Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminta ulkopolitiikassa, erityisesti Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.
PERNANEN, KIRSI (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
PERNANEN, KIRSI
2002
Julkisoikeus - Public Law
Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2002-09-19Tiivistelmä
Tutkimuksen kohteena on perustuslain 93.1 § ja siinä ilmenevä yhteistoimintavelvoite. Perustuslain 93.1 §:n mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tutkimuksessa kuvataan nykyiseen tilaan johtaneita taustoja, ulkopoliittista tehtäväkenttää, jossa yhteistoimintaa harjoitetaan sekä valtioelinten toimivaltasuhteiden päällekkäisyyksistä aiheutuneita ristiriitaisuuksia.
Yhteistoimintasäännöstä on kritisoitu sen epäselvästä muotoilusta. Säännös jättää tasavallan presidentin ja valtioneuvoston perimmäiset ulkopoliittiset valtasuhteet avoimiksi. Presidentti johtaa edelleenkin Suomen yleistä ulkopolitiikkaa, mutta uuden perustuslain myötä myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko on saatettu parlamentaarisen vastuukat-teen alaiseksi. Valtioneuvosto puolestaan vastaa Euroopan unionin asioiden kansallisesta valmistelusta. Valtioneuvoston valmisteluvalta kattaa myös unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on alue, jonka puitteissa käsitellään myös pe-rinteisesti presidentin toimivaltaan kuuluneita asioita. Tästä johtuen ajoittain on ollut epäselvää, kuuluuko tietty asia presidentille vai valtioneuvostolle. EU-jäsenyyden alussa valtioelinten valtataistelu kulminoitui kiistaan siitä, kuka sai edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston huippukokouksissa. Yleisesti tunnustettuja toimivallaltaan epäselviä aihealueita ovat muun muassa unionin sotilaallisen ulottuvuuden kehittäminen ja laajentuminen. Perustuslain mukaan toimivalta näissä asioissa kuuluisi presidentille, mutta valtioneuvoston toimivallasta ei ole rajattu mitään EU:ssa käsiteltävien asioiden ryhmää.
Tutkimuksessa on keskitytty pääasiassa voimassa olevan oikeuden erilaisten tulkintavaihtoehtojen selvittämiseen. Valtioelinten perimmäisistä valtasuhteista on olemassa yhtä monta tulkintaa kuin tulkinnan esittäjääkin. Yhteistoimintavelvoite tarkoittaa perimmiltään sitä, että ulkopoliittisessa päätöksenteossa pyritään aina jonkinlaisen yhteisymmärryksen löytymiseen presidentin ja valtioneuvoston kesken. Tuleva käytäntö osoittaa, millaiset ratkaisumallit saavat vakiintuneen aseman yhteistoimintavelvoitteen tulkinnanvaraisissa kohdissa. Pääasia on järjestelmän toimivuus.
Keskeisenä aineistona tutkielmaa tehdessä on ollut uusi perustuslaki ja siihen liittyvä lainvalmisteluinformaatio. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta sekä asiantuntijoiden kommentteja. Aihetta on käsitelty pääosin oikeusdogmaattista tutkimusmetodia käyttäen. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös aiheen yhteiskuntapoliittiset ja historialliset vaikuttimet. Ulkopoliittista päätöksentekoa tarkasteltaessa saattaa nimittäin huomata, että käytäntö ei aina tarkasti seuraa lainsäädännön osoittamia muotoja.
Yhteistoimintasäännöstä on kritisoitu sen epäselvästä muotoilusta. Säännös jättää tasavallan presidentin ja valtioneuvoston perimmäiset ulkopoliittiset valtasuhteet avoimiksi. Presidentti johtaa edelleenkin Suomen yleistä ulkopolitiikkaa, mutta uuden perustuslain myötä myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko on saatettu parlamentaarisen vastuukat-teen alaiseksi. Valtioneuvosto puolestaan vastaa Euroopan unionin asioiden kansallisesta valmistelusta. Valtioneuvoston valmisteluvalta kattaa myös unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on alue, jonka puitteissa käsitellään myös pe-rinteisesti presidentin toimivaltaan kuuluneita asioita. Tästä johtuen ajoittain on ollut epäselvää, kuuluuko tietty asia presidentille vai valtioneuvostolle. EU-jäsenyyden alussa valtioelinten valtataistelu kulminoitui kiistaan siitä, kuka sai edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston huippukokouksissa. Yleisesti tunnustettuja toimivallaltaan epäselviä aihealueita ovat muun muassa unionin sotilaallisen ulottuvuuden kehittäminen ja laajentuminen. Perustuslain mukaan toimivalta näissä asioissa kuuluisi presidentille, mutta valtioneuvoston toimivallasta ei ole rajattu mitään EU:ssa käsiteltävien asioiden ryhmää.
Tutkimuksessa on keskitytty pääasiassa voimassa olevan oikeuden erilaisten tulkintavaihtoehtojen selvittämiseen. Valtioelinten perimmäisistä valtasuhteista on olemassa yhtä monta tulkintaa kuin tulkinnan esittäjääkin. Yhteistoimintavelvoite tarkoittaa perimmiltään sitä, että ulkopoliittisessa päätöksenteossa pyritään aina jonkinlaisen yhteisymmärryksen löytymiseen presidentin ja valtioneuvoston kesken. Tuleva käytäntö osoittaa, millaiset ratkaisumallit saavat vakiintuneen aseman yhteistoimintavelvoitteen tulkinnanvaraisissa kohdissa. Pääasia on järjestelmän toimivuus.
Keskeisenä aineistona tutkielmaa tehdessä on ollut uusi perustuslaki ja siihen liittyvä lainvalmisteluinformaatio. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta sekä asiantuntijoiden kommentteja. Aihetta on käsitelty pääosin oikeusdogmaattista tutkimusmetodia käyttäen. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös aiheen yhteiskuntapoliittiset ja historialliset vaikuttimet. Ulkopoliittista päätöksentekoa tarkasteltaessa saattaa nimittäin huomata, että käytäntö ei aina tarkasti seuraa lainsäädännön osoittamia muotoja.