Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden valtionsisäiset vaikutukset - erityisesti kansallisen tuomion purkumahdollisuudesta.

Abstract

Tutkimuksen perustava kysymyksenasettelu koskee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioiden valtionsisäisiä vaikutuksia sopimusvaltioissa, jotka ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 46 artiklassa sitoutuneet noudattamaan tuomioita, joiden osapuolena ne ovat. Tutkimuskohteena on erityisesti kansallisen tuomion purkumahdollisuus kansallisen prosessilainsäädäntömme mukaan sekä oikeusvertailevasti Hollannin, Belgian, Itävallan ja Norjan oikeusjärjestelmissä. Tutkimus on kokonaisuudessaan oikeusdogmaattinen; myös oikeusvertailevaa sekä oikeuspoliittista metodia on sovellettu peilattaessa kotimaisia purkusäännöksiä ulkomaisiin. Tarkoituksena on antaa viitteitä de lege ferenda lainsäätäjälle ja tuomarikunnalle kotimaisen purkumenettelyn kehittämiseksi yhdeksi osaksi EIS:n valvontaan liittyviä oikeussuojamekanismeja.

EIT on oikeussuojakeinona toissijainen; se ei ole luonteeltaan muutoksenhakuelin, vaan keskittyy päätöksissään ainoastaan selvittämään, onko sopimusrikkomusta tapahtunut. EIT ei myöskään tuomiossaan lausu, mihin toimenpiteisiin sopimusvaltion tulisi tuomion saatuaan ryhtyä. Toimenpiteet jäävät siis valtionsisäisesti harkittaviksi. Mikäli valtio ei toimi riittävän tehokkaasti, voi EIT antaa uuden tuomion. Tuomioiden täytäntöönpanoa valvova ministerikomitea pitää lisäksi asian listallaan, kunnes riittävät toimet oikean oikeustilan saavuttamiseksi on tehty.

EIT:n tuomioiden valtionsisäisistä vaikutustavoista on käytetty nimitystä kansalliset korjaamiskeinot. Kansallisia korjaamiskeinoja ovat olleet vahingonkorvaus tai muu hyvitys ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen, lainsäädännön muuttaminen, sekä kansallisen tuomion purkaminen. On katsottu, että sopimusvaltio on sidottu purkamaan tarvittaessa kansallisen tuomion, mikäli purkamiselle on lainsäädännölliset edellytykset olemassa. Suomessa tuomionpurkua sääntelevät oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 (purku riita-asiassa) ja 8 (purku syytetyn eduksi rikosasiassa) pykälät sekä hallintolainkäyttölain 11 luvun 63 pykälä. Katson tuomionpurun olevan välttämätön täydentävä oikeussuojakeino muiden korjaamiskeinojen ohella; lainsäädännön muutokset eivät palvele valituksen tehnyttä asianosaista, vaan on turvattava myös hänen pääsemisensä oikeuksiinsa. Tarvitaan siis oikeussuojakeino, jolla kansallinen päätös mukautetaan EIT:n tuomioon. Norjan ja Itävallan prosessisäännöksissä on nimenomainen pykälä tällaisesta oikeussuojakeinosta. Suomessa ei vielä ole vakiintunutta käytäntöä tuomion purkamisesta EIT:n tuomion jälkeen; tapaus Z vs. Suomi valotti omalta osaltaan kyseistä ongelmaa. Tapauksessa apulaisoikeuskansleri haki hovioikeuden päätöksen purkamista EIS:sta loukkaavilta osin - menettely vastasi Itävallassa ennen vuonna 1996 säädettyä erikoisprosessia käytettyä menettelyä. Tutkimuksessani suositankin joko kyseisen menettelyn virallistamista - oikeuskanslerilla on tällä hetkellä tavanomaisoikeudellista tietä syntynyt purkulegitimaatio eli säännöstä asiasta ei ole - tai ylimääräistä muutoksenhakua sääntelevien säännösten täydentämistä lisäämällä kansainvälisten tuomioistuinten tuomiot niiden soveltamisalaan. Purkuperusteista EIT:n tuomioihin soveltuu ilmeisesti väärä lainsoveltaminen -peruste, johon voitaisiin lisätä maininta kansainvälisen oikeuden tai sopimuksen tulkinnasta, joka eroaa kansainvälisen tuomioistuimen samoissa olosuhteissa antamasta tulkinnasta.