Keuhkotauti Tampereen terveydellisenä ongelmana 1850-luvulta 1910-luvulle.
HAIMINEN, HELI (2002)
2002
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2002-03-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-10484
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-10484
Sisällysluettelo
1.JOHDANTO.......................................................................................................................1 2. KEUHKOTAUDIN ESIINTYVYYDEN YLEISPIIRTEET.............................................7 2.1. Keuhkotaudin määrittely ....................................................................................7 2.2. Keuhkotautikuolleisuus Tampereella ja muualla Suomessa.............................10 2.3. Keuhkotauti muiden sairauksien joukossa........................................................20 3. TERVEYDENHOIDON VAIKUTUKSET.....................................................................25 3.1. Sairaanhoito ......................................................................................................25 3.2. Sairastuvuuden ennaltaehkäisy .........................................................................33 4. KEUHKOTAUDIN JAKAANTUMINEN VÄESTÖSSÄ..............................................46 4.1. Ikäryhmittäinen kuolleisuus ja Tampereen nuori väestö...................................46 4.2. Sukupuolittainen kuolleisuus naisenemmistöisessä kaupungissa.....................54 4.3. Kuolleisuus eri sosiaaliryhmissä - vaikuttivatko elinolot?...............................60 5. MAALTA MUUTTAJAT RISKIRYHMÄ? ...................................................................87 6. SUURET SELITYKSET: ELINTASO JA TARTUNTA-ALTTIUS..............................95 LÄHTEET........................................................................................................................…98 LIITTEET...........................................................................................................................105
Tiivistelmä
Keuhkotauti eli keuhkotuberkuloosi oli maamme yleisin kuolinsyy 1800-luvun loppupuolella. Keuhkotautikuolleisuus kohosi Suomessa huippuunsa 1800-luvun puoli-välissä ja alkoi sen jälkeen vähetä siitä huolimatta, ettei tautiin ollut kehitetty mitään tehokasta hoitomuotoa. Tampereella huippu osui 1880-luvulle.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia keuhkotuberkuloosin eli keuhkotaudin yleisyyttä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä tietyllä rajatulla alueella. Tutkimus liittyy keskusteluun keuhkotaudin esiintyvyyden syistä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, mitkä tekijät selittävät keuhkotaudin esiintyvyydessä Tampereella tapahtuneet muutokset vuosina 1850-1920. Kysymys pyrittiin ratkaisemaan tutkimalla, miten terveydenhoidolliset toimenpiteet, Tampereen ikä- sukupuoli- ja ammattirakenne, elinolot sekä kaupungin kasvu vaikuttivat keuhkotautikuolleisuuteen. Näkökulmaa voi luonnehtia historiallis-epidemiologiseksi. Pääasiallisina lähteinä käytettiin Tampereen seurakunnan väestön-muutostauluja, terveydenhoitolautakunnan asiakirjoja sekä Tampereen seurakunnan kuolleiden luetteloista ja rippikirjoista itse kerättyä keuhkotautiaineistoa. Aineisto käsittää kaikki vuosina 1859-61, 1880, 1900 ja 1920 keuhkotautiin kuolleet Tampereen seurakunnan jäsenet eli yhteensä 426 henkilöä. Tutkimuksessa käytettiin yksinkertaisia väestöhistorian kvantitatiivisia menetelmiä.
Tutkimus osoitti, että keuhkotautikuolleisuuden huipentuminen Tampereella 1880-luvulla johtui pääasiassa väestönkasvusta, joka sekä lisäsi tartunta-alttiutta taudille että välillisesti heikensi elintasoa ja samalla ihmisten vastustuskykyä. Erityisesti imeväisikäisiä ja vanhuksia kuoli huippukautena runsaasti. Yleisesti suurimpia ikäriskiryhmiä olivat ennen 1900-lukua 0-5-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat, 1900-luvulla 20-40-vuotiaat. Miehillä keuhkotauti oli yleisempi kuin naisilla ja ammattiryhmistä tautiin kuoli suhteellisesti eniten käsityöläisiä sekä seka- ja ulkotyöläisiä. Toisin kuin muun muassa aikalaiset ajattelivat, tehdastyöntekijöillä keuhkotauti ei ollut normaalia yleisempi sairaus. Tampereen väestörakenteessa tapahtuneet muutokset selittävät vain pieneltä osalta keuhkotauti-kuolleisuuden muutokset. Näin lyhyen aikavälin muutoksia ei voida selittää väestön immuniteettitason, bakteerin virulenssin tai geneettisen valinnan perusteella. Tutkimus-tulokset vahvistavat käsitystä, että keskeiset tekijät keuhkotautikuolleisuuden muutoksissa lyhyellä aikavälillä ovat elintaso ja tartunta-alttius.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia keuhkotuberkuloosin eli keuhkotaudin yleisyyttä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä tietyllä rajatulla alueella. Tutkimus liittyy keskusteluun keuhkotaudin esiintyvyyden syistä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, mitkä tekijät selittävät keuhkotaudin esiintyvyydessä Tampereella tapahtuneet muutokset vuosina 1850-1920. Kysymys pyrittiin ratkaisemaan tutkimalla, miten terveydenhoidolliset toimenpiteet, Tampereen ikä- sukupuoli- ja ammattirakenne, elinolot sekä kaupungin kasvu vaikuttivat keuhkotautikuolleisuuteen. Näkökulmaa voi luonnehtia historiallis-epidemiologiseksi. Pääasiallisina lähteinä käytettiin Tampereen seurakunnan väestön-muutostauluja, terveydenhoitolautakunnan asiakirjoja sekä Tampereen seurakunnan kuolleiden luetteloista ja rippikirjoista itse kerättyä keuhkotautiaineistoa. Aineisto käsittää kaikki vuosina 1859-61, 1880, 1900 ja 1920 keuhkotautiin kuolleet Tampereen seurakunnan jäsenet eli yhteensä 426 henkilöä. Tutkimuksessa käytettiin yksinkertaisia väestöhistorian kvantitatiivisia menetelmiä.
Tutkimus osoitti, että keuhkotautikuolleisuuden huipentuminen Tampereella 1880-luvulla johtui pääasiassa väestönkasvusta, joka sekä lisäsi tartunta-alttiutta taudille että välillisesti heikensi elintasoa ja samalla ihmisten vastustuskykyä. Erityisesti imeväisikäisiä ja vanhuksia kuoli huippukautena runsaasti. Yleisesti suurimpia ikäriskiryhmiä olivat ennen 1900-lukua 0-5-vuotiaat ja yli 40-vuotiaat, 1900-luvulla 20-40-vuotiaat. Miehillä keuhkotauti oli yleisempi kuin naisilla ja ammattiryhmistä tautiin kuoli suhteellisesti eniten käsityöläisiä sekä seka- ja ulkotyöläisiä. Toisin kuin muun muassa aikalaiset ajattelivat, tehdastyöntekijöillä keuhkotauti ei ollut normaalia yleisempi sairaus. Tampereen väestörakenteessa tapahtuneet muutokset selittävät vain pieneltä osalta keuhkotauti-kuolleisuuden muutokset. Näin lyhyen aikavälin muutoksia ei voida selittää väestön immuniteettitason, bakteerin virulenssin tai geneettisen valinnan perusteella. Tutkimus-tulokset vahvistavat käsitystä, että keskeiset tekijät keuhkotautikuolleisuuden muutoksissa lyhyellä aikavälillä ovat elintaso ja tartunta-alttius.