Rikollisuuden syyt Yhdysvalloissa 1920-30-lukujen vaihteessa The New York Timesin mukaan.
KOIVISTO, MILLA (2001)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KOIVISTO, MILLA
2001
Yleinen historia - General History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2001-11-23Tiivistelmä
Yhdysvalloissa elettiin 192030 luvuilla suurten muutosten aikaa. Siinä, missä “iloisella kaksikymmenluvulla“ vallitsi nousukausi, 30-luvulla puolestaan kärsittiin taloudellisen laman tuomista ongelmista. Tutkimus tarkasteli, minkälaisia syitä 192030 -lukujen vaihteen yhdysvaltalaiset näkivät rikollisuuden taustalla; pitivätkö he työttömyyttä ja lamaa suurimpina syinä rikollisuuteen, ja uskoivatko he rikollisuuden lisääntyneen nousukauden ja laman aikana. Rikollisuuden lisääntymistä, joka kiistettiin lähdekirjallisuudessa, tutkittiin myös siltä kannalta, oliko ajatus rikosongelmasta tiedotusvälineiden luoma kupla, ja voitiinko niin väittää The New York Timesin kohdalla. Asiaa tarkasteltiin myös saatavilla olleiden rikollisuustilastojen avulla. Oman lisänsä tutkimukseen toi kieltolaki (1920-1933), jonka on väitetty lisänneen rikollisuutta ja gangsterismia Yhdysvalloissa.
Aikalaisten käsityksiä tarkasteltiin newyorkilaisen sanomalehden, The New York Timesin kirjoituksista vuosina 1928, 1932 ja 1936. Kyseisten vuosien lehdistä The New York Times Index hakemistojen avulla löydettyjä, rikollisuuden syitä käsitteleviä kirjoituksia tarkasteltiin lähdekirjallisuudessa esiin tulleiden taustatekijöiden valossa. Tutkittujen vuosien kirjoituksia verrattiin myös keskenään. Lehdessä julkaistujen kirjoitusten sisältöjä tutkittiin historiallis-kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Kvantitatiivista metodia hyödynnettiin siten, että laskettiin kirjoituksissa esiintyneet rikollisuuden eri syiden maininnat. Taulukkoesitykset mainintojen määristä, jotka ovat tutkimukset liitteinä, helpottivat tutkittujen vuosien vertailua keskenään, ja toivat esiin rikollisuuden eri syiden painotuksissa tapahtuneet muutokset.
Tutkimuksessa selvisi, että aikalaisten käsitykset rikollisuuden syistä olivat jaettavissa neljään ryhmään: kieltolain vaikutuksiin, uskonnon ja moraalin rappioon, oikeusjärjestelmän puutteisiin sekä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Vuoden 1928 kirjoituksissa useimmin rikollisuuden syynä pidettiin oikeusjärjestelmän puutteita, laiskoja ja taitamattomia poliiseja, tuomareita ja oikeusvirkamiehiä. Myös kieltolaki sai runsaasti kritiikkiä. Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät olivat kirjoituksissa vähiten esillä. Vuonna 1932, syvimpänä lamavuonna, kritisoitiin vielä varsin paljon kieltolakia, oikeusjärjestelmän puutteita sekä “nykyelämän“ uskonnollista ja moraalista rappiota. Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset epäkohdat saivat jo silloin kuitenkin eniten huomiota kirjoituksissa. Vuoden 1936 kirjoituksissa yhteiskunnallisten ja sosiaalisten tekijöiden näkeminen rikollisuuden syinä vielä korostui, muut tekijät jäivät silloin vähemmälle huomiolle. Lamaa ja työttömyyttä yksittäisinä syinä ei pidetty suurimpana syynä rikollisuuteen vuosina 1932 ja 1936, mutta yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien kritiikki yleisesti lisääntyi kirjoituksissa selvästi laman myötä.
Mainittujen syiden taustalla voidaan nähdä yhteiskunnan tapahtumia ja aatteita. Kieltolain kritiikissä erityisesti sen valvonnan ongelmat nostettiin esiin. Vuosina 1928 ja 1932, jotka molemmat olivat presidentin vaalin vuosia, näytti siltä, että kieltolakia kannattaneet syyttivät lainvalvojia, koska eivät tahtoneet epäillä itse lain mielekkyyttä. Vastustajat taas saivat rikollisuudesta hyvän argumentin, jolla vakuuttaa epäröivät vastustajien puolelle. Uskonnon ja moraalin rappiota syytettiin kaikkina vuosina, ja sen taustalla voidaan nähdä sosiaalisia ja aatteellisia muutoksia. Monet 1800-luvun porvarillisia arvoja ja progressivistisia aatteita kannattaneet toivoivat 20-luvun modernisoituvaan elämänmenoon ja ajatuksiin yksilön vapaudesta tiukempaa sosiaalista kontrollia. Oikeusjärjestelmän ongelmat todennäköisesti korostuivat kieltolain valvontaongelmien myötä, ja laman myötä myös vaateet laittaa rikollisuus kuriin kasvoivat. Huonoista laeista haettiin syntipukkia myös esimerkiksi maata kuohuttaneen lentäjäsankari Charles A. Lindberghin poikavauvan kidnappaustapauksen yhteydessä vuonna 1932.
Lama puolestaan toi selvemmin esiin yhteiskunnan rakenneongelmat. Konkurssit osoittivat, ettei työttömyys välttämättä aina ollut työntekijän oma syy. Tieteisiin tuli uusia tuulia: Rikollisen fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien tarkastelu jäi vähemmälle, kun 192030-lukujen vaihteessa kriminologiaan vaikuttivat nk. monien tekijöiden teoria ja sosiologia. Ne keskittyivät kasvatukseen sekä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin rikollisuuden taustalla. Lehden sivuilla sai huomiota teoria, että rikollisuus johtui ympäristöstä ja kasvatuksesta, oli siis opittua.
Kaikkien vuosien kirjoituksissa esiintyi käsityksiä, että rikollisuus oli lisääntynyt. Tosin muutamassa kirjoituksessa vuosina 1932 ja 1936 lisääntyminen myös kiistettiin. Tilastojen mukaan rikollisuus lisääntyi tasaisesti koko 20-luvun ajan noin vuoteen 1933, ja vuodesta 1934 se lähti hitaasti laskuun. Vaikka tilastollinen kehitys oli tasaista, lisäys oli kiistaton, joten voidaan ajatella, etteivät lehdessä esiintyneet käsitykset olleet sinänsä vääriä. Monin paikoin “rikosaallosta“ ja “rikosongelmasta“ puhuttiin kuitenkin todellisuuteen nähden ehkä turhan voimakkain sanakääntein, ja The New York Timesin lukijalle on todennäköisesti jäänyt käsitys, että maassa oli jonkinlainen rikollisuusongelma. Dramaattisia ilmaisuja ja ongelman voimakasta korostamista on lähdekirjallisuudessa selitetty väitteillä, että rikollisuudella tehtiin kieltolain vastaista kampanjaa, pyrittiin kasvattamaan liittovaltion poliisin FBI:n suosiota sekä lujitettiin kansan yhtenäisyyttä taloudellisen kriisin aikana. Vaikka jotkut The New York Timesin kirjoituksista olivatkin retoriikaltaan värikkäitä ja sitaatit voimakkaita, ei tutkimuksen perusteella voida väittää, että lehti olisi sivuillaan varsinaisesti edistänyt minkäänlaista propagandaa tai kampanjaa “rikosaallon“ puolesta. Lehti toi rikollisuuden syitä pohtineiden asiantuntijoiden näkemykset esiin monipuolisesti, ja esitti sivuilla myös joitakin rikosaallon vastaisia käsityksiä.
Aikalaisten käsityksiä tarkasteltiin newyorkilaisen sanomalehden, The New York Timesin kirjoituksista vuosina 1928, 1932 ja 1936. Kyseisten vuosien lehdistä The New York Times Index hakemistojen avulla löydettyjä, rikollisuuden syitä käsitteleviä kirjoituksia tarkasteltiin lähdekirjallisuudessa esiin tulleiden taustatekijöiden valossa. Tutkittujen vuosien kirjoituksia verrattiin myös keskenään. Lehdessä julkaistujen kirjoitusten sisältöjä tutkittiin historiallis-kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti. Kvantitatiivista metodia hyödynnettiin siten, että laskettiin kirjoituksissa esiintyneet rikollisuuden eri syiden maininnat. Taulukkoesitykset mainintojen määristä, jotka ovat tutkimukset liitteinä, helpottivat tutkittujen vuosien vertailua keskenään, ja toivat esiin rikollisuuden eri syiden painotuksissa tapahtuneet muutokset.
Tutkimuksessa selvisi, että aikalaisten käsitykset rikollisuuden syistä olivat jaettavissa neljään ryhmään: kieltolain vaikutuksiin, uskonnon ja moraalin rappioon, oikeusjärjestelmän puutteisiin sekä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Vuoden 1928 kirjoituksissa useimmin rikollisuuden syynä pidettiin oikeusjärjestelmän puutteita, laiskoja ja taitamattomia poliiseja, tuomareita ja oikeusvirkamiehiä. Myös kieltolaki sai runsaasti kritiikkiä. Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät olivat kirjoituksissa vähiten esillä. Vuonna 1932, syvimpänä lamavuonna, kritisoitiin vielä varsin paljon kieltolakia, oikeusjärjestelmän puutteita sekä “nykyelämän“ uskonnollista ja moraalista rappiota. Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset epäkohdat saivat jo silloin kuitenkin eniten huomiota kirjoituksissa. Vuoden 1936 kirjoituksissa yhteiskunnallisten ja sosiaalisten tekijöiden näkeminen rikollisuuden syinä vielä korostui, muut tekijät jäivät silloin vähemmälle huomiolle. Lamaa ja työttömyyttä yksittäisinä syinä ei pidetty suurimpana syynä rikollisuuteen vuosina 1932 ja 1936, mutta yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien kritiikki yleisesti lisääntyi kirjoituksissa selvästi laman myötä.
Mainittujen syiden taustalla voidaan nähdä yhteiskunnan tapahtumia ja aatteita. Kieltolain kritiikissä erityisesti sen valvonnan ongelmat nostettiin esiin. Vuosina 1928 ja 1932, jotka molemmat olivat presidentin vaalin vuosia, näytti siltä, että kieltolakia kannattaneet syyttivät lainvalvojia, koska eivät tahtoneet epäillä itse lain mielekkyyttä. Vastustajat taas saivat rikollisuudesta hyvän argumentin, jolla vakuuttaa epäröivät vastustajien puolelle. Uskonnon ja moraalin rappiota syytettiin kaikkina vuosina, ja sen taustalla voidaan nähdä sosiaalisia ja aatteellisia muutoksia. Monet 1800-luvun porvarillisia arvoja ja progressivistisia aatteita kannattaneet toivoivat 20-luvun modernisoituvaan elämänmenoon ja ajatuksiin yksilön vapaudesta tiukempaa sosiaalista kontrollia. Oikeusjärjestelmän ongelmat todennäköisesti korostuivat kieltolain valvontaongelmien myötä, ja laman myötä myös vaateet laittaa rikollisuus kuriin kasvoivat. Huonoista laeista haettiin syntipukkia myös esimerkiksi maata kuohuttaneen lentäjäsankari Charles A. Lindberghin poikavauvan kidnappaustapauksen yhteydessä vuonna 1932.
Lama puolestaan toi selvemmin esiin yhteiskunnan rakenneongelmat. Konkurssit osoittivat, ettei työttömyys välttämättä aina ollut työntekijän oma syy. Tieteisiin tuli uusia tuulia: Rikollisen fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien tarkastelu jäi vähemmälle, kun 192030-lukujen vaihteessa kriminologiaan vaikuttivat nk. monien tekijöiden teoria ja sosiologia. Ne keskittyivät kasvatukseen sekä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin rikollisuuden taustalla. Lehden sivuilla sai huomiota teoria, että rikollisuus johtui ympäristöstä ja kasvatuksesta, oli siis opittua.
Kaikkien vuosien kirjoituksissa esiintyi käsityksiä, että rikollisuus oli lisääntynyt. Tosin muutamassa kirjoituksessa vuosina 1932 ja 1936 lisääntyminen myös kiistettiin. Tilastojen mukaan rikollisuus lisääntyi tasaisesti koko 20-luvun ajan noin vuoteen 1933, ja vuodesta 1934 se lähti hitaasti laskuun. Vaikka tilastollinen kehitys oli tasaista, lisäys oli kiistaton, joten voidaan ajatella, etteivät lehdessä esiintyneet käsitykset olleet sinänsä vääriä. Monin paikoin “rikosaallosta“ ja “rikosongelmasta“ puhuttiin kuitenkin todellisuuteen nähden ehkä turhan voimakkain sanakääntein, ja The New York Timesin lukijalle on todennäköisesti jäänyt käsitys, että maassa oli jonkinlainen rikollisuusongelma. Dramaattisia ilmaisuja ja ongelman voimakasta korostamista on lähdekirjallisuudessa selitetty väitteillä, että rikollisuudella tehtiin kieltolain vastaista kampanjaa, pyrittiin kasvattamaan liittovaltion poliisin FBI:n suosiota sekä lujitettiin kansan yhtenäisyyttä taloudellisen kriisin aikana. Vaikka jotkut The New York Timesin kirjoituksista olivatkin retoriikaltaan värikkäitä ja sitaatit voimakkaita, ei tutkimuksen perusteella voida väittää, että lehti olisi sivuillaan varsinaisesti edistänyt minkäänlaista propagandaa tai kampanjaa “rikosaallon“ puolesta. Lehti toi rikollisuuden syitä pohtineiden asiantuntijoiden näkemykset esiin monipuolisesti, ja esitti sivuilla myös joitakin rikosaallon vastaisia käsityksiä.