakielisen elämismaailmaa. Diskurssianalyysipainotteinen tutkimus viitotun ja kirjoitetun uutistiedon merkityksestä tamperelaiskuuroille.

Abstract

Tutkielman aiheena on viittomakielisten henkilöiden tiedonsaantiin ja ­hankintaan liittyvät kysymykset. Empiirispainotteisen tutkimuksen pääosassa ovat tamperelaiskuurot, joiden tiedonsaantiin ja ­hankintaan liittyviä elämismaailman osatekijöitä selvitetään haastatteluaineistossa esiintyvien diskursiivisten rakenteiden kautta. Empiirisen osuuden tueksi ja taustaksi on rakennettu teoreettinen osuus, jossa painottuvat yhteiskuntatieteellisen tutkimusperinteen peruskysymykset, eri tieteenalojen kuurouteen, viittomakieleen ja kuurojenyhteisöön liittyvät näkemykset, kuurojen henkilö- ja yhteisöhistorian vaikutusten pohdinta ja Viittomakielisten uutisten toimitusprosessin ja kielellisten ratkaisujen erittely.

Tutkimukseen osallistui yksitoista Tampereen kuurojenyhteisön aktiivijäsentä, kaikki viittomakielisiä ja kuurojenkoulun käyneitä. Tutkimuksen tiedonhankintamenetelmä on viittomakielinen teemahaastattelu. Analyysimenetelmä on diskurssianalyysi, jota on tarvittaessa täydennetty perinteisellä sisällönerittelyllä. Haastatteluista esitellään tässä tutkimusraportissa videonauhoilta kirjalliseen muotoon siirrettyjä otteita, jotka edustavat aineistosta nousseita diskursseja ja diskursiivisia kokonaisuuksia.

Kuurojen ryhmä ymmärretään tutkimuksessa kieli- ja kulttuurivähemmistöksi. Vähemmistöjen keskuudessa hegemonisina esiintyvät diskurssit poikkeavat yhteiskunnassa yleisemmin esiintyvistä diskursseista, ja vähemmistöryhmien on vaikeaa saada ääntään kuuluviin. Diskurssianalyysi menetelmänä antaa mahdollisuuden vaiennettujen äänten esiin nostamiseen. Se myös sallii historiallisen ja tilanteisen kontekstin huomioon ottamisen, mikä on avainasia pyrittäessä ymmärtämään ja selittämään kuurojen elämismaailmaa kaikkine piirteineen.

Tiedonsaantiin ja hankintaa liittyviksi elämismaailman osatekijöiksi paljastuvat ensinnäkin kysymys kielistä ja niiden hallinnasta, toiseksi kuurojen kieleen, historiaan ja tietoon liittyvät ulkopuolisuuden ja samaistumisen kokemukset ja kolmanneksi identiteetti- ja kansalaisuuskysymykset, jotka liittyvät kuuroihin kieli- ja kulttuurivähemmistön edustajina suomalaisessa yhteiskunnassa. Diskursseiksi ja diskursiivisiksi kokonaisuuksiksi kootulle aineistolle asetetaan näiden osatekijöiden perusteella lisäkysymyksiä, joihin vastaamalla saadaan melko paljon ja hyvin yksityiskohtaistakin tietoa kuurojen tietoon liittyvästä elämismaailmasta.

Tutkimuksen perusteella on todettavissa, että nykyinen tiedonvälitysjärjestelmä ei ole kuurojen näkökulmasta paras mahdollinen. Viittomakielistä uutisvälitystä on viisi minuuttia päivässä, eivätkä sähkeuutistyyppisiksi jäävät uutiset vastaa laajuutensa ja toteutustapansa puolesta kuurojen tarpeisiin. Vain kaksi haastatelluista seuraa Viittomakielisiä uutisia päivittäin, monen seuraaminen on satunnaista. Uutisten lähetysaikaa pidetään epäsopivana, ja lähetyksen kestoa niin lyhyenä, ettei uutisia kannata nauhoittaa. Kuurot katsovat, ettei heidän kieli- ja kulttuurivähemmistönsä ole tasa-arvoisessa asemassa tiedonsaannin suhteen, ja kokevat turhautuneisuutta kauan samanlaisena pysyneen tilanteen vuoksi. Tästä huolimatta Viittomakielisiä uutisia arvostetaan, ja niillä on kuurojenyhteisölle suuri symboliarvo. Niiden koetaan edustavan kuurojenyhteisöä kuulevaan valtaväestöön päin. Uutisilla on myös vaikutusta viittomakieleen; niistä omaksutaan esimerkiksi uusia paikkojen ja maiden viittomia. Nykyistä laajempi viittomakielinen tiedonvälitys on toiveissa päällimmäisenä. Lisäksi toivotaan viittomakielen tulkkausta ja lisää tekstitettyjä ohjelmia. Kuuroja kiinnostavat omaan ryhmäänsä liittyvän tiedon lisäksi samat asiat kuin muitakin ihmisiä: politiikka, lapsiperheiden asema, urheilu, luonnonkatastrofit jne.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet hankkivat uutistietoa sekä viitotussa että kirjoitetussa muodossa. Suomen kieli koetaan kuitenkin vieraaksi, ja esimerkiksi tekstityksen seuraamista luonnehditaan raskaaksi. Kuurot kuitenkin ymmärtävät, että suomen kielen taito on tärkeä sekä tiedonhankinnan että sosiaalisen toimintakyvyn varmistamiseksi. Haastatellut jaettiin analyysivaiheessa kahteen ikäryhmään. Nuorempi ikäryhmä työskentelee vanhempaa aktiivisemmin kielitaitonsa kartuttamiseksi. Toisaalta heillä on tähän myös paremmat mahdollisuudet, koska heillä on ollut mahdollisuus viitottuun opetukseen ja vahva viittomakielen taito, jonka perustalle voidaan rakentaa suomea toiseksi kieleksi. Kaikki ilmoittavat olevansa viittomakielisiä; ryhmästä vain yksi hallitsee suomen kielen niin hyvin, ettei uutistekstien ymmärtämisessä ole vaikeuksia. Vaikka kaikki toimivat kahdella kielellä, he eivät nimeä itseään kaksikielisiksi. Suomen kieltä luonnehditaan kuulevien kieleksi.

Tv:n ohjelmatarjonta koetaan pääosin pelkästään kuuleville suunnatuksi. Kuurot kokevat kuitenkin olevansa suomalaisia ja katsovat, että heillä kansalaisryhmänä pitäisi olla samat mahdollisuudet päästä osalliseksi tiedosta kuin muillakin. Tämän pitäisi tapahtua heidän omilla ehdoillaan siten, että tiedonvälityksessä otettaisiin huomioon kuurosta yksilöstä, kuurojenyhteisöstä ja viittomakielestä muodostuva kokonaisuus. Haastatelluilla on monia tiedonvälitykseen liittyviä ideoita ja toiveita. Yhteydenpito esimerkiksi Yleisradioon on kuurojen taholta kuitenkin vähäistä, sillä palautemenetelmät pohjautuvat yleensä suomen kieleen, mikä on kuurojen kulttuurille vieras tapa.