Über die Rolle der Kultur im bilinqualen Unterricht -Lehrer als Vermittler von Kulturkenttnissen im deutschsprachigen Unterricht.
AHLBERG, PIA (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
AHLBERG, PIA
2002
Saksan kieli ja kulttuuri - German Language and Culture
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2002-10-29Tiivistelmä
Tämän työn tarkoitus on tutkia kulttuurin osuutta saksankielisessä kouluopetuksessa. 1990-luvulta lähtien Suomessa annetun vieraskielisen opetuksen osuus on kasvanut. Lukuvuonna 2000-2001 Suomessa annettiin saksankielistä kouluopetusta neljässä ala-asteen koulussa, joissa noudatettiin varhaisen kielikylpyopetuksen perusperiaatteita. Toisaalta samaan aikaan kieltenopetuksessa painotettiin kulttuurituntemuksen tärkeyttä. Saksankielisen (tai muun vieraskielisen) opetuksen tavoitteena on saavuttaa toiminnallinen kaksikielisyys, ts. kyky selviytyä myös toisella opetuskielellä. Voidaan olettaa, että saksankielisessä opetuksessa myös huomioitaisiin kulttuurintuntemusta tavallista saksanopetusta enemmän.
Työni teoriaosassa esittelen kielenoppimisprosessin yleisiä periaatteita ja siihen vaikuttavia osatekijöitä, puhun kulttuurin ja kielen suhteesta, luon historiallinen katsauksen kielenopetusmenetelmiin ja erityisesti kulttuurin osuuteen kieltenopetuksessa sekä esittelen kielikylvyn perusperiaatteet, joista suurinta osaa sovelletaan suoraan saksankielisessä opetuksessa. Kulttuuri voidaan käsittää suppeammin ns. korkeakulttuurina tai laajemmin kaikkena inhimillisenä toimintana. Kieltenopetuksen näkökulmasta kulttuuri voidaan määritellä eri tavoin, puhutaan 1) behavioristisesta, 2) funktionaalisesta, 3) kognitiivisesta ja 4) symbolisesta kulttuurin määritelmästä. Kaksi ensinmainittua ovat kieltenopettajien keskuudessa tavallisimmat, kulttuuri nähdään ennen kaikkea eri ihmisryhmien erilaisena käyttäytymisenä ja/tai sen syinä. Kognitiivisen ja symbolisen määritelmän mukaan kulttuuri on ennen kaikkea sisäinen prosessi, joka ihmisessä tapahtuu, kun hänen yksilöllinen maailmankuvansa joutuu tekemisiin muiden ihmisten yksilöllisten maailmankuvien kanssa.
Työn viimeisessä osassa vertaan kulttuuriopetuksen osuutta saksankielisissä luokissa tavalliseen saksanopetukseen ala-asteella. Selvitän myös sekä saksankielisten luokkien että saksanopettajien suhdetta ja asenteita Saksaan ja saksalaisiin, koska suuri osa kulttuurietietouden välittämisestä tapahtuu tiedostamattomalla tasolla. Erityisesti asenteita välitetään usein tiedostamatta sitä itse. Halusin myös selvittää, miten tärkeinä opettajat pitävät kulttuuritietoutta osana kielitaitoa sekä mitä opettajat ymmärtävät kulttuurilla. Tiedot kerättiin saksankielisten luokkien opettajille ja Tampereella saksaa ala-asteella A1-kielenä opettaville suunnatulla kirjallisella kyselyllä, joka toteutettiin toukokuussa 2001.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että saksankielisten luokkien ja saksanryhmien välillä ei ole suuria eroja, mitä tulee kulttuuritietouden välittämiseen. Molemmissa käytetään samoja menetelmiä. Saksankielisillä luokilla painotetaan enemmän kokemuksellista oppimista (esim. juhlien vietto ja kohtaamiset äidinkielisten puhujien kanssa) kuin saksanryhmissä, joissa puolestaan kulttuuritietouden välittäminen on luonteeltaan enemmänkin informatiivista. Asenteissa saksalaisia kohtaan ei suuria eroja saksankielisten opettajien ja saksanopettajien välillä ollut, niistä voidaan lähinnä päätellä, että kaikilla vastaajilla on paljon omakohtaista kokemusta saksankielisistä maista ja ihmisistä.
Opettajat pitivät kulttuuria lähinnä välttämättömänä pahana, joka toisinaan jopa häiritsee keskittymistä varsinaiseen opetettavaan asiaan. Sekä saksankielisten luokkien opettajat että saksanopettajat määrittelivät kulttuurin ennen kaikkea behavioristisesta tai funktionaalisesta näkökulmasta käsin, heidän näkemyksensä oli siis hyvin käytännönläheinen. Toisaalta kaikki tutkimukseen osallistuvat olivat sitä mieltä, että kulttuuri on muutakin kuin ns. korkeakulttuuria. Silti kulttuurittietoudella ei ole saksankielisessä opetuksessa sitä asemaa, mikä sillä pitäisi olla. Tulevaisuudessa pitäisikin kiinnittää huomiota siihen, että jo opettajankoulutuksessa otettaisiin huomioon suuntautuneisuus vieraskieliseen opetukseen, jossa myös painotettaisiin kulttuuritietouden tärkeyttä.
Työni teoriaosassa esittelen kielenoppimisprosessin yleisiä periaatteita ja siihen vaikuttavia osatekijöitä, puhun kulttuurin ja kielen suhteesta, luon historiallinen katsauksen kielenopetusmenetelmiin ja erityisesti kulttuurin osuuteen kieltenopetuksessa sekä esittelen kielikylvyn perusperiaatteet, joista suurinta osaa sovelletaan suoraan saksankielisessä opetuksessa. Kulttuuri voidaan käsittää suppeammin ns. korkeakulttuurina tai laajemmin kaikkena inhimillisenä toimintana. Kieltenopetuksen näkökulmasta kulttuuri voidaan määritellä eri tavoin, puhutaan 1) behavioristisesta, 2) funktionaalisesta, 3) kognitiivisesta ja 4) symbolisesta kulttuurin määritelmästä. Kaksi ensinmainittua ovat kieltenopettajien keskuudessa tavallisimmat, kulttuuri nähdään ennen kaikkea eri ihmisryhmien erilaisena käyttäytymisenä ja/tai sen syinä. Kognitiivisen ja symbolisen määritelmän mukaan kulttuuri on ennen kaikkea sisäinen prosessi, joka ihmisessä tapahtuu, kun hänen yksilöllinen maailmankuvansa joutuu tekemisiin muiden ihmisten yksilöllisten maailmankuvien kanssa.
Työn viimeisessä osassa vertaan kulttuuriopetuksen osuutta saksankielisissä luokissa tavalliseen saksanopetukseen ala-asteella. Selvitän myös sekä saksankielisten luokkien että saksanopettajien suhdetta ja asenteita Saksaan ja saksalaisiin, koska suuri osa kulttuurietietouden välittämisestä tapahtuu tiedostamattomalla tasolla. Erityisesti asenteita välitetään usein tiedostamatta sitä itse. Halusin myös selvittää, miten tärkeinä opettajat pitävät kulttuuritietoutta osana kielitaitoa sekä mitä opettajat ymmärtävät kulttuurilla. Tiedot kerättiin saksankielisten luokkien opettajille ja Tampereella saksaa ala-asteella A1-kielenä opettaville suunnatulla kirjallisella kyselyllä, joka toteutettiin toukokuussa 2001.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että saksankielisten luokkien ja saksanryhmien välillä ei ole suuria eroja, mitä tulee kulttuuritietouden välittämiseen. Molemmissa käytetään samoja menetelmiä. Saksankielisillä luokilla painotetaan enemmän kokemuksellista oppimista (esim. juhlien vietto ja kohtaamiset äidinkielisten puhujien kanssa) kuin saksanryhmissä, joissa puolestaan kulttuuritietouden välittäminen on luonteeltaan enemmänkin informatiivista. Asenteissa saksalaisia kohtaan ei suuria eroja saksankielisten opettajien ja saksanopettajien välillä ollut, niistä voidaan lähinnä päätellä, että kaikilla vastaajilla on paljon omakohtaista kokemusta saksankielisistä maista ja ihmisistä.
Opettajat pitivät kulttuuria lähinnä välttämättömänä pahana, joka toisinaan jopa häiritsee keskittymistä varsinaiseen opetettavaan asiaan. Sekä saksankielisten luokkien opettajat että saksanopettajat määrittelivät kulttuurin ennen kaikkea behavioristisesta tai funktionaalisesta näkökulmasta käsin, heidän näkemyksensä oli siis hyvin käytännönläheinen. Toisaalta kaikki tutkimukseen osallistuvat olivat sitä mieltä, että kulttuuri on muutakin kuin ns. korkeakulttuuria. Silti kulttuurittietoudella ei ole saksankielisessä opetuksessa sitä asemaa, mikä sillä pitäisi olla. Tulevaisuudessa pitäisikin kiinnittää huomiota siihen, että jo opettajankoulutuksessa otettaisiin huomioon suuntautuneisuus vieraskieliseen opetukseen, jossa myös painotettaisiin kulttuuritietouden tärkeyttä.