Sanat muuttuvat kuviksi - sovitus kirjasta elokuvaksi. Esimerkkiluentana Schnitzlerin Unikertomus ja Kubrickin Eyes Wide Shut.

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen adaptaatiota eli romaanin sovittamista elokuvaksi. Tutkin adaptaatio-prosessiin liittyviä tekijöitä vertailemalla elokuvan ja kirjallisuuden eroja ja yhtäläisyyksiä taiteenlajeina ja medioina ja kerrontaan ja ilmaisuun liittyvien ominaisuuksien kautta. Elokuvaa ja romaania yhdistää eniten niiden mahdollisuus kertoa tarinoita. Kerronta eli ne tavat ja keinot, joilla tarina välitetään katsojalle tai lukijalle eroavat kuitenkin suuresti. Jo termi sovittaminen ilmaisee sen, että romaanin ja elokuvan esittämisen keinot eivät ole toisiinsa verrannollisia kuin tietyssä määrin. Elokuvasovitus on edeltävän tekstin muokkaamista valinnan, painotuksen, konkretisoinnin ja aktualisoinnin kautta. Elokuvallisen vastineen luominen vaatii elokuvantekijöiltä visuaalista luovuutta, jotta romaanin tunnelma ja sävy säilyisi myös elokuvassa. Elokuvan suhde pohjatekstiinsä voi olla kuitenkin monenlainen: sovituksessa voidaan pyrkiä tuottamaan pohjatekstin reproduktio elok!

uvallisessa muodossa tai aiempi teksti voi toimia ainoastaan inspiraation lähteenä. Elokuva voi olla myös romaanin kommentaari muuttamalla sen teemojen painotuksia tai korostamalla jotakin tiettyä elementtiä romaanista.

Kirjallisen ja elokuvallisen ilmaisun tarkastelussa keskustelu elokuvalle ominaisesta kielestä merkitsee suurta osaa sen oman esteettisen identiteetin määrittelyssä. Elokuvallinen kieli on verbaalin kielen kaltaisesti eräänlainen merkityssysteemi ja viestintäjärjestelmä, jota on myös opittava lukemaan. Elokuvan pääosin ikoniset ja kirjoitetun kielen symboliset merkit eroavat toisistaan, mutta molemmat merkityksellistyvät kerronnan prosessin kautta. Kuten proosa, elokuva käyttää visuaalisten ja auditiivisten merkkien lisäksi osana ilmaisuaan myös puhuttua ja kirjoitettua sanaa, joten sama lingvistinen merkityksenannon prosessi kuin kirjallisuudessa on osittain käynnissä myös elokuvan merkityksellistämisessä. Dialogi ja sanat voivat olla romaanin tapaan keskeisessä roolissa elokuvassa, mutta elokuva ei edellytä niitä pystyäksemme luomaan merkityksiä siitä. Itse asiassa elokuvassa konstruoimme tarinaa erityisesti äänellisten ja visuaalisten vihjeiden perusteella.

Esimerkkiluennoissa Arthur Schnitzlerin psykologisessa pienoisromaanissa Unikertomus ja Stanley Kubrickin elokuvassa Eyes Wide Shut korostuvat erilaiset elementit: romaani keskittyy päähenkilön sisäisen elämän kuvauksen kautta etenevään kerrontaan ja elokuvassa korostuvat mise-en-scène ja äänimaailman osuus kerronnassa. Proosamuodossa olevan kerronnan funktioita esitetään elokuvassa lavastuksen, musiikin ja leikkauksen kautta. Tekstien juonellinen runko on sama, mutta ne ovat silti kaksi itsenäistä taideteosta. Adaptaation systemaattisen analyysin metodina on erottaa eriasteiset kertovat funktiot eli siirrettävissä olevat elementit ja sellaiset, jotka täytyy merkkijärjestelmien erilaisuudesta johtuen sovittaa romaanista elokuvaan. Eyes Wide Shutiin on siirretty romaanin teema ja tapahtumat, tosin aika ja miljöö on toinen. Tarinan merkitysten kannalta olennaista on kuitenkin se, millaisia sovitusratkaisuja on tehty ilmapiirin ja henkilöihin liittyvän psykologisen tiedon suhteen. Esimerkkitekstien muodollisia yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittaessa nousee esille se, että käytännön ratkaisut elokuvassa ovat varsin spesifejä, koska suoraa ja yksinkertaista vastaavuutta ei ole elokuvan ja kirjallisuuden välillä kuin tietyssä määrin.