Puhelinasentajista tietoliikenteen ammattilaisiksi. Puhelinasentajien ammattitaitojen ja koulutuksen muutos vuosina 1882 - 1999.
MÄKINEN, MAARIT (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
MÄKINEN, MAARIT
2002
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
2002-06-25Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten puhelinasentajien ammattitaitovaatimukset ja heidän ammattitaitonsa ovat ajanjaksolla 1882-1999 muuttuneet ja mikä on aiheuttanut nämä muutokset. Tarkastelen myös puhelinasentajien työssään saaman koulutuksen kehittymistä ja sitä, miten työelämän muutosten asentajille aiheuttamiin oppimistarpeisiin on sen avulla pyritty vastaamaan. Tutkimus kohdistuu ensisijaisesti Tampereen Puhelinosuuskunnan (TPO) puhelinasentajien kokemuksiin työelämän muutoksesta ja työelämässä tapahtuneen koulutuksen kehittymisestä.
Tutkimusmenetelmänä ovat sekä aiheeseen liittyvän kirjallisen materiaalin analysointi että teemahaastattelu. Kirjallinen materiaali koostuu puhelinalaa käsittelevästä kirjallisuudesta (mm. historiikit), julkisista ja yksityisistä tiedotteista, kirjeistä ja muistioista, toiminta- ja vuosikertomuksista sekä lehtiartikkeleista ym. julkaisuista. Teemahaastatteluja on kaksitoista. Niistä osa edustaa kouluttajatasoa ja osa (kolme henkilöä) pitkäaikaista kokemusta asentajan ammatissa. Haastatellut ovat Tampereen Puhelinosuuskunnasta, Puhelinlaitosten Liitosta, Tampereen Ammattioppilaitokselta sekä Vallilan ammattikoulusta (Helsinki). Haastattelut on tehty 1990-luvun loppupuolella.
Koska tekniikka on aina ollut keskeisessä asemassa puhelinalalla, on asentajiin puhelinlaitosten johdon taholta suuntautuneet ammattitaitovaatimukset ja odotukset perustuneet ennen kaikkea alalla tapahtuvaan tekniseen kehitykseen. Se on asettanut paineita vanhojen rutiineiden hylkäämiselle ja uuden oppimiselle, mikä puolestaan on edellyttänyt henkilöstön kehittämis- ja koulutustoimintaa. Puhelinasentajien oppiminen karttui pitkään lähes yksinomaa kokemuksen kautta. Heidän kouluttamisensa työelämässä yleistyi vasta 1960-1970 luvuilta lähtien. Siihen vaikutti mm. a) puhelinalan tekniikan kehittyminen, b) asentajien pohjakoulutustason paraneminen, c) ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistuminen, d) koulutusasenteiden muutos demokraattisemmiksi työpaikoilla sekä e) asiakkaiden uudet kulutustottumukset.
Asentajien koulutuksessa alettiin 1980- ja 1990 luvuilla kiinnittää huomiota mm. yhteistyövalmiuksien, asiakaskeskeisyyden, taloudellisuuden, työturvallisuuden ja kielitaidon (englanti) parantamiseen. Heidän kehittämis- ja koulutustoimintansa monipuolistui, ja koulutuksenjärjestäjiä tuli runsaasti. Sen vuoksi tärkeäksi muodostui kyky valikoida tarjonnasta itselle ja omalle työryhmälle sopiva koulutus ja ajoittaa se tarpeeseen nähden oikein. Koulutustilaisuuksien kestot myös lyhentyivät aikaisimpiin verrattuina, joten käyttöön otettiin termi ”täsmäkoulutus”. Se sisältää vaatimuksen tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta, jota myös telealaksi muuttunut, entinen puhelinala on viime vuosikymmeninä asentajilta edellyttänyt.
Tutkimusmenetelmänä ovat sekä aiheeseen liittyvän kirjallisen materiaalin analysointi että teemahaastattelu. Kirjallinen materiaali koostuu puhelinalaa käsittelevästä kirjallisuudesta (mm. historiikit), julkisista ja yksityisistä tiedotteista, kirjeistä ja muistioista, toiminta- ja vuosikertomuksista sekä lehtiartikkeleista ym. julkaisuista. Teemahaastatteluja on kaksitoista. Niistä osa edustaa kouluttajatasoa ja osa (kolme henkilöä) pitkäaikaista kokemusta asentajan ammatissa. Haastatellut ovat Tampereen Puhelinosuuskunnasta, Puhelinlaitosten Liitosta, Tampereen Ammattioppilaitokselta sekä Vallilan ammattikoulusta (Helsinki). Haastattelut on tehty 1990-luvun loppupuolella.
Koska tekniikka on aina ollut keskeisessä asemassa puhelinalalla, on asentajiin puhelinlaitosten johdon taholta suuntautuneet ammattitaitovaatimukset ja odotukset perustuneet ennen kaikkea alalla tapahtuvaan tekniseen kehitykseen. Se on asettanut paineita vanhojen rutiineiden hylkäämiselle ja uuden oppimiselle, mikä puolestaan on edellyttänyt henkilöstön kehittämis- ja koulutustoimintaa. Puhelinasentajien oppiminen karttui pitkään lähes yksinomaa kokemuksen kautta. Heidän kouluttamisensa työelämässä yleistyi vasta 1960-1970 luvuilta lähtien. Siihen vaikutti mm. a) puhelinalan tekniikan kehittyminen, b) asentajien pohjakoulutustason paraneminen, c) ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistuminen, d) koulutusasenteiden muutos demokraattisemmiksi työpaikoilla sekä e) asiakkaiden uudet kulutustottumukset.
Asentajien koulutuksessa alettiin 1980- ja 1990 luvuilla kiinnittää huomiota mm. yhteistyövalmiuksien, asiakaskeskeisyyden, taloudellisuuden, työturvallisuuden ja kielitaidon (englanti) parantamiseen. Heidän kehittämis- ja koulutustoimintansa monipuolistui, ja koulutuksenjärjestäjiä tuli runsaasti. Sen vuoksi tärkeäksi muodostui kyky valikoida tarjonnasta itselle ja omalle työryhmälle sopiva koulutus ja ajoittaa se tarpeeseen nähden oikein. Koulutustilaisuuksien kestot myös lyhentyivät aikaisimpiin verrattuina, joten käyttöön otettiin termi ”täsmäkoulutus”. Se sisältää vaatimuksen tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta, jota myös telealaksi muuttunut, entinen puhelinala on viime vuosikymmeninä asentajilta edellyttänyt.