Alistetun ruumiin puhetta: makaaberi diskurssi moraliteetissa Everyman
KALLIONSIVU, MIKKO (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KALLIONSIVU, MIKKO
2002
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2002Tiivistelmä
Tutkielmani aiheena on otsikossa nimetyn myöhäiskeskiaikaisen, uskonnollisen tekstin suhde ruumiillisuuteen ja kuolemaan.
Moraliteeteille on tunnusomaista, että ne korostavat maallisen elämän väliaikaisuutta. Ihmisen kuolevaisuuteen väistämättä liittyvä ruumiillisuus on toinen aihe, jota käsitellään toistuvasti. Everyman kuvaa ihmisen ruumiillisia aspekteja ja etenkin ihmisruumiin kuolemaa kuvataan mahdollisimman epämiellyttävällä tavalla. Kalmantuoksuinen ilmapiiri tähtää lukijoiden hengelliseen herättämiseen ja viime kädessä tietenkin näiden sielujen pelastumiseen.Tässä tutkielmassa väitän, että kaikessa edellä mainitussa on kyse erityisestä makaaberista diskurssista, joka on mahdollista abstrahoida tutkimuskohteestani ja sen syntyyn vaikuttaneista subteksteistä.
Metodini on historiallinen kontekstualisointi. Analysoin intertekstuaalisuuden käsitteitä hyväksikäyttäen valitsemaani tekstiä sen luoneen aikakauden kulttuurista ja uskonnollista taustaa vasten. Selvitän, millaisia merkityksiä moraliteetti liittää ihmisen ruumiilliseen olemassaoloon ja sen päättymiseen. En erityisesti problematisoi E:n ja muiden tekstien välisiä intertekstuaalisia suhteita, saati diskurssin käsitettä. Kyse on yksinkertaisesti tutkimuskohdettani edeltävän materiaalin kartoittamisesta makaaberin diskurssin ominaispiirteiden selvittämiseksi.
Myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi mahdollisti sen, että elämää ja maailmaa hyvin voimakkaasti jäsentävän uskonnollisen kielenkäytön sisällä kyettiin käsittelemään muuten vaiettuja, mutta ihmisen fyysiseen olemassaoloon väistämättä kuuluvia asioita. Käsittelytapa oli kuitenkin hyvin negatiivisesti värittynyt. Tämä johtuu siitä, että myöhäiskeskiajan sielukeskeinen uskonnollisuus väheksyi, jopa halveksi, ihmisen ruumiillisuutta sen arkisessa muodossa. Esitänkin, että myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi sisältää aina alistetun ruumiin puhetta muodossa tai toisessa. Hieman kärjistetysti tämä väite tarkoittaa sitä, että makaaberin avulla sielu kuuntelee ruumista, sen tarpeita ja pelkoja, mutta hylkää lopulta vastinparinsa pyynnön inhimillisemmästä kohtelusta.
Vaikka myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi kohteleekin ruumista kaltoin, en arvota sitä yksinomaan negatiivisesti. Siinä missä teollistunut länsimainen kulttuuri kätkee kuoleman sairaaloiden uumeniin, nosti myöhäiskeskiajan uskonnollisuuden läpäisemä kulttuuri sen kunniapaikalle, ihmisten arkeen ja juhlaan. Unohdimmekin vasta myöhemmin, että kuolema on osa tervettä elämää.
Moraliteeteille on tunnusomaista, että ne korostavat maallisen elämän väliaikaisuutta. Ihmisen kuolevaisuuteen väistämättä liittyvä ruumiillisuus on toinen aihe, jota käsitellään toistuvasti. Everyman kuvaa ihmisen ruumiillisia aspekteja ja etenkin ihmisruumiin kuolemaa kuvataan mahdollisimman epämiellyttävällä tavalla. Kalmantuoksuinen ilmapiiri tähtää lukijoiden hengelliseen herättämiseen ja viime kädessä tietenkin näiden sielujen pelastumiseen.Tässä tutkielmassa väitän, että kaikessa edellä mainitussa on kyse erityisestä makaaberista diskurssista, joka on mahdollista abstrahoida tutkimuskohteestani ja sen syntyyn vaikuttaneista subteksteistä.
Metodini on historiallinen kontekstualisointi. Analysoin intertekstuaalisuuden käsitteitä hyväksikäyttäen valitsemaani tekstiä sen luoneen aikakauden kulttuurista ja uskonnollista taustaa vasten. Selvitän, millaisia merkityksiä moraliteetti liittää ihmisen ruumiilliseen olemassaoloon ja sen päättymiseen. En erityisesti problematisoi E:n ja muiden tekstien välisiä intertekstuaalisia suhteita, saati diskurssin käsitettä. Kyse on yksinkertaisesti tutkimuskohdettani edeltävän materiaalin kartoittamisesta makaaberin diskurssin ominaispiirteiden selvittämiseksi.
Myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi mahdollisti sen, että elämää ja maailmaa hyvin voimakkaasti jäsentävän uskonnollisen kielenkäytön sisällä kyettiin käsittelemään muuten vaiettuja, mutta ihmisen fyysiseen olemassaoloon väistämättä kuuluvia asioita. Käsittelytapa oli kuitenkin hyvin negatiivisesti värittynyt. Tämä johtuu siitä, että myöhäiskeskiajan sielukeskeinen uskonnollisuus väheksyi, jopa halveksi, ihmisen ruumiillisuutta sen arkisessa muodossa. Esitänkin, että myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi sisältää aina alistetun ruumiin puhetta muodossa tai toisessa. Hieman kärjistetysti tämä väite tarkoittaa sitä, että makaaberin avulla sielu kuuntelee ruumista, sen tarpeita ja pelkoja, mutta hylkää lopulta vastinparinsa pyynnön inhimillisemmästä kohtelusta.
Vaikka myöhäiskeskiaikainen makaaberi diskurssi kohteleekin ruumista kaltoin, en arvota sitä yksinomaan negatiivisesti. Siinä missä teollistunut länsimainen kulttuuri kätkee kuoleman sairaaloiden uumeniin, nosti myöhäiskeskiajan uskonnollisuuden läpäisemä kulttuuri sen kunniapaikalle, ihmisten arkeen ja juhlaan. Unohdimmekin vasta myöhemmin, että kuolema on osa tervettä elämää.