Kulttuuri kehitysyhteistyöhankkeen asiantuntijadiskurssissa.
SEIKKULA, PÄIVI (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
SEIKKULA, PÄIVI
2002
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2002-03-27Sisällysluettelo
1. JOHDANTO 2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ 3. TUTKIMUSAINEISTO 4. TUTKIMUKSEN METODOLOGINEN VIITEKEHYS 4.1. Foucault'n tiedon arkeologia 4.1.1. Lausumat ja lausuman enunsiatiivinen funktio 4.1.2. Diskurssin objektit 4.1.3. Enunsiatiiviset modaliteetit 4.2. Foucault'n asiantuntijavallan kritiikki 4.2.1. Valta ja vastarinta 4.2.2. Foucault'n näkemys subjektista 4.2.3. Tutkimuksen suhde Foucault'n valta- ja subjektikäsitykseen 5. KULTTUURIN YMMÄRTÄMINEN JA SEN RAJAT 6. TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS 6. 1. Kulttuuri tutkimusta järjestävänä käsitteenä 6.1.1. Kulttuurin humboldtilainen perusta: subjekti kulttuurisena muodostelmana 6.1.2. Todellisuuden symbolinen representaatio: kulttuuri yksilön ja maailman välittäjänä 6.1.3. Kulttuurin antropologinen ja humanistinen taso 6.2. Kilpailevat kehitysdiskurssit 6.2.1. Modernisaatioteoriat 6.2.2. Kehityskriittiset suuntaukset 6.3. Kehitysdiskurssit kulttuurin näkökulmasta 7. KULTTUURI HANKEDISKURSSIN OBJEKTINA 7.1. Kehitys maaseudun vesihuolto- ja ympäristöhankkeena Etiopiassa 7.2. Hankediskurssin enunsiatiivinen subjekti ja objekteja rajaavat auktoriteetit 7.3. Hankediskurssin esiintuleva kulttuuri 7.3.1. Kulttuurin esiintulon paikat 7.3.2. Kulttuurin rajat ja erontekojen järjestelmät 7.3.3. Kehityksen paikallisen subjektin tulkintarepertuaarit 7.4. Kulttuurin eri merkitykset ja suhde tutkimuksen teoreettiseen taustaan 8. PÄÄTELMÄT LÄHTEET
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kulttuuri ymmärretään ja millainen rooli kulttuurille annetaan kehitysyhteistyön
käytännöissä. Lähtökohtana on kulttuuriagendaksi kutsuttu uusi kehityskeskustelu ja Suomen Kehitysmaapolitiikan
linjauksen toteamus, jonka mukaan Suomen kehitysyhteistyössä kulttuurinäkökohdat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa.
Tutkimus koostuu teoreettisesta osiosta, jossa pohditaan kulttuurin ja kehitysteorioiden suhdetta ja empiirisestä osiosta,
jossa analysoidaan kulttuurin roolia yhdessä kehitysyhteistyöhankkeessa. Tärkeimmän analyysiaineiston muodostavat
Etiopiassa toteutettavan Suomen kahdenvälisen maaseudun vesi- ja ympäristöhankkeen (RWSEP) dokumentit.
Tausta-aineistona on käytetty pääosin kotimaista keskustelua kulttuurista ja kehityksestä. Tutkimusmenetelmä perustuu
Michel Foucault'n diskurssiteoriaan, jonka mukaisesti aineistoa tarkastellaan objekteja tuottavana asiantuntijadiskurssina.
Tätä kehitysdiskurssin osaa kutsutaan hankediskurssiksi, jonka kulttuuriobjektin esiintuloa tarkastellaan.
Kulttuuri on tutkimuksessa lähtökohtaisesti ymmärretty paikallisuuden piirteiksi, yksilön ominaisuudeksi ja maailman kohtaamisen
tavaksi. Tähän kulttuurin hahmottamisen tapaan on otettu vaikutteita Wilhelm von Humboldtin Bildung-teoriasta ja Ernst Cassirerin
symbolisen representaation teoriasta. Kehitystä on tarkasteltu modernisaatiomallin ja kehityskritiikin valossa. Tutkimuksen teoreettisen
viitekehyksen muodostavat nämä kaksi kehityksen tulkintaa ja esitelty kulttuurikäsitys.
Tutkimuksen tuloksena todetaan, että kulttuuri hankediskurssin objektina syntyy legitimoimaan kehitysyhteistyöhanketta.
Kulttuurille on annettu kehitysponnisteluissa rooli vain hankkeen tavoitteiden ehdoilla. Kulttuuri on pääsääntöisesti ymmärretty
moderniin siirtymisen paikallisena hidasteena ja ihmistä ohjailevana käyttäytymisnormina, jota manipuloimalla kehitystä voidaan
nopeuttaa. Tutkimustulosten perusteella paikallista kulttuuria ei voi kutsua kehitysyhteistyön perustaksi. Tulosten perusteella
on päätelty, että kulttuuri edelleen ymmärretään modernisaatioteoreettisena konstruktiona ja että kehitysyhteistyön suorittamista
korostava luonne hylkii kulttuurin laajaa ymmärtämistä.
Tulokset ovat sekä yllättäviä että osin odotettuja. Yllättävää on kulttuurin varsin negatiivinen rooli kulttuurinäkökulmasta
esimerkillisenä pidetyssä hankkeessa ja kulttuurin käyttäminen kehitysyhteistyöhankkeen legitimaationa. Osin odotettua on
kulttuurin tulkinta paikallisuuden käytännöllisiksi piirteiksi, joita kehitysyhteistyössä pyritään muuttamaan. Jos kehitysyhteistyössä
pyritään aidosti paikallislähtöiseen kehitykseen, tulisi kulttuuri kuitenkin sisäistää myös henkisenä perintönä ja inhimillisenä uuden
luomisen kykynä.
Asiasanat: kehitysyhteistyö, kehitysdiskurssi, kulttuuri
käytännöissä. Lähtökohtana on kulttuuriagendaksi kutsuttu uusi kehityskeskustelu ja Suomen Kehitysmaapolitiikan
linjauksen toteamus, jonka mukaan Suomen kehitysyhteistyössä kulttuurinäkökohdat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa.
Tutkimus koostuu teoreettisesta osiosta, jossa pohditaan kulttuurin ja kehitysteorioiden suhdetta ja empiirisestä osiosta,
jossa analysoidaan kulttuurin roolia yhdessä kehitysyhteistyöhankkeessa. Tärkeimmän analyysiaineiston muodostavat
Etiopiassa toteutettavan Suomen kahdenvälisen maaseudun vesi- ja ympäristöhankkeen (RWSEP) dokumentit.
Tausta-aineistona on käytetty pääosin kotimaista keskustelua kulttuurista ja kehityksestä. Tutkimusmenetelmä perustuu
Michel Foucault'n diskurssiteoriaan, jonka mukaisesti aineistoa tarkastellaan objekteja tuottavana asiantuntijadiskurssina.
Tätä kehitysdiskurssin osaa kutsutaan hankediskurssiksi, jonka kulttuuriobjektin esiintuloa tarkastellaan.
Kulttuuri on tutkimuksessa lähtökohtaisesti ymmärretty paikallisuuden piirteiksi, yksilön ominaisuudeksi ja maailman kohtaamisen
tavaksi. Tähän kulttuurin hahmottamisen tapaan on otettu vaikutteita Wilhelm von Humboldtin Bildung-teoriasta ja Ernst Cassirerin
symbolisen representaation teoriasta. Kehitystä on tarkasteltu modernisaatiomallin ja kehityskritiikin valossa. Tutkimuksen teoreettisen
viitekehyksen muodostavat nämä kaksi kehityksen tulkintaa ja esitelty kulttuurikäsitys.
Tutkimuksen tuloksena todetaan, että kulttuuri hankediskurssin objektina syntyy legitimoimaan kehitysyhteistyöhanketta.
Kulttuurille on annettu kehitysponnisteluissa rooli vain hankkeen tavoitteiden ehdoilla. Kulttuuri on pääsääntöisesti ymmärretty
moderniin siirtymisen paikallisena hidasteena ja ihmistä ohjailevana käyttäytymisnormina, jota manipuloimalla kehitystä voidaan
nopeuttaa. Tutkimustulosten perusteella paikallista kulttuuria ei voi kutsua kehitysyhteistyön perustaksi. Tulosten perusteella
on päätelty, että kulttuuri edelleen ymmärretään modernisaatioteoreettisena konstruktiona ja että kehitysyhteistyön suorittamista
korostava luonne hylkii kulttuurin laajaa ymmärtämistä.
Tulokset ovat sekä yllättäviä että osin odotettuja. Yllättävää on kulttuurin varsin negatiivinen rooli kulttuurinäkökulmasta
esimerkillisenä pidetyssä hankkeessa ja kulttuurin käyttäminen kehitysyhteistyöhankkeen legitimaationa. Osin odotettua on
kulttuurin tulkinta paikallisuuden käytännöllisiksi piirteiksi, joita kehitysyhteistyössä pyritään muuttamaan. Jos kehitysyhteistyössä
pyritään aidosti paikallislähtöiseen kehitykseen, tulisi kulttuuri kuitenkin sisäistää myös henkisenä perintönä ja inhimillisenä uuden
luomisen kykynä.
Asiasanat: kehitysyhteistyö, kehitysdiskurssi, kulttuuri