Toimittajat ja ydinjäte. Toimittajien käsityksiä suomalaisesta ydinjätteen loppusijoituskeskustelusta ja sen osapuolista. Haastattelututkimus.
TOMMOLA, ANNA (2001)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
TOMMOLA, ANNA
2001
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2001-10-09Sisällysluettelo
SISÄLLYS 1. Johdanto………………………………. 1 1.1. Tutkimuksen rakenne………………… 2 1.2. Tutkimuskysymykset ja aineisto……………. 3 1.3. Teemahaastattelut………………………..……..… 4 1.4. Aineiston erittely…………………………..………. 6 1.4.1. Kehysanalyysi……………….……….. 7 1.4.2. Analyysin luotettavuudesta……………………. 9 2. Mistä loppusijoituksessa on kyse?…………………. 10 2.1. Ydinjäte ja sen huolto……………….. 10 2.2. Loppusijoitukseen liittyvät ristiriidat…………………… 12 2.3. Ydinjäte aiemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa….. 13 3. Riskit, tiede ja politiikka……………………………… 15 3.1. Riskit konstruktivistin silmin………….. 15 3.2. Tiede voi olla politiikkaa…………………………. 18 3.3. Riskiyhteiskunta, asiantuntijavalta ja ydinvoima……………..20 4. Journalismi ja lähteet………………………………. 25 4.1. Kilpailu merkityksistä……………………….. 26 4.2. Lähteet ja toimittajat tarvitsevat toisiaan……………. 27 4.2.1. Lähteet hakevat myönteistä julkisuutta…….. 27 4.2.2. Luotettava lähde lisää journalismin uskottavuutta…… 29 4.3. Monitahoisia valta-asemia……………. 31 4.4. Kenellä valta viime kädessä on?…………… 35 4.5. Taustalla journalistinen kulttuuri……………………….. 38 5. Toimittajien käsitykset ydinjätekeskustelusta……... 41 5.1. Julkisen keskustelun riittävyys………….. 41 5.2. Keskustelun painopisteet ja olennaisuus……….. 43 5.2.1. Yhteys energiapolitiikkaan…………………………. 45 5.2.2. Valmisteluun ja päätöksentekoon liittyvät kysymykset….. 46 5.2.3. Ydinvoima-asiat ja mielipiteen muodostus……….. 47 5.3. Ydinjäteaihe ja journalismi……………………………. 48 5.4. Toimittajien omat mielipiteet……………..52 6. Toimittajien käsitykset keskustelun osapuolista……...55 6.1. Lähdekäytännöistä yleensä…………………………55 6.2. Posiva ja voimayhtiöt………………….. 58 6.3. Säteilyturvakeskus ja ministeriöt………… 64 6.4. Loppusijoituksen vastustajat ja kriitikot…………….. 66 6.4.1. Syitä vaimeaan vastustukseen………………… 67 6.4.2. Valitettavan huonot vastustajat……………. 70 6.4.3. Järki vastaan tunne?………………………… 74 6.5. Poliitikot……………………………………. 77 6.6. Yliopistotutkijat ja muut asiantuntijat………………….. 79 7. Ihanteen ja arjen kehykset……………………. 82 7.1. Arkijournalistin on joustettava ihanteista…….. 82 7.2. Kehysten vaihdon dynamiikkaa: toimittaja puolustautuu….85 8. Yhteenveto ja pohdintaa…………………………… 87 8.1. Aineiston anti pähkinänkuoressa………….. 87 8.2. Vastustamisen vaikeudesta……………. 89 8.3. Tyhmästä yleisöstä…………………………… 91 9. Lopuksi…………………………………………….. 93 Lähteet………………………………………………….. 95
Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään haastattelujen avulla, millaisia käsityksiä toimittajilla on ydinjätteen loppusijoituksesta käydystä julkisesta keskustelusta sekä siihen osallistuneista toimijoista.
Suomessa syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta on lain mukaan huolehdittava kotimaassa. Ydinjätehuoltoyhtiö Posiva haki keväällä 1999 periaatepäätöstä jätteen sijoittamiseksi Eurajoen Olkiluotoon. Tutkielman valmistuessa keväällä 2001 päätösesitys oli eduskunnan käsiteltävänä. Laajaa keskustelua ja kansalaisten tiedonsaantia on pidetty loppusijoitushankkeen oikeutuksen kannalta tärkeänä, ja julkisessa keskustelussa ja tiedonvälityksessä journalismilla on olennainen rooli. Tutkimuksessa kysytään, mitä mieltä loppusijoitusta käsitelleet toimittajat ovat ydinjätekeskustelun laajuudesta, laadusta ja painotuksista, miten he suhtautuvat tapauksen eri toimijoihin lähteinä sekä millaiseksi aiheeksi haastateltavat kokevat ydinjätteen työnsä kannalta.
Teoreettinen viitekehys rakentuu riskin problematiikan sekä journalismin ja lähteiden suhteen varaan. Ydinjätteen loppusijoitusta lähestytään riskin ja vaaran käsitteiden kautta. Riskien määrittely on aina vallankäyttöä, ja määrittelyvalta taas nivoutuu journalismin lähdesuhteiden käsittelyyn. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kahdeksan toimittajan haastatteluista. Haastatellut edustavat valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia tiedotusvälineitä. Metodina on puolistrukturoitu haastattelu eli teemahaastattelu. Aineistoa käsitellään ensin vapaalla, kuvailevalla otteella ja lopuksi kehysanalyysin keinoin.
Haastatellut toimittajat pitivät julkista ydinjätekeskustelua melko vaisuna. Kahden toimittajan mielestä keskustelua oli kuitenkin käyty riittävästi, neljä olisi kaivannut sitä lisää. Kahdella ei ollut asiaan selvää kantaa. Tietoa oli useimpien mielestä tarjottu riittävästi, ja keskeisimmät seikat olivat olleet esillä. Toimittajat pitivät ydinjätettä tärkeänä ja "kovana" aiheena, mutta monimutkaisuuden vuoksi myös hyvin vaikeana sekä itselleen että lukijoille.
Posivan kanssa toimittajat olivat olleet paljon tekemisissä. Sitä pidettiin aktiivisena, asiallisena, asiantuntevana ja luotettavana lähteenä; toisaalta sen tiedostettiin olevan yritys. Virkamieslähteitä pidettiin passiivisina mutta pyydettäessä avuliaina. Poliitikkojen nähtiin varovan aihetta. Loppusijoituksen valmistelukoneiston ulkopuolisia tutkijoita ei katsottu Suomesta juuri löytyvän. Hankkeen vastustus oli ollut toimittajien mielestä hiljaista ja järjestäytymätöntä. Vastustajiin oli oltu yhteydessä, mutta useimpia ei pidetty kovinkaan asiantuntevina tai vakavastiotettavina. Toimittajat pahoittelivat "hyvien" vastustajien puutetta.
Puheessa esiintyi kahdenlaista kehystä. Ihannekehyksessä journalismilta toivottiin syvällisyyttä ja aiheen tärkeyttä korostettiin. Kriittistä suhtautumista lähteisiin sekä vastustajien kuulemista pidettiin tärkeänä. Arkikehyksessä korostui kyyninen näkemys journalismista ja yleisöstä: syvällisempiä juttuja ei kuitenkaan luettaisi, eikä ydinjäte kiinnosta tavallisia ihmisiä. Luottamus asiantuntijoihin oli vahvempi. Arkikehykseen siirtyminen voidaan nähdä eräänlaiseksi keinoksi puolustautua siltä, että ihanteellisia vaatimuksia ei jokapäiväisessä työssä voida täyttää.
Tulokset herättävät kysymään esimerkiksi, miten jonkin hankkeen vastustajan tulisi ilmasta mielipiteensä, jotta tulisi otetuksi vakavasti. Vähäresurssisten toimijoiden monet keinot eivät näy purevan toimittajiin. Myös sitä voisi pohtia, miksi toimittaja usein niin herkästi olettaa, etteivät hänen itse tärkeinä pitämänsä aiheet kiinnosta "tavallisia" lukijoita.
Suomessa syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta on lain mukaan huolehdittava kotimaassa. Ydinjätehuoltoyhtiö Posiva haki keväällä 1999 periaatepäätöstä jätteen sijoittamiseksi Eurajoen Olkiluotoon. Tutkielman valmistuessa keväällä 2001 päätösesitys oli eduskunnan käsiteltävänä. Laajaa keskustelua ja kansalaisten tiedonsaantia on pidetty loppusijoitushankkeen oikeutuksen kannalta tärkeänä, ja julkisessa keskustelussa ja tiedonvälityksessä journalismilla on olennainen rooli. Tutkimuksessa kysytään, mitä mieltä loppusijoitusta käsitelleet toimittajat ovat ydinjätekeskustelun laajuudesta, laadusta ja painotuksista, miten he suhtautuvat tapauksen eri toimijoihin lähteinä sekä millaiseksi aiheeksi haastateltavat kokevat ydinjätteen työnsä kannalta.
Teoreettinen viitekehys rakentuu riskin problematiikan sekä journalismin ja lähteiden suhteen varaan. Ydinjätteen loppusijoitusta lähestytään riskin ja vaaran käsitteiden kautta. Riskien määrittely on aina vallankäyttöä, ja määrittelyvalta taas nivoutuu journalismin lähdesuhteiden käsittelyyn. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kahdeksan toimittajan haastatteluista. Haastatellut edustavat valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia tiedotusvälineitä. Metodina on puolistrukturoitu haastattelu eli teemahaastattelu. Aineistoa käsitellään ensin vapaalla, kuvailevalla otteella ja lopuksi kehysanalyysin keinoin.
Haastatellut toimittajat pitivät julkista ydinjätekeskustelua melko vaisuna. Kahden toimittajan mielestä keskustelua oli kuitenkin käyty riittävästi, neljä olisi kaivannut sitä lisää. Kahdella ei ollut asiaan selvää kantaa. Tietoa oli useimpien mielestä tarjottu riittävästi, ja keskeisimmät seikat olivat olleet esillä. Toimittajat pitivät ydinjätettä tärkeänä ja "kovana" aiheena, mutta monimutkaisuuden vuoksi myös hyvin vaikeana sekä itselleen että lukijoille.
Posivan kanssa toimittajat olivat olleet paljon tekemisissä. Sitä pidettiin aktiivisena, asiallisena, asiantuntevana ja luotettavana lähteenä; toisaalta sen tiedostettiin olevan yritys. Virkamieslähteitä pidettiin passiivisina mutta pyydettäessä avuliaina. Poliitikkojen nähtiin varovan aihetta. Loppusijoituksen valmistelukoneiston ulkopuolisia tutkijoita ei katsottu Suomesta juuri löytyvän. Hankkeen vastustus oli ollut toimittajien mielestä hiljaista ja järjestäytymätöntä. Vastustajiin oli oltu yhteydessä, mutta useimpia ei pidetty kovinkaan asiantuntevina tai vakavastiotettavina. Toimittajat pahoittelivat "hyvien" vastustajien puutetta.
Puheessa esiintyi kahdenlaista kehystä. Ihannekehyksessä journalismilta toivottiin syvällisyyttä ja aiheen tärkeyttä korostettiin. Kriittistä suhtautumista lähteisiin sekä vastustajien kuulemista pidettiin tärkeänä. Arkikehyksessä korostui kyyninen näkemys journalismista ja yleisöstä: syvällisempiä juttuja ei kuitenkaan luettaisi, eikä ydinjäte kiinnosta tavallisia ihmisiä. Luottamus asiantuntijoihin oli vahvempi. Arkikehykseen siirtyminen voidaan nähdä eräänlaiseksi keinoksi puolustautua siltä, että ihanteellisia vaatimuksia ei jokapäiväisessä työssä voida täyttää.
Tulokset herättävät kysymään esimerkiksi, miten jonkin hankkeen vastustajan tulisi ilmasta mielipiteensä, jotta tulisi otetuksi vakavasti. Vähäresurssisten toimijoiden monet keinot eivät näy purevan toimittajiin. Myös sitä voisi pohtia, miksi toimittaja usein niin herkästi olettaa, etteivät hänen itse tärkeinä pitämänsä aiheet kiinnosta "tavallisia" lukijoita.