Runon luonto. Tua Forsströmin runokokoelman Efter att ha tillbringat en natt bland hästar intertekstuaalista tarkastelua.
AURA, TERHI (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
AURA, TERHI
2002
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2002-01-30Tiivistelmä
Tutkielmassani tarkastelen Tua Forsströmin runokokoelman Efter att ha tillbringat en natt bland hästar intertekstuaalisuutta. Lähestyn aihetta Gérard Genetten teorian pohjalta. Genette jaottelee intertekstuaalisuuteen kuuluvat ilmiöt viiteen eri päälajiin, ja jaotteluun nojaten luon tutkielman alussa yleiskuvan Forsströmin kokoelman intertekstuaalisesta erityisluonteesta.
Ominaista kokoelman runoille on muiden tekstien suora nimeäminen ja kommentointi ja samalla myös runojen oman intertekstuaalisuuden kommentoiminen. Lisäksi lukuisat lukijalle annetut vihjeet kertovat teoksen intertekstuaalisista taustoista. Pohja on laaja: kokoelman sisällä vaelletaan antiikista nykypäiviin ja kirjallisuuden ohella viittauksia löytyy useisiin taide- ja tekstilajeihin. Erityisen paljon tilaa kokoelmassa saavat Andrei Tarkovskin elokuvat ja elokuvaesteettiset pohdinnat. Omassa tutkielmassani korostuu myös Werner Aspenströmin tuotannon merkitys kokoelmalle.
Keskeistä tutkielmassa ovat intertekstuaaliset suhteet runojen tematiikan, aiheiden ja tulkinnan kannalta. Eri aikoina ja eri paikoissa kirjoitetut tekstit ja niiden taustalla vaikuttavat ajatusmaailmat kohtaavat kokoelmassa, ja siitä syntyy runojen sisäinen dynamiikka. Luonnon ja ihmisen suhde on yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Eläimen avulla kuvataan ihmistä ja yhteiskuntaa. Huoli luonnon ja ihmisen tilasta kuvastuu kokoelmasta ja sen interteksteistä. Antiikin runous ja taruhahmot kertovat uudempien tekstien rinnalla omaa tarinaansa.
Näkyvä piirre kokoelmassa on kuolleiden taiteilijoiden puhutteleminen nimeltä. Tarkastelen tätä retoriikan tutkimuksessa ’apostrofiksi’ nimettyä kielikuvaa osana teoksen intertekstuaalista verkkoa mm. Jonathan Cullerin tutkimuksen pohjalta. Tutkielman lopussa kiinnitän huomiota Tarkovskilta lainattujen katkelmien kautta nouseviin kysymyksiin tekijän roolista ja luontoelämyksen merkityksestä taiteelle, myös intertekstuaalisesti monikerroksiselle ja kirjallisista lähteistä ammentavalle runokokoelmalle.
Ominaista kokoelman runoille on muiden tekstien suora nimeäminen ja kommentointi ja samalla myös runojen oman intertekstuaalisuuden kommentoiminen. Lisäksi lukuisat lukijalle annetut vihjeet kertovat teoksen intertekstuaalisista taustoista. Pohja on laaja: kokoelman sisällä vaelletaan antiikista nykypäiviin ja kirjallisuuden ohella viittauksia löytyy useisiin taide- ja tekstilajeihin. Erityisen paljon tilaa kokoelmassa saavat Andrei Tarkovskin elokuvat ja elokuvaesteettiset pohdinnat. Omassa tutkielmassani korostuu myös Werner Aspenströmin tuotannon merkitys kokoelmalle.
Keskeistä tutkielmassa ovat intertekstuaaliset suhteet runojen tematiikan, aiheiden ja tulkinnan kannalta. Eri aikoina ja eri paikoissa kirjoitetut tekstit ja niiden taustalla vaikuttavat ajatusmaailmat kohtaavat kokoelmassa, ja siitä syntyy runojen sisäinen dynamiikka. Luonnon ja ihmisen suhde on yksi keskeisimmistä kysymyksistä. Eläimen avulla kuvataan ihmistä ja yhteiskuntaa. Huoli luonnon ja ihmisen tilasta kuvastuu kokoelmasta ja sen interteksteistä. Antiikin runous ja taruhahmot kertovat uudempien tekstien rinnalla omaa tarinaansa.
Näkyvä piirre kokoelmassa on kuolleiden taiteilijoiden puhutteleminen nimeltä. Tarkastelen tätä retoriikan tutkimuksessa ’apostrofiksi’ nimettyä kielikuvaa osana teoksen intertekstuaalista verkkoa mm. Jonathan Cullerin tutkimuksen pohjalta. Tutkielman lopussa kiinnitän huomiota Tarkovskilta lainattujen katkelmien kautta nouseviin kysymyksiin tekijän roolista ja luontoelämyksen merkityksestä taiteelle, myös intertekstuaalisesti monikerroksiselle ja kirjallisista lähteistä ammentavalle runokokoelmalle.