Finanssisektorin murros Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla. Kantahämäläiset säästöpankit muuttuvassa toimintaympäristössä.
HAVERINEN, MIKKO (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
2003
Yrityksen hallinto - Management and Organisation
Hyväksymispäivämäärä
2003-04-08Tiivistelmä
Asiasanat: Pankkiala, säästöpankit, rakennemuutos, kilpailuetu Pankkiala on muuttunut merkittävästi 1990- ja 2000-luvuilla. Osa toimialan muutoksista on ollut taloudellisten realiteettien seurausta, kuten tapahtui pankkikriisin syvimpinä vuosina 1990-luvun alkupuolella esimerkiksi toimipaikkojen rajun karsimisen myötä. Osa muutoksista on puolestaan ollut alan omien innovaatioiden aikaan saamaa kehittymistä, mikä on tehostanut myös pankkien toimintaa. Toisaalta osa muutoksista taas on ollut toimialan ulkoisia, kuten sääntelyn purku tai demografiset tekijät, joihin pankit eivät itse suoraan voi vaikuttaa. Suuntaus on ollut kohti suurempia yksiköitä; osa pankeista on kansainvälistynyt v!
oimakkaasti, toiset taas ovat kasvaneet kotimaassa. Suomen pankkisektorin kolme suurinta toimijaa hallitsevat talletusmarkkinoista 85:ttä %. Alalla on myös lukuisia pieniä pankkeja, joista osa toimii esimerkiksi kotitalouksien yleispankkeina, osa taas on keskittynyt esimerkiksi sijoituspalvelujen tuottamiseen. Tämän hetken piirteenä koko finanssisektorilla on ollut pankki- ja vakuutuspalvelujen lähentyminen - on tapahtunut toimialaliukumia ja pankit ja vakuutusyhtiöt ovat rakentaneet yhteistyöverkostoja. Kilpailu on muuttumassa yksittäisten pankkien tai vakuutusyhtiöiden välisestä kilpailusta laajempien finanssileirien väliseksi kilpailuksi. Tutkielmassa kuvataan koko finanssisektorin kehittyminen Suomessa 1980-luvulta alkaen, sen synkät kriisivuodet 1990-luvulla ja tätä seurannut uusi alku. Tarkastelu kohdistuu erityisesti säästöpankkiryhmään, jossa muutokset olivat kenties koko finanssisektorin d
ramaattisimmat. Aluksi kuvataan koko säästöpankkiryhmän murros. Tämän jälkeen asiaa tarkastellaan itsenäisinä säilyneiden säästöpankkien näkökulmasta. Lopuksi tarkastelu kohdistuu neljään kantahämäläiseen säästöpankkiin ja niiden ratkaisuihin sekä pankkien johdon näkemyksiin vuoden 1993 jälkeisinä vuosina. Tutkittavia pankkeja ovat olleet Hauhon, Lammin, Rengon ja Tuuloksen Säästöpankit. Empiria yhdistyy kirjallisuuteen, joka muodostuu pääosin Porterin ja Treacyn & Wierseman kilpailustrategiakirjallisuuteen liittyvistä ajatuksista. Näitä täydentää kirjallisuus, jossa yhdistyvät sekä kilpailustrategiat että pankkisektori. Teorian ja empirian muodostaman kokonaisuuden tavoitteena on kuvata, miten paikalliset säästöpankit ovat selvinneet finanssisektorin ja yhteiskunnan muuttuessa.
Tutkielma tuo esille, että pienet maaseututaustaiset paikallispankit voivat olla elinkelpoisia suurten pankkien rinnalla. Kohdepankeissa kuitenkin nähdään, että elinkelpoisuutta edistävät toisaalta kasvu ja asiakaskunnan monipuolistuminen, toisaalta huolehtiminen jatkuvasti pankin liiketoiminnan kannattavuudesta. Pienet paikallispankit eivät tutkielman havaintojen mukaan ole kustannusjohtajia tai alan tuotejohtajia, vaan niiden kilpailuetuna on asiakasläheinen, hyvää palvelua korostava toimintamalli.
oimakkaasti, toiset taas ovat kasvaneet kotimaassa. Suomen pankkisektorin kolme suurinta toimijaa hallitsevat talletusmarkkinoista 85:ttä %. Alalla on myös lukuisia pieniä pankkeja, joista osa toimii esimerkiksi kotitalouksien yleispankkeina, osa taas on keskittynyt esimerkiksi sijoituspalvelujen tuottamiseen. Tämän hetken piirteenä koko finanssisektorilla on ollut pankki- ja vakuutuspalvelujen lähentyminen - on tapahtunut toimialaliukumia ja pankit ja vakuutusyhtiöt ovat rakentaneet yhteistyöverkostoja. Kilpailu on muuttumassa yksittäisten pankkien tai vakuutusyhtiöiden välisestä kilpailusta laajempien finanssileirien väliseksi kilpailuksi. Tutkielmassa kuvataan koko finanssisektorin kehittyminen Suomessa 1980-luvulta alkaen, sen synkät kriisivuodet 1990-luvulla ja tätä seurannut uusi alku. Tarkastelu kohdistuu erityisesti säästöpankkiryhmään, jossa muutokset olivat kenties koko finanssisektorin d
ramaattisimmat. Aluksi kuvataan koko säästöpankkiryhmän murros. Tämän jälkeen asiaa tarkastellaan itsenäisinä säilyneiden säästöpankkien näkökulmasta. Lopuksi tarkastelu kohdistuu neljään kantahämäläiseen säästöpankkiin ja niiden ratkaisuihin sekä pankkien johdon näkemyksiin vuoden 1993 jälkeisinä vuosina. Tutkittavia pankkeja ovat olleet Hauhon, Lammin, Rengon ja Tuuloksen Säästöpankit. Empiria yhdistyy kirjallisuuteen, joka muodostuu pääosin Porterin ja Treacyn & Wierseman kilpailustrategiakirjallisuuteen liittyvistä ajatuksista. Näitä täydentää kirjallisuus, jossa yhdistyvät sekä kilpailustrategiat että pankkisektori. Teorian ja empirian muodostaman kokonaisuuden tavoitteena on kuvata, miten paikalliset säästöpankit ovat selvinneet finanssisektorin ja yhteiskunnan muuttuessa.
Tutkielma tuo esille, että pienet maaseututaustaiset paikallispankit voivat olla elinkelpoisia suurten pankkien rinnalla. Kohdepankeissa kuitenkin nähdään, että elinkelpoisuutta edistävät toisaalta kasvu ja asiakaskunnan monipuolistuminen, toisaalta huolehtiminen jatkuvasti pankin liiketoiminnan kannattavuudesta. Pienet paikallispankit eivät tutkielman havaintojen mukaan ole kustannusjohtajia tai alan tuotejohtajia, vaan niiden kilpailuetuna on asiakasläheinen, hyvää palvelua korostava toimintamalli.