Dramaattinen Häräntappoase. Anna-Leena Härkösen romaanin sekä Nina Erjomaan ja Leena Kempin dramatisointien vertailua.
KUMARA, TANJA-TUPUNA (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KUMARA, TANJA-TUPUNA
2002
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2002-12-30Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa vertaillaan Anna-Leena Härkösen vuonna 1984 ilmestynyttä Häräntappoase-
romaania ja kahta siitä tehtyä dramatisointia. Leena Kemppi dramatisoi Häräntappoaseensa myös
vuonna 1984. Nina Erjomaa ryhtyi samaan työhön myöhemmin, ja hänen dramatisointinsa valmistui
1993.
Härkösen suosittua romaania luetaan paljon kouluissa. Myös dramatisoinnit ovat olleet nuorten
suosiossa, sillä useat nuorisoryhmät ovat valmistaneet niiden pohjalta teatteriesityksiä. Suuri osa näistä
sovituksista on tehty Erjomaan dramatisoinnin pohjalta.
Tutkielmassa vertaillaan Häräntappoaseen eri versioiden kerrontaa ja sen rakentumista. Narratologiaa
sekä Konstantin Stanislavskin ja Bertolt Brechtin teatteriteorioita yhdistämällä etsitään versioista
sellaisia eroja, jotka selvittäisivät paitsi Häräntappoaseen vuodesta toiseen jatkuvan suosion myös
Erjomaan dramatisoinnin ylivallan viime vuosina. Pohdintaan nousevat niin tapahtumien ja
henkilöiden erot kuin ajankuvauksen ja kielen muutokset eri versioiden välillä. Lisäksi tarkastellaan
romaani- ja dramatisointimuodon eroavaisuuksia yleisesti.
Härkösen romaani rakentuu kahden vahvan tarinan varaan. Allu-nuorukaisen kehityskertomus
nivoutuu yhteen Allun ja Kertun rakkaustarinan kanssa. Kempin ja Erjomaan dramatisoinnit
painottuvat tarinakaksikon eri puoliin: Kemppi versio keskittyy Allun kehittymiseen ja Erjomaan
versio Allun ja Kertun rakkauteen. Erilaisten painotusten vuoksi dramatisointien sävy on erilainen. Kempillä korostuvat fyysiset tunteet ja seksuaalisuus, joiden kautta kritisoidaan seksististä
maailmankuvaa. Erjomaalla keskiössä ovat psykologiset tunteet ja niiden piilottaminen.
Kempin dramatisoinnin tarina poikkeaa sekä Erjomaan version tarinasta että Härkösen romaanin
tarinasta. Erjomaan tarina sitä vastoin kulkee romaanin tarinan rinnalla. Erjomaan versiossa
omintakeista on tarinan sijasta kerronta. Omaperäiset rakenteelliset ratkaisut ja nopea tempo
tasapainottavat Erjomaan dramatisoinnin tunteellisuutta ja analyyttisyyttä.
romaania ja kahta siitä tehtyä dramatisointia. Leena Kemppi dramatisoi Häräntappoaseensa myös
vuonna 1984. Nina Erjomaa ryhtyi samaan työhön myöhemmin, ja hänen dramatisointinsa valmistui
1993.
Härkösen suosittua romaania luetaan paljon kouluissa. Myös dramatisoinnit ovat olleet nuorten
suosiossa, sillä useat nuorisoryhmät ovat valmistaneet niiden pohjalta teatteriesityksiä. Suuri osa näistä
sovituksista on tehty Erjomaan dramatisoinnin pohjalta.
Tutkielmassa vertaillaan Häräntappoaseen eri versioiden kerrontaa ja sen rakentumista. Narratologiaa
sekä Konstantin Stanislavskin ja Bertolt Brechtin teatteriteorioita yhdistämällä etsitään versioista
sellaisia eroja, jotka selvittäisivät paitsi Häräntappoaseen vuodesta toiseen jatkuvan suosion myös
Erjomaan dramatisoinnin ylivallan viime vuosina. Pohdintaan nousevat niin tapahtumien ja
henkilöiden erot kuin ajankuvauksen ja kielen muutokset eri versioiden välillä. Lisäksi tarkastellaan
romaani- ja dramatisointimuodon eroavaisuuksia yleisesti.
Härkösen romaani rakentuu kahden vahvan tarinan varaan. Allu-nuorukaisen kehityskertomus
nivoutuu yhteen Allun ja Kertun rakkaustarinan kanssa. Kempin ja Erjomaan dramatisoinnit
painottuvat tarinakaksikon eri puoliin: Kemppi versio keskittyy Allun kehittymiseen ja Erjomaan
versio Allun ja Kertun rakkauteen. Erilaisten painotusten vuoksi dramatisointien sävy on erilainen. Kempillä korostuvat fyysiset tunteet ja seksuaalisuus, joiden kautta kritisoidaan seksististä
maailmankuvaa. Erjomaalla keskiössä ovat psykologiset tunteet ja niiden piilottaminen.
Kempin dramatisoinnin tarina poikkeaa sekä Erjomaan version tarinasta että Härkösen romaanin
tarinasta. Erjomaan tarina sitä vastoin kulkee romaanin tarinan rinnalla. Erjomaan versiossa
omintakeista on tarinan sijasta kerronta. Omaperäiset rakenteelliset ratkaisut ja nopea tempo
tasapainottavat Erjomaan dramatisoinnin tunteellisuutta ja analyyttisyyttä.