Syrjäytyminen valokeilassa - Työkyvyttömyysstatukselle pyrkineiden lahtelaisten pitkäaikaistyöttömien asiakirja-analyysi.
LAITINEN, MAARIT (2003)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LAITINEN, MAARIT
2003
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2003-01-08Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee syrjäytymistematiikkaa sekä käsitteiden tarkastelun että empiirisen tutkimuksen kautta. Empiirinen tutkimus on kaksiosainen. Kvantitatiivinen tutkimus on kuvaileva ja perustuu jakaumiin ja ristiintaulukoihin. Kvalitatiivinen osuus on syventävä ja tutkimusmetodina on typologisointi.
Syrjäytymisteema on viime vuosina noussut monien tutkijoiden kiinnostuksen kohteeksi ja saanut uusia ulottuvuuksia. Syrjäytymistä on myös kyseenalaistettu käsitteenä. Tutkimuksista heijastuu rajan vetämisen vaikeus ”normaalin” ja ”syrjäytyneen” välille. Toisaalta lamavuodet ovat osoittaneet, että syrjäytymisen riski voi kohdata ketä vain olosuhteista, asemasta tai koulutuksesta riippumatta.
Aineistoni takia olen laajentanut käsitteiden tarkastelua myös työkyvyn arviointiin liittyvien käsitteiden puolelle. Työelämän koventuneet vaatimukset ja tehokkuuden painottaminen asettavat työkyvyn arvioinnin uuteen valoon. Erityisesti korostuu työttömien työkyvyn arvioinnin vaikeus. Herää myös kysymys siitä, kuka täyttää työkykyisen kaikki tunnusmerkit tai työelämän vaatimukset.
Tutkimukseni empiirinen osa käsittelee pitkäaikaistyöttömien työkyvyn arviointiprojektiin osallistuneiden asiakkaiden syrjäytymiskehitystä. Tutkimus on paikallinen tutkimus Lahden kaupungissa vuosina 1999-2001 toteutetusta työkyvyn arviointiprojektista. Projektiin osallistui kaikkiaan 134 henkilöä, joista 112 oli miehiä ja 22 naisia. Tutkimusta lukiessa on syytä ottaa huomioon, että asiakkaat ovat valikoituja. He olivat ehdolla työkyvyttömyysstatukselle joko fyysisten, psyykkisten ja / tai sosiaalisten ongelmien takia.
Useimmilta asiakkailta löytyi useita syrjäytymisen osatekijöitä samanaikaisesti. Naisten ja miesten väliltä löytyi selkeimmät erot verkostojen määrässä, ammateissa ja sairauksien laadussa ja määrässä. Naiset olivat työskennelleet liike- ja palvelualoilla sekä teollisuudessa, kun taas miehet olivat olleet rakennusalalla ja erilaisissa aputöissä. Kaikilta naisilta löytyi sosiaalista verkostoa, kun miehistä 18 prosenttia ilmoitti olevansa vailla mitään tukea. Naisilta löytyi enemmän diagnooseja kuin miehiltä. Naisten pääasiallisin sairaus oli tuki- ja liikuntaelinsairaus. Miehillä päädiagnoosina oli useimmiten alkoholismi. Mielenterveyden häiriöt olivat lähes yhtä yleisiä molemmilla sukupuolilla.
Alle 50-vuotiaat asiakkaat tyypittelin syrjäytymistekijöiden mukaan. Jaoin naiset kahteen tyyppiin: aikuisiässä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsineisiin ja teini-iässä päihteisiin sortuneisiin. Miesten suuremmasta määrästä johtuen jaottelin heidät kuuteen ryhmään: 1) rakennetyöttömyyden syrjäyttämiin, alkoholiin sortuneisiin, 2) koulukiusattuihin ja oppimishäiriöisiin, alkoholiongelmaisiin, 3) sijaiskodissa kasvaneisiin, myöhemmin alkoholiin sortuneisiin, 4) vankila- ja päihdekierteisiin, 5) teini-iässä päihteisiin sortuneisiin ja 6) mielenterveysongelmaisiin.
Syrjäytymisen syyt löytyivät lapsuuden perheen turvattomuudesta, nuorena päihteiden käytön aloittamisesta, nuorena rikosuran aloittamisesta (osalla pelkästä seikkailunhalusta), mielenterveyden horjumisesta, koulukiusauksen uhriksi joutumisesta, oppimisvaikeuksien ylipääsemättömyydestä, parisuhteessa epäonnistumisesta tai heikosta koulutuksesta, johon usein yhdistyvät monet työttömyyskokemukset ja pettymykset työmarkkinoilla.
Tutkimukseni osoitti korjaavan sosiaalityön vaikeuden, mutta samalla se osoitti ennaltaehkäisevän työn tarpeellisuuden. Sitä varten tarvitaan lisää sosiaalityön resursseja ja aikaa kehittää työtä, luoda tukevia verkostoja asiakkaille, tehdä laaja-alaista yhteistyötä ja ennen kaikkea kuunnella asiakasta.
Avainsanat: syrjäytyminen, marginalisaatio, huono-osaisuus, työkyky, toimintakyky, työkyvyttömyys, työkyvyn arviointi, työttömien työkyvyn arviointi, syrjäytymisen syyt
Syrjäytymisteema on viime vuosina noussut monien tutkijoiden kiinnostuksen kohteeksi ja saanut uusia ulottuvuuksia. Syrjäytymistä on myös kyseenalaistettu käsitteenä. Tutkimuksista heijastuu rajan vetämisen vaikeus ”normaalin” ja ”syrjäytyneen” välille. Toisaalta lamavuodet ovat osoittaneet, että syrjäytymisen riski voi kohdata ketä vain olosuhteista, asemasta tai koulutuksesta riippumatta.
Aineistoni takia olen laajentanut käsitteiden tarkastelua myös työkyvyn arviointiin liittyvien käsitteiden puolelle. Työelämän koventuneet vaatimukset ja tehokkuuden painottaminen asettavat työkyvyn arvioinnin uuteen valoon. Erityisesti korostuu työttömien työkyvyn arvioinnin vaikeus. Herää myös kysymys siitä, kuka täyttää työkykyisen kaikki tunnusmerkit tai työelämän vaatimukset.
Tutkimukseni empiirinen osa käsittelee pitkäaikaistyöttömien työkyvyn arviointiprojektiin osallistuneiden asiakkaiden syrjäytymiskehitystä. Tutkimus on paikallinen tutkimus Lahden kaupungissa vuosina 1999-2001 toteutetusta työkyvyn arviointiprojektista. Projektiin osallistui kaikkiaan 134 henkilöä, joista 112 oli miehiä ja 22 naisia. Tutkimusta lukiessa on syytä ottaa huomioon, että asiakkaat ovat valikoituja. He olivat ehdolla työkyvyttömyysstatukselle joko fyysisten, psyykkisten ja / tai sosiaalisten ongelmien takia.
Useimmilta asiakkailta löytyi useita syrjäytymisen osatekijöitä samanaikaisesti. Naisten ja miesten väliltä löytyi selkeimmät erot verkostojen määrässä, ammateissa ja sairauksien laadussa ja määrässä. Naiset olivat työskennelleet liike- ja palvelualoilla sekä teollisuudessa, kun taas miehet olivat olleet rakennusalalla ja erilaisissa aputöissä. Kaikilta naisilta löytyi sosiaalista verkostoa, kun miehistä 18 prosenttia ilmoitti olevansa vailla mitään tukea. Naisilta löytyi enemmän diagnooseja kuin miehiltä. Naisten pääasiallisin sairaus oli tuki- ja liikuntaelinsairaus. Miehillä päädiagnoosina oli useimmiten alkoholismi. Mielenterveyden häiriöt olivat lähes yhtä yleisiä molemmilla sukupuolilla.
Alle 50-vuotiaat asiakkaat tyypittelin syrjäytymistekijöiden mukaan. Jaoin naiset kahteen tyyppiin: aikuisiässä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsineisiin ja teini-iässä päihteisiin sortuneisiin. Miesten suuremmasta määrästä johtuen jaottelin heidät kuuteen ryhmään: 1) rakennetyöttömyyden syrjäyttämiin, alkoholiin sortuneisiin, 2) koulukiusattuihin ja oppimishäiriöisiin, alkoholiongelmaisiin, 3) sijaiskodissa kasvaneisiin, myöhemmin alkoholiin sortuneisiin, 4) vankila- ja päihdekierteisiin, 5) teini-iässä päihteisiin sortuneisiin ja 6) mielenterveysongelmaisiin.
Syrjäytymisen syyt löytyivät lapsuuden perheen turvattomuudesta, nuorena päihteiden käytön aloittamisesta, nuorena rikosuran aloittamisesta (osalla pelkästä seikkailunhalusta), mielenterveyden horjumisesta, koulukiusauksen uhriksi joutumisesta, oppimisvaikeuksien ylipääsemättömyydestä, parisuhteessa epäonnistumisesta tai heikosta koulutuksesta, johon usein yhdistyvät monet työttömyyskokemukset ja pettymykset työmarkkinoilla.
Tutkimukseni osoitti korjaavan sosiaalityön vaikeuden, mutta samalla se osoitti ennaltaehkäisevän työn tarpeellisuuden. Sitä varten tarvitaan lisää sosiaalityön resursseja ja aikaa kehittää työtä, luoda tukevia verkostoja asiakkaille, tehdä laaja-alaista yhteistyötä ja ennen kaikkea kuunnella asiakasta.
Avainsanat: syrjäytyminen, marginalisaatio, huono-osaisuus, työkyky, toimintakyky, työkyvyttömyys, työkyvyn arviointi, työttömien työkyvyn arviointi, syrjäytymisen syyt