EU:n perusoikeuskirja - politiikkaa vai juridiikkaa? Tutkimus politiikan oikudellistuminen ilmenemisestä Euroopan parlamentin perusoikeuskeskustelussa.

JOKINEN, KATJA (2002)
 

Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.



JOKINEN, KATJA
2002

Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2002-12-11
Näytä kaikki kuvailutiedot

Sisällysluettelo

1. JOHDANTO 1 1.1. Perusoikeuskirjan merkitys EU:n politiikassa 1 1.2. Oikeuden merkitys EU:n politiikassa 3 2. POLITIIKAN OIKEUDELLISTUMINEN TEOREETTISENA VIITEKEHYKSENÄ 6 2.1. Valtio ja laki 6 2.1.1. Oikeusvaltio 6 2.1.2. Oikeusvaltiosta tuomarivaltioksi? 8 2.2. Politiikan ja oikeuden vuorovaikutus 10 2.2.1. Politiikka ja oikeus yhteiskunnallisina käytäntöinä 10 2.2.2. Lainsäädäntö yhteiskuntapolitiikan välineenä 11 2.3. Politiikan ja oikeuden sidonnaisuus 13 2.3.1. Oikeudellistuminen 13 2.3.2. Politiikan oikeudellistuminen 16 2.3.3. Legalismi 18 3. PERUSOIKEUDET JA EUROOPAN UNIONI 21 3.1. Euroopan integraation oikeudellistuminen 21 3.1.1. Oikeudellisen integraation politisoituminen 21 3.1.2. Poliittisen integraation oikeudellistuminen 23 3.1.3. Integraatio kysymyksenä vallasta ja suvereniteetista 24 3.2. Perusoikeudet Euroopan unionissa 26 3.2.1 Perusoikeudet osaksi Euroopan unionia 26 3.2.2. Perusoikeuksien legitimoiva ja integroiva vaikutus 28 3.3. EU:n perusoikeuskirja 30 3.3.1. Perusoikeuskirjan synty 31 3.3.2. Perusoikeuskirjan merkitys 32 4. EUROOPAN PARLAMENTTI JA PERUSOIKEUDET 34 4.1. Euroopan parlamentti perus- ja ihmisoikeuksien suojelijana 34 4.2. Keskusteluareenasta institutionaaliseksi toimijaksi 35 4.3. Euroopan parlamentti ja EU:n perusoikeuskirja 38 5. UUSI RETORIIKKA POLIITTISEN ARGUMENTAATION TULKINNASSA 41 5.1. Argumentaation viitekehys 42 5.2. Argumentaation lähtökohtia 43 5.3. Argumentaation tekniikoita 45 5.3.1. Kvasiloogiset argumentit 45 5.3.2. Todellisuuden rakenteeseen nojaavat argumentit 46 5.3.3. Todellisuuden rakennetta luovat argumentit 48 5.3.4. Dissosiatiiviset argumentit 49 6. PERUSOIKEUSKIRJA HYVÄSSÄ JA PAHASSA 51 6.1. Tutkimuskohteen määrittely ja rajaus 51 6.2. Perusoikeuskirjan puolesta 52 6.2.1. ”Modernin yhteiskunnan perustuslaillinen pohja” 52 6.2.2. ”Peruskivi EU:n perussäännössä” 54 6.2.3. ”Yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden kirja” 57 6.2.4. ”Perustuslain ehdoton vaatimus ja välttämättömyys” 59 6.2.5. ”Lisäys perustuslaeissa taattuihin oikeuksiin” 61 6.2.6. ”Sitovan perusoikeussopimuksen poliittinen tarve” 63 6.2.7. ”Olennainen vaihe Euroopan rakentamisessa” 64 6.2.8. ”Suuri mahdollisuus Euroopalle” 66 6.2.9. ”Kohti kansakuntien Eurooppaa” 69 6.2.10. ”Kohti unionin perustuslaillisen luonteen vahvistumista” 71 6.2.11. ”Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen” 73 6.2.12. ”Eurooppalaisen yhdentymisarvon perusta” 75 6.3. Perusoikeuskirjaa vastaan 77 6.3.1. ”Oikeuksien vähentämisprosessi” 77 6.3.2. ”Eurooppa ei elä kansalaisten parissa” 80 6.3.3. ”Vahinkoja kompensoiva lupaus?” 81 6.3.4. ”Kansalliset tuomioistuimet oikeuksien suojelijoina” 83 6.3.5. ”Olemassa olevien sopimusten vahvistaminen” 84 6.3.6. ”Perusoikeuskirja konfliktin lähteenä” 86 6.3.7. ”Johdatus dadaistiseen aikakauteen” 88 6.3.8. ”EU:n perustuslain johdanto” 90 6.3.9. ”Kallis ja hidas korvausautomaatti” 92 6.3.10. ”Federaatio-ajatuksen Troijan puuhevonen” 94 6.3.11. ”Kansalaisten asianmukainen suojelu tärkeintä” 96 7. JOHTOPÄÄTÖKSET 99 7.1. Poliittinen julistus vastaan oikeudellinen asiakirja 100 7.2. Perusoikeudet osana valtakeskustelua 103 7.3. Politiikka ja oikeus vallan jakajina 105 7.4. Onko politiikkaa ilman oikeutta? 109 LÄHDELUETTELO LIITTEET
Tiivistelmä
Tutkimuksessani analysoidaan sitä, miten politiikan oikeudellistuminen sekä politiikan ja oikeuden suhde yleisemminkin näkyivät Euroopan parlamentin perusoikeuskeskustelussa. Juuri perusoikeuksien korostaminen on nostanut uudelleen esiin kysymyksen yhteiskunnan yhä lisääntyvästä oikeudellistumisesta, jonka äärimuotoja ilmentävät käsitteet tuomarivaltiosta ja legalismista. Politiikka ja oikeus voidaan nähdä yhteiskunnallisina käytäntöinä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tutkimukseni ilmentää politiikan ja oikeuden suhteesta lähinnä sitä, miten lainsäädäntöä voidaan käyttää yhteiskuntapolitiikan välineenä. EU:n perusoikeuskirja hyväksyttiin vuonna 2000 poliittisena julistuksena. Mutta kuitenkin se näyttää juridiselta perusoikeusnormistolta. Vaikka perusoikeuskirja liittyy keskeiseltä sisällöltään oikeuskäytäntöön, on sen ensisijainen merkitys Euroopan integraatiolle löydetty sen poliittisesta roolista. Tutkimuksessani selvitän tarkemmin, millaisia erilaisia poliittisia intressejä ja tavoitteita perusoikeuskirjan avulla parlamentissa puolustettiin tai vastustettiin ja miten omia näkökulmia perusteltiin.

Tutkimuksen kohteena on 14. maaliskuuta 2000 pidetty Euroopan parlamentin täysistuntokeskustelu, jonka aiheena oli EU:n perusoikeuskirjan laatiminen. Puheiden argumentoinnin tarkemmassa analyysissä käytän apuna Chaïm Perelmanin kehittämää uuden retoriikan argumentaatioteoriaa. Sen tavoitteena on esittää teoria siitä, miten arvopäätelmien uskottavuus rakennetaan vakuuttavan kielenkäytön avulla. Poliittinen toiminta on tiettyyn päämäärään pyrkivää toimintaa, jonka keskeisenä instrumenttina kieli toimii. Argumentaatio on aina osoitettu jollekin yleisölle, mutta poliittisen toiminnan luonteen vuoksi poliittisen argumentoinnin tehtävänä on saada aikaan hyväksyntä esitetyille väitteille ja yleisö toimimaan puhujan haluamalla tavalla.

Parlamentin perusoikeuskeskustelun keskeiseksi teemaksi nousi perusoikeuskirjan muoto: poliittinen julistus vai oikeudellinen asiakirja. Perusoikeuskirjan puolustajat korostivat oikeudellisen sitovuuden tärkeyttä ja vastustajat taas poliittisen julistuksen riittävyyttä. Huomattavaa kuitenkin oli, että perusoikeuskirjasta muodostui useimmiten argumentointiperuste muiden asioiden oikeuttamiseksi. Sen avulla puolustettiin toisaalta integraation syventämistä, toisaalta taas jäsenvaltioiden itsemäärämisoikeutta. Perusoikeuskirjan merkittävyys löytyi sisällön, perusoikeuksien, sijaan kokonaisuudesta, joka toi esiin lainuudistusten yhteyden etu- ja valtakysymyksiin. Puhujat käyttivät poliittisia ja oikeudellisia argumentteja omien tavoitteidensa ajamiseen. Jaottelu oikeudellisen ja poliittisen toimivallan välillä ei ole yksiselitteistä EU:ssakaan. EY-tuomioistuin osallistuu myös poliittisten suuntaviivojen määrittelyyn ja EU:n poliittiset instituutiot taas käyttävät hyväkseen oikeudellisia ratkaisuja ja toimintatapoja. Poliittisen ja oikeudellisen vallan suhde ja sen kehittyminen niin EU:ssa kuin yleisemminkin olisi mielenkiintoinen jatkotutkimuksen kohde.
Kokoelmat