Uutisen uudet vaatteet : Uuden median tuotantotapojen ja journalistisen kulttuurin kohtaaminen portaalien uutisissa
Kauppi, Anna; Sommers, Sanna (2002)
2002
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2002-02-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-10431
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-10431
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee uutisia uudessa tuotantoympäristössä, internetin ei-journalistisissa portaaleissa. Työssä selvitettiin, miten portaalien uutiset eroavat vakiintuneiden tiedotusvälineiden uutisista sisällöltään ja tuotantotavaltaan, miksi portaaleissa halutaan julkaista uutisia sekä miten portaaliuutisissa käytössä oleva tuotantotapa suhteutuu perinteiseen journalistiseen kulttuuriin. Aineisto koottiin huhtikuussa 2001 teemahaastattelujen, havainnoinnin ja sisällön erittelyn keinoin Suomen käytetyimmistä ei-journalistisista yleisportaaleista, Sonera Plazasta, Saunalahti.fi:stä, Kolumbuksesta, Suomi24.fi:stä sekä Msn.fi:stä. Lisäksi haastatteluissa oli mukana yksi portaaleille uutisia tuottava yritys, Verkkotie. Ei-journalististen portaalien uutisia verrattiin viikon ajalta Helsingin Sanomien uutisetusivuihin.
Portaaliuutisten tuotanto- ja julkaisuprosessissa tuottajat ja julkaisijat olivat eriytyneet toisistaan. Suurin osa portaaleista osti perusuutisensa ulkopuolisilta tuottajilta, eikä julkaisija puuttunut ostettuihin sisältöihin. Uutisia julkaistiin lähinnä siksi, että portaaleissa oletettiin yleisön haluavan lukea niitä ja mainostajien haluavan tuotteensa uskottavaan mediaympäristöön. Yhdessä tutkimuksen portaaleista, Saunalahti.fi:ssä, oli oma toimitus huolehtimassa päivittäisuutisista. Toimittajien työ erosi perinteisten välineitten uutistoimittajien työstä siten, että he saivat suurimman osan materiaalistaan internetistä. Haastattelut, puhelinsoitot ja tapahtumissa käyminen olivat harvinaisia. Journalistisen kulttuurin he käsittivät lähinnä käytännön nyrkkisäännöiksi siitä, mikä on toimitustyössä sallittua ja mikä ei, esimerkiksi lähdekäytännöissä.
Portaalien uutiset olivat reaaliaikaisuutta tavoittelevia sähkeuutisia, ja ne näyttivät samoilta riippumatta siitä, oliko ne tehnyt STT vai uusi sisällöntuottaja. Portaaliuutiset toistivat perinteisten tiedotusvälineiden uutisaiheita. Valtaosa uutisista olikin STT:n tekemiä ja muut uutistuottajat käyttivät lähteinä enimmäkseen uutistoimistoja ja muita tiedotusvälineitä. Esitystapa oli lainattu sanomalehtien pikku-uutisista: tekstivoittoisiin portaaliuutisiin ei sisältynyt juuri internetille ominaisia elementtejä. Aäntä ei ollut yhdessäkään uutisessa, yhdessä oli video ja kuviakin vain noin 12 prosentissa uutisista. Ainoastaan yksi tutkimuksen portaaleista hyödynsi internetin arkisto-ominaisuutta lisäämällä toisinaan uutisten perään linkkejä samaa aihetta käsitteleviin aiempiin juttuihin.
Portaalien uutiset eivät tuottaneet julkaisijoilleen rahaa, eikä haastatteluhetkellä ollut tiedossa, mistä rahaa jatkossakaan tulisi. Uutispalvelua rahoitettiin yrityksen muilla tuloilla, kuten verkkoliittymien myynnillä sekä matkapuhelimien lisäpalveluilla.
Tutkimus sattui aikaan, jolloin informaatioteknologiaan perustuvaan uuteen talouteen kohdistetut odotukset hiipuivat ja portaalien tulevaisuus alkoi näyttää epävarmalta. Tutkimus siis dokumentoi kenties katoavan vaiheen uutisjournalismin historiassa.
Portaaliuutisten tuotanto- ja julkaisuprosessissa tuottajat ja julkaisijat olivat eriytyneet toisistaan. Suurin osa portaaleista osti perusuutisensa ulkopuolisilta tuottajilta, eikä julkaisija puuttunut ostettuihin sisältöihin. Uutisia julkaistiin lähinnä siksi, että portaaleissa oletettiin yleisön haluavan lukea niitä ja mainostajien haluavan tuotteensa uskottavaan mediaympäristöön. Yhdessä tutkimuksen portaaleista, Saunalahti.fi:ssä, oli oma toimitus huolehtimassa päivittäisuutisista. Toimittajien työ erosi perinteisten välineitten uutistoimittajien työstä siten, että he saivat suurimman osan materiaalistaan internetistä. Haastattelut, puhelinsoitot ja tapahtumissa käyminen olivat harvinaisia. Journalistisen kulttuurin he käsittivät lähinnä käytännön nyrkkisäännöiksi siitä, mikä on toimitustyössä sallittua ja mikä ei, esimerkiksi lähdekäytännöissä.
Portaalien uutiset olivat reaaliaikaisuutta tavoittelevia sähkeuutisia, ja ne näyttivät samoilta riippumatta siitä, oliko ne tehnyt STT vai uusi sisällöntuottaja. Portaaliuutiset toistivat perinteisten tiedotusvälineiden uutisaiheita. Valtaosa uutisista olikin STT:n tekemiä ja muut uutistuottajat käyttivät lähteinä enimmäkseen uutistoimistoja ja muita tiedotusvälineitä. Esitystapa oli lainattu sanomalehtien pikku-uutisista: tekstivoittoisiin portaaliuutisiin ei sisältynyt juuri internetille ominaisia elementtejä. Aäntä ei ollut yhdessäkään uutisessa, yhdessä oli video ja kuviakin vain noin 12 prosentissa uutisista. Ainoastaan yksi tutkimuksen portaaleista hyödynsi internetin arkisto-ominaisuutta lisäämällä toisinaan uutisten perään linkkejä samaa aihetta käsitteleviin aiempiin juttuihin.
Portaalien uutiset eivät tuottaneet julkaisijoilleen rahaa, eikä haastatteluhetkellä ollut tiedossa, mistä rahaa jatkossakaan tulisi. Uutispalvelua rahoitettiin yrityksen muilla tuloilla, kuten verkkoliittymien myynnillä sekä matkapuhelimien lisäpalveluilla.
Tutkimus sattui aikaan, jolloin informaatioteknologiaan perustuvaan uuteen talouteen kohdistetut odotukset hiipuivat ja portaalien tulevaisuus alkoi näyttää epävarmalta. Tutkimus siis dokumentoi kenties katoavan vaiheen uutisjournalismin historiassa.