Dva jazyka - dve nacii? Jazykovoj vopros i nacional'naja identichnost' v Ukraine = Kaksi kieltä - kaksi kansaa? Kielikysymys ja kansallinen identiteetti Ukrainassa
LÖYTTYJÄRVI, SARA (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LÖYTTYJÄRVI, SARA
2003
Venäjän kieli ja kulttuuri - Russian Language and Culture
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2003-02-12Sisällysluettelo
Содержание ВВЕДЕНИЕ 3 1. СТАТУС И ФУНКЦИОНИРОВАНИЕ УКРАИНСКОГО ЯЗЫКА ДО ОБРЕТЕНИЯ НЕЗАВИСИМОСТИ 10 1.1. ОТ МАЛОРУССКОГО К УКРАИНСКОМУ ЯЗЫКУ 10 1.1.1. Украинский язык в Российской Империи 11 1.1.2. Украинский язык в Австро-Венгрии 12 1.1.3. Украинский язык в 1917-1921 гг. 13 1.1.4. Украинский язык вне СССР 14 1.2. ЯЗЫКОВОЕ ПЛАНИРОВАНИЕ В СССР 14 1.2.1. Языковое планирование 15 1.2.2. Языковое планирование на Украине 16 1.2.2.1. Коренизация - Украинизация 17 1.2.2.2. Русификация 19 1.2.2.3. Образование 21 1.2.2.4. Национально-русский билингвизм 22 1.2.2.5. Условия языкового сдвига 24 2. НАЦИЯ СОВРЕМЕННОЙ УКРАИНЫ 27 2.1. ЯЗЫК И НАЦИОНАЛЬНОСТЬ 28 2.2. КОНСТРУИРОВАНИЕ УКРАИНСКОЙ НАЦИИ 30 2.2.1. Украинофильская схема 33 2.2.1.1. Происхождение 33 2.2.1.2. Разница – Другое 34 2.2.1.3. Значение языка 35 2.2.2. Русофильская схема 36 2.3. «НАРОДЫ» УКРАИНЫ 38 2.3.1. Украиноязычные украинцы 38 2.3.2. Этнические русские 40 2.3.3. Русскоязычные украинцы 41 2.3.4. Альтернативные нарративы 43 3. ЯЗЫКОВАЯ СИТУАЦИЯ В УКРАИНЕ 45 3.1. НЕОДНОРОДНЫЕ ЯЗЫКОВО-КУЛЬТУРНЫЕ РЕГИОНЫ 46 3.1.1. Запад 47 3.1.2. Восток и Юг 47 3.1.3. Центр 48 3.1.4. Киев 48 3.1.5. Различные тенденции между регионами 49 3.2. СОСУЩЕСТВОВАНИЕ УКРАИНСКОГО И РУССКОГО ЯЗЫКОВ 50 3.2.1. Украинско-русское двуязычие 50 3.2.2. Украинско-русская межъязыковая интерференция 53 3.2.2.1. «Суржик» 54 3.2.3. Диглоссия и функционирование украинского и русского языков 55 3.2.3.1. Украинско-русская диглоссия 55 3.2.3.2. Функционирование украинского и русского языков 56 3.2.3.3. Украиноязычное и русскоязычное обучение и воспитание 57 3.2.3.4. Украинский и русский языки в полиграфии 58 3.2.3.5. Украинский язык в теле- и радиопространстве 59 3.2.4. Выбор языка 60 4. ЯЗЫКОВАЯ ПОЛИТИКА В УКРАИНЕ 62 4.1. ЦЕЛИ ЯЗЫКОВОЙ ПОЛИТИКИ 62 4.2. ОБЩЕГОСУДАРСТВЕННАЯ ЯЗЫКОВАЯ ПОЛИТИКА 64 4.2.1. Законодательство 66 4.2.1. Региональная языковая политика 68 4.3. ПЛАНИРОВАНИЕ СТАТУСА 70 4.3.1. Дерусификация школ 71 4.3.2. Высшие учебные заведения 72 4.4. ПЛАНИРОВАНИЕ КОРПУСА 73 5. ЯЗЫКОВОЙ ВОПРОС В СЕГОДНЯШНЕЙ УКРАИНЕ 75 5.1. ДИСКУССИИ О ЯЗЫКАХ УКРАИНЫ 75 5.1.1. Конкуренция украинского и русского языков в Украине 76 5.1.2. Украинизация или русификация? 77 5.1.3. Один или два государственных языка? 79 5.2. ВАЖНОСТЬ ЯЗЫКОВОГО ВОПРОСА 83 5.2.1. Значение языка для «украинскости» 83 5.2.2. Место языкового вопроса в политике 85 5.3. ВОЗМОЖНЫЕ РЕШЕНИЯ ЯЗЫКОВОГО ВОПРОСА 87 ЗАКЛЮЧЕНИЕ 89 БИБЛИОГРАФИЯ 99 ПРИЛОЖЕНИЕ 103
Tiivistelmä
Tarkastelen Pro gradu –tutkielmassani kielikysymystä ja kansallista identiteettiä nyky-Ukrainassa. Tarkasteluun liittyvät olennaisesti Ukrainan kielitilanne, miten ukrainan kielen status ja käyttö ovat kehittyneet verrattuna venäjän kieleen, ja kielipolitiikka, se miten tilannetta pyritään muuttamaan. Tämän lisäksi tarkastelen venäjän- ja ukrainankielisiin jakautuneen kansan identiteetin muovautumista ja kielen merkitystä tässä prosessissa.
Tutkielmani perustuu kirjalliseen materiaaliin. Tärkeimmät teorialähteet työssäni ovat: ”Социолингивстика” (Беликов, В., Крысин Л. 2000), ”Identiteetti” (Hall 1999), ”Nationalismi” (Hobsbawm 1994), ”Language and Nationalism” (Fishman 1973), ”Language Planning in the Soviet Union” (Kirkwood 1989), ”Языки народов севера в XX веке, очерки языкового сдвига” (Вахтин 2001). Työni käsittelyosa perustuu aiheesta kirjoitettuihin tutkimuksiin ja artikkeleihin: ”Українська мова” (toim. Єрмоленко 1999), ”Чи можуть бути в Україні дві загальнодержавні мови?” (Ткаченко 1999), “Language Politics in Independent Ukraine Towards one or two state languages” (Arel 1995), “Державність української мови і мовний досту!
087; світу” (2000), “Nation-building in the Post-Soviet Borderlands. The Politics of National Identities” (Smith et al. 1998) ym. Tutkielmani pyrkii antamaan yleiskuvan kielikysymyksestä Ukrainassa, kielitilanteesta ja kielen merkityksestä identiteetille, sekä toimimaan taustana spesifien kysymysten mahdollista tutkimusta varten.
Keskenään lähes täydellisesti vastakkaiset – ukrainofiilien ja russofiilien – näkemykset itäslaavien historiasta tarjoavat elementtejä identiteetin rakentamiselle. Ukrainan kansa voidaan jakaa kolmeen kielellis-etniseen ryhmään: ukrainankielisiin ukrainalaisiin, venäjänkielisiin ukrainalaisiin ja etnisiin venäläisiin. Ukrainankielisten identiteetti korostaa ukrainan kielen asemaa ukrainalaiselle identiteetille välttämättömänä elementtinä ja erottavana tekijänä ”Toisesta” eli venäläisistä. Venäjänkieliset ukrainalaiset ovat tärkeä heilahteluryhmä, eivätkä ryhmien rajat yleensäkään ole yksiselitteisiä ja pysyviä. Venäjän kieli ja venäläinen kulttuuri, ja lisänä paikalliset elementit, muovaavat kaikkien venäjänkielisten identiteettiä, joka on ”sekoitus” venäläistä ja ukrainalaista. Venäjänkieliset suhtautuvat positiivisesti lastensa ”ukrainalaistamiseen”, vaikka kokevat sen henkilökohtaiseksi uhkaksi omalle identiteetilleen. Yleinen poliittinen pyrkimys on luoda ”yksi Ukrainan kansakunta”, jonka yhdeksi rakennuselementiksi sopii Ukrainan itsenäisyys.
Kielikysymyksen voi Ukrainan kontekstissa määritellä eri tavoin. Toisaalta kyse on ukrainan ja venäjän kielen asemasta, mahdollisesta venäjän kielen julistamisesta toiseksi valtiolliseksi kieleksi, ja toisaalta kyse on kielipolitiikan suunnasta, ”ukrainalaistamisen” tarpeesta. Ukrainan perustuslain ja voimassa olevan kielilain mukaan ukrainan kieli on Ukrainan valtion ainoa kansallinen kieli. Ukrainan kielitilannetta sekä kansallisen kielipolitiikan toteutumista luonnehtivat alueelliset erot, ukrainan kielen vahvat alueet Länsi- ja Keski-Ukraina, sekä venäjänkieliset Itä- ja Etelä-Ukraina. Ylipäätään olennainen tekijä Ukrainassa on ukrainalaisten jakautuminen ukrainan- ja venäjänkielisiin, näiden kahden kielen rinnakkaiselo, josta johtuvat melkein kaikkia kansalaisia koskeva, yleisimmin passiivinen, kaksikielisyys, sekä kielten välisen sekamuodon ”surzhikin” olemassaolo. Ukrainan kielipolitiikka nivoutuu yhteen identiteettipolitiikan kanssa, ja yleisesti sitä luonnehtii erimielisyys tavoitteista sekä mahdollisten konfliktien välttely ja näistä johtuva politiikan epäyhtenäisyys ja toteutuksen vaihtelevuus. Toisaalta ukrainan kielen asema vahvistuu ja käyttö laajenee, mutta toisaalta itä- ja eteläosissa tilanne on hyvin vähän muuttunut. Kielitilanne muuttuu hitaasti, ja tällä hetkellä on mahdotonta sanoa, mihin suuntaan kielikysymys Ukrainassa kehittyy.
Tutkielmani perustuu kirjalliseen materiaaliin. Tärkeimmät teorialähteet työssäni ovat: ”Социолингивстика” (Беликов, В., Крысин Л. 2000), ”Identiteetti” (Hall 1999), ”Nationalismi” (Hobsbawm 1994), ”Language and Nationalism” (Fishman 1973), ”Language Planning in the Soviet Union” (Kirkwood 1989), ”Языки народов севера в XX веке, очерки языкового сдвига” (Вахтин 2001). Työni käsittelyosa perustuu aiheesta kirjoitettuihin tutkimuksiin ja artikkeleihin: ”Українська мова” (toim. Єрмоленко 1999), ”Чи можуть бути в Україні дві загальнодержавні мови?” (Ткаченко 1999), “Language Politics in Independent Ukraine Towards one or two state languages” (Arel 1995), “Державність української мови і мовний досту!
087; світу” (2000), “Nation-building in the Post-Soviet Borderlands. The Politics of National Identities” (Smith et al. 1998) ym. Tutkielmani pyrkii antamaan yleiskuvan kielikysymyksestä Ukrainassa, kielitilanteesta ja kielen merkityksestä identiteetille, sekä toimimaan taustana spesifien kysymysten mahdollista tutkimusta varten.
Keskenään lähes täydellisesti vastakkaiset – ukrainofiilien ja russofiilien – näkemykset itäslaavien historiasta tarjoavat elementtejä identiteetin rakentamiselle. Ukrainan kansa voidaan jakaa kolmeen kielellis-etniseen ryhmään: ukrainankielisiin ukrainalaisiin, venäjänkielisiin ukrainalaisiin ja etnisiin venäläisiin. Ukrainankielisten identiteetti korostaa ukrainan kielen asemaa ukrainalaiselle identiteetille välttämättömänä elementtinä ja erottavana tekijänä ”Toisesta” eli venäläisistä. Venäjänkieliset ukrainalaiset ovat tärkeä heilahteluryhmä, eivätkä ryhmien rajat yleensäkään ole yksiselitteisiä ja pysyviä. Venäjän kieli ja venäläinen kulttuuri, ja lisänä paikalliset elementit, muovaavat kaikkien venäjänkielisten identiteettiä, joka on ”sekoitus” venäläistä ja ukrainalaista. Venäjänkieliset suhtautuvat positiivisesti lastensa ”ukrainalaistamiseen”, vaikka kokevat sen henkilökohtaiseksi uhkaksi omalle identiteetilleen. Yleinen poliittinen pyrkimys on luoda ”yksi Ukrainan kansakunta”, jonka yhdeksi rakennuselementiksi sopii Ukrainan itsenäisyys.
Kielikysymyksen voi Ukrainan kontekstissa määritellä eri tavoin. Toisaalta kyse on ukrainan ja venäjän kielen asemasta, mahdollisesta venäjän kielen julistamisesta toiseksi valtiolliseksi kieleksi, ja toisaalta kyse on kielipolitiikan suunnasta, ”ukrainalaistamisen” tarpeesta. Ukrainan perustuslain ja voimassa olevan kielilain mukaan ukrainan kieli on Ukrainan valtion ainoa kansallinen kieli. Ukrainan kielitilannetta sekä kansallisen kielipolitiikan toteutumista luonnehtivat alueelliset erot, ukrainan kielen vahvat alueet Länsi- ja Keski-Ukraina, sekä venäjänkieliset Itä- ja Etelä-Ukraina. Ylipäätään olennainen tekijä Ukrainassa on ukrainalaisten jakautuminen ukrainan- ja venäjänkielisiin, näiden kahden kielen rinnakkaiselo, josta johtuvat melkein kaikkia kansalaisia koskeva, yleisimmin passiivinen, kaksikielisyys, sekä kielten välisen sekamuodon ”surzhikin” olemassaolo. Ukrainan kielipolitiikka nivoutuu yhteen identiteettipolitiikan kanssa, ja yleisesti sitä luonnehtii erimielisyys tavoitteista sekä mahdollisten konfliktien välttely ja näistä johtuva politiikan epäyhtenäisyys ja toteutuksen vaihtelevuus. Toisaalta ukrainan kielen asema vahvistuu ja käyttö laajenee, mutta toisaalta itä- ja eteläosissa tilanne on hyvin vähän muuttunut. Kielitilanne muuttuu hitaasti, ja tällä hetkellä on mahdotonta sanoa, mihin suuntaan kielikysymys Ukrainassa kehittyy.