Oppiminen on elämää ja elämä oppimista. Kouluikäisenä sodan kokeneiden siirtokarjalaisten oppimisen vaihtoehdot.
ILONEN, ANNELI (2003)
ILONEN, ANNELI
2003
Aikuiskasvatus - Adult Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-04-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11718
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11718
Sisällysluettelo
1 Johdanto 5 2 Siirtokarjalaisten sopeutuminen valtaväestöön 8 2.1 Yhteiskunnan tila oppimisen tarpeiden taustana 8 2.2 Siirtokarjalaiset 9 2.2.1 Menetetyn Karjalan historiallista taustaa 10 2.2.2 Henkiset ja kansalliset pyrkimykset 13 2.2.3 Sodan uhka ja sen todellisuus 15 2.3 Siirtokarjalaisten asuttaminen 20 2.3.1 Euroopan väestönsiirrot ja Suomi 21 2.3.2 Suomen asutuspolitiikka 22 2.4 Siirtokarjalaisten sopeutuminen 23 2.4.1 Sopeutumisen hidasteita 25 2.4.2 Asuinpaikkojen siirrot ja sopeutuminen 26 3 Elämänkokemukset aikuiskasvatuksen tutkimuksessa 29 3.1 Tutkimuksen peruskäsitteet 29 3.2 Elämänkokemukset tutkimuksen kohteena 33 3.2.1 Elämäkerrallinen lähestymistapa oppimiseen 33 3.2.2 Oppiminen merkityksenantona 34 3.2.3 Siirtokarjalaisuus ja kulttuurinen identiteetti 35 3.2.4 Siirtokarjalaisten kokemukset historiallisessa kontekstissa 41 3.3 Kasvatuksen kulttuurinen konteksti 44 3.3.1 Kasvuympäristö – koulutus ja itsensä kehittäminen 45 3.3.2 Irrallisuuden kokemuksesta itseluottamukseen ja elämänhallintaan 48 3.4 Oppijan tarpeet, motivaatio ja unelmat kasvun lähtökohtana 52 3.5 Mahdollisuuksien eriarvoisuus ja elämänkulun kokemuksellisuus 54 3.6 Tutkimusongelmat 57 4 Elämänkerrallinen tutkimus metodina 58 4.1 Elämäkerrat ja omaelämäkerrat tutkimuksessa 58 4.2 Narratiivisen aineiston käsittely 60 4.3 Etnografisen tutkimuksen luotettavuudesta 61 4.4 Lähestymistavan valinta 63 4.5 Aineiston hankinta ja analyysi 65 5 Siirtokarjalaiset opintiellä – Elämäntarinoiden kautta piirtyvä kuva kehityskulusta 70 5.1 Peruskoulutus elämänkulun selittäjänä 70 5.1.1 Aineiston lähtökohdat 71 5.1.2 Koulutusjärjestelmä ja siirtokarjalaiset 72 5.1.3 Urankehitys ilman ammatillista peruskoulutusta 82 5.1.4 Unelmat koulutuksesta toteutuivat sukupolven viiveellä 91 5.2 Siirtokarjalaisten identiteettikehitys 94 5.2.1 Itsetunto identiteetin perustana 94 5.2.2 Selviytymistarinoita vai lapsuuden traumojen kieltämistä? 99 5.2.3 Kuolemanvaaran ja pelastumisen kokemuksia 101 5.3 Aikuiskasvatuksen rooli siirtokarjalaisten elämässä 103 5.3.1 Kansanopisto evakkonakin opiskelijapotentiaalinsa tavoitettavissa 104 5.3.2 Karjalaiset olivat uskollisia opistolleen 105 5.3.3 Kansanopisto-opinnot siirtokarjalaisten kertomana 107 5.3.4 Muut aikuiskasvatuksen muodot opintietä auttamassa 111 5.4 Tulosten yhteenveto 113 6 Tutkimusprosessin ja tulosten arviointia 121 7 Lopuksi 125 Lähteet 126 Liitteet 132
Tiivistelmä
Tutkimuksessa käsitellään talvi- ja jatkosodan vuoksi evakoiksi joutuneiden kouluikäisten lasten myöhempiä elämänvaiheita. Tarkastelun pääpaino on koulutuksen ja oppimisen näkökulmassa. Asiaa tarkastellaan sodasta ja evakkoudesta johtuneiden elämäntilanteiden kautta pyrkien löytämään niiden seurauksena olleita piirteitä aineiston henkilöiden elämänkulussa. Tutkimuksen metodi on kvalitatiivinen ja etnografinen. Aineistona ovat kahdesta siirtokarjalaisesta kohdejoukosta, 1) kivennapalaisen jatkosodanaikaisen kansakoulun neljän luokan oppilaat keväältä 1943 ja 2) Kanneljärven Kansanopiston oppilaat lukuvuodelta 19481949, yhteensä 19 henkilön omaelämäkerrat.
Taustaosan laajuus johtuu tarpeesta selvittää käsitteen siirtokarjalainen lähtökohtia. Historian tapahtumat, joista käsite nousee, eivät ole riittävästi tunnettuja. Käsitykset Suomen ja Suomen Karjalan lähihistoriasta ovat virheellisiä. On jopa kansanedustajia, joilta voisi edellyttää laajaa yleissivistystä, mutta jotka eivät tunne Suomen lähihistoriaa. Maamme kouluissa ei Neuvostoliiton aikana opetettu lähihistoriaa tai opetettiin naapurin ehdoilla.
Aikuiskasvatuksen roolia kouluikäisinä evakkoon joutuneiden siirtokarjalaisten elämässä voi luonnehtia merkittäväksi. Heidän peruskoulutuksensa häiriintyi sodan ja evakkovuosien vuoksi niin, ettei heillä ollut mahdollisuutta oppikoulun suorittamiseen. Kuitenkin monet heistä päätyivät vaativiin ammatteihin ja tehtäviin, jotka olisivat edellyttäneet peruskoulutuksena oppikoulua ja korkeakoulutasoista ammatillista tai akateemista koulutusta. Kansanopisto on korvannut oppikoulua yleissivistyksen osalta lähes kahdelle kolmasosalle kertojista. Useimmat osallistuivat nonformaalisiin oppimismuotoihin formaalisten mahdollisuuksien puuttuessa. Silti osa oppimisesta jää selittämättä muuten kuin omatoimisena opiskeluna tai satunnaisoppimisena.
Peruskoulutuksen suurien puutteiden ei voi suoraan todeta vaikuttaneen yksilöiden elämänkulkuun. Kuitenkin ammattiin kouluttautuminen pienimuotoisten kurssien ja itsenäisen oppimisen avulla sekä kova ponnistelun tarve opiskelussa voi olla suoranaista seurausta peruskoulutuksen niukkuudesta. Sen sijaan ammattiin valmentautuminen koulutuksen muodossa viivästyi siirtokarjalaisilta nuorilta useita vuosia jälleenrakennuksen ja rahanpuutteen vuoksi. Elämänsuunnan etsiminen kesti monella pitkään ennen lopullisen ammatin löytymistä. Kertojat ovat kuitenkin selviytyneet elämän haasteista hyvin, sillä yhtään heikosti menestynyttä ei aineistossa tullut esiin. Siirtokarjalaisten elämänhallinta on ollut vankkaa, sillä he ovat pystyneet etenemään vaikeista lähtökohdista niillä keinoilla, mitä oli, ja luomaan uusiakin mahdollisuuksia. Kestämistä tuki suomenkarjalainen ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitunut yhteisyysidentiteetti.
Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys on nonformaalisten koulutusvaihtoehtojen arvon ymmärtämisessä, kun tavanomaiset formaaliset oppimistiet ovat estyneet. Aikuiskasvatus monine joustavine muotoineen on yleissivistystä vahvistava mahdollisuus. Tämä tutkimus on pieni, mutta ennen tutkimaton alue siirtokarjalaisia käsittelevässä tutkimuksessa.
Avainsanoja: elämänkokemukset, elämänkulku, evakot, identiteetti, oppiminen, siirtokarjalaiset
Taustaosan laajuus johtuu tarpeesta selvittää käsitteen siirtokarjalainen lähtökohtia. Historian tapahtumat, joista käsite nousee, eivät ole riittävästi tunnettuja. Käsitykset Suomen ja Suomen Karjalan lähihistoriasta ovat virheellisiä. On jopa kansanedustajia, joilta voisi edellyttää laajaa yleissivistystä, mutta jotka eivät tunne Suomen lähihistoriaa. Maamme kouluissa ei Neuvostoliiton aikana opetettu lähihistoriaa tai opetettiin naapurin ehdoilla.
Aikuiskasvatuksen roolia kouluikäisinä evakkoon joutuneiden siirtokarjalaisten elämässä voi luonnehtia merkittäväksi. Heidän peruskoulutuksensa häiriintyi sodan ja evakkovuosien vuoksi niin, ettei heillä ollut mahdollisuutta oppikoulun suorittamiseen. Kuitenkin monet heistä päätyivät vaativiin ammatteihin ja tehtäviin, jotka olisivat edellyttäneet peruskoulutuksena oppikoulua ja korkeakoulutasoista ammatillista tai akateemista koulutusta. Kansanopisto on korvannut oppikoulua yleissivistyksen osalta lähes kahdelle kolmasosalle kertojista. Useimmat osallistuivat nonformaalisiin oppimismuotoihin formaalisten mahdollisuuksien puuttuessa. Silti osa oppimisesta jää selittämättä muuten kuin omatoimisena opiskeluna tai satunnaisoppimisena.
Peruskoulutuksen suurien puutteiden ei voi suoraan todeta vaikuttaneen yksilöiden elämänkulkuun. Kuitenkin ammattiin kouluttautuminen pienimuotoisten kurssien ja itsenäisen oppimisen avulla sekä kova ponnistelun tarve opiskelussa voi olla suoranaista seurausta peruskoulutuksen niukkuudesta. Sen sijaan ammattiin valmentautuminen koulutuksen muodossa viivästyi siirtokarjalaisilta nuorilta useita vuosia jälleenrakennuksen ja rahanpuutteen vuoksi. Elämänsuunnan etsiminen kesti monella pitkään ennen lopullisen ammatin löytymistä. Kertojat ovat kuitenkin selviytyneet elämän haasteista hyvin, sillä yhtään heikosti menestynyttä ei aineistossa tullut esiin. Siirtokarjalaisten elämänhallinta on ollut vankkaa, sillä he ovat pystyneet etenemään vaikeista lähtökohdista niillä keinoilla, mitä oli, ja luomaan uusiakin mahdollisuuksia. Kestämistä tuki suomenkarjalainen ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitunut yhteisyysidentiteetti.
Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys on nonformaalisten koulutusvaihtoehtojen arvon ymmärtämisessä, kun tavanomaiset formaaliset oppimistiet ovat estyneet. Aikuiskasvatus monine joustavine muotoineen on yleissivistystä vahvistava mahdollisuus. Tämä tutkimus on pieni, mutta ennen tutkimaton alue siirtokarjalaisia käsittelevässä tutkimuksessa.
Avainsanoja: elämänkokemukset, elämänkulku, evakot, identiteetti, oppiminen, siirtokarjalaiset