Kaupunki, kulttuuri, kritiikki. Helsingin Sanomien kirjoittelu kulttuurikaupunkivuoden tapahtumista kesällä 2000.
HONKONEN, JUHA (2001)
2001
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2001-09-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9982
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9982
Sisällysluettelo
1. JOHDANTO 1 I OSA 3 2. PAIKALLIS- JA KULTTUURIJOURNALISMI KOHTAAVAT 3 2.1. Historiaa 3 2.2. Helsingin Sanomien toimitukset ja Helsinki 2000 4 2.2.1. Kaupunkitoimitus 4 2.2.2. Kulttuuritoimitus 5 2.2.3. Reviirikamppailusta yhteistyöhön 7 2.2.4. Helsingin Sanomien sponsoronti 8 3. SISÄLLÖNANALYYSIA OSASTOITTAIN 9 3.1. Menetelmänä määrällinen sisällönanalyysi 10 3.2. Tutkimusaineistoni valinnasta 11 3.3. Määrälliset tulokset 12 3.3.1. Kaupunki vastaan kulttuuri 12 3.3.2. Arvostus osastossa 20 3.3.3. Suosituimmat aiheet 26 3.3.4. Reppareita, reppareita 32 3.3.5. Juttujen koot 38 3.3.6. Kuvitus 40 3.3.7. Kesäkuussa kirjoitettiin eniten 43 4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 44 5. VENYVÄ UUTISKYNNYS 45 5.1. Uutiskriteerit 45 5.2. Kulttuurikaupunkijuttujen uutiskynnys 46 6. KRIITTISYYS IHANTEENA 48 6.1. Journalismissa yleensä 48 6.2. Kritiikki Helsinki 2000 -jutuissa 49 II OSA 51 1. KESÄTOIMITTAJANA KAUPUNKITOIMITUKSESSA 51 2. DISKURSSIANALYYSIA 51 2.1. Menetelmä 51 2.2. Diskurssit seuraavat hitaasti hegemoniaa 52 2.3. Representaatio & kommutaatiotesti 53 2.4. Tutkimuskohde 54 2.5. ”Onpa keisarilla hienot vaatteet!” 54 2.6. ”Eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan” 60 3. OLINKO JURISTI? 63 4. MÄÄRÄLLISTÄ ANALYYSIA JUTUISTANI 66 4.3.1. Arvostus osastossa & juttutyyppi 66 4.3.2. Suosituimmat aiheet 68 4.3.3. Juttujen ja kuvien koot 68 4.3.4. Lähde & hankkeen koko 70 4.3.5. Kuukausittain 71 5. YHTEENVETO 72 LÄHTEET & LIITTEET 75
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten Helsingin Sanomat kirjoitti Helsingin kulttuurikaupunkivuodesta kesällä 2000. Erityisen tarkasti analysoin omia kulttuurikaupunkijuttujani, joita tein kyseisenä aikana kaupunkitoimituksessa 17. Näitä kirjoituksiani ja koko lehden 190:ä Helsinki 2000 -juttua tutkin määrällisesti sisällön erittelyn metodein. Omia juttujani erittelin myös laadullisesti diskurssianalyyttisellä menetelmällä.
Kirjasin taulukko-ohjelman matriisiin jokaisesta jutusta osaston, sijoituksen osaston sivuilla, aiheen, ilmestymiskuukauden, juttutyypin, jutun koon, kuvituksen määrän ja koon, hallitsevan lähteen sekä Kulttuurikaupunkisäätiön tuen aiheena olleelle hankkeelle. Näin sain ristiintaulukoinnin avulla tietoja esimerkiksi siitä, miten kaupunki- ja kulttuuritoimitusten journalistiset käytännöt eroavat toisistaan. Yksi antoisimmista analyysin tuloksista oli se, että Helsingin Sanomat suorastaan pyrkii pitämään taidetta käsittelevät kirjoituksensa elitistisinä esimerkiksi haastattelemalla tavallisia kansalaisia vain hyvin harvoin. Kaupunkijutut sen sijaan ovat hyvin populaareja: niissä on muun muassa lehden keskiarvokäytäntöön verrattuna paljon isoja kuvia.
Minä kirjoitin Helsingin Sanomien keskiarvoon nähden paljon isokokoisia featurejuttuja, toisaalta taas vähän pieniä uutisia. Tähän on useita syitä. Teen mieluummin reportaaseja kuin tiiviitä tekstejä, joten ideoin usein itselleni vapaatyylisen aiheen. Usein se oli sellainen kulttuurikaupunkitapahtuma, joka mahdollisti kuvan käytön, oli budjetiltaan suuri ja päästi myös tavallisia ihmisiä haastateltaviksi. Syynä tähän oli myös se, että taittamisen vuoksi en tehnyt paljon käsittelyvuoroja, joissa kirjoitettiin etupäässä yhden palsan uutisia.
Jutuistani oli löydettävissä kaksi diskurssia, joista toisessa ajoin kulttuurikaupunkitapahtuman järjestäjien intressejä saada tuotteelleen positiivista julkisuutta. Nimesin tämän Keisarin uudet vaatteet -sadun mukaisesti ”onpa keisarilla hienot vaatteet!” -diskurssiksi. Vastakohtainen diskurssi oli vastaavasti nimeltään ”eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan”, jossa kritisoin Helsinki 2000 -hankkeita löytäen niistä negatiivisia piirteitä esimerkiksi järjestelyiden sujumisesta. Keskityin tarkastelemaan juttujen merkityksellisiä sanoja, kuten attribuutteja, adverbiaaleja ja predikaatteja. Yllätyksekseni kirjoitukseni noudattivat selvästi useammin edellistä, asianajojournalistista diskurssia. Kun kulttuurikaupunkivuosi oli perusidealtaan hauskanpitoon pyrkivä eikä järjestelyissäkään ollut juuri moitittavaa, oli lopputulos vuoden järjestäjien kannalta varsin positiivinen. Mutta koska mukana oli kuitenkin aimo annos kritiikkiä, voin tutkimukseni perusteella sanoa tehneeni kulttuurikaupunkivuodesta kaikkia miellyttävää palvelujournalismia.
Kirjasin taulukko-ohjelman matriisiin jokaisesta jutusta osaston, sijoituksen osaston sivuilla, aiheen, ilmestymiskuukauden, juttutyypin, jutun koon, kuvituksen määrän ja koon, hallitsevan lähteen sekä Kulttuurikaupunkisäätiön tuen aiheena olleelle hankkeelle. Näin sain ristiintaulukoinnin avulla tietoja esimerkiksi siitä, miten kaupunki- ja kulttuuritoimitusten journalistiset käytännöt eroavat toisistaan. Yksi antoisimmista analyysin tuloksista oli se, että Helsingin Sanomat suorastaan pyrkii pitämään taidetta käsittelevät kirjoituksensa elitistisinä esimerkiksi haastattelemalla tavallisia kansalaisia vain hyvin harvoin. Kaupunkijutut sen sijaan ovat hyvin populaareja: niissä on muun muassa lehden keskiarvokäytäntöön verrattuna paljon isoja kuvia.
Minä kirjoitin Helsingin Sanomien keskiarvoon nähden paljon isokokoisia featurejuttuja, toisaalta taas vähän pieniä uutisia. Tähän on useita syitä. Teen mieluummin reportaaseja kuin tiiviitä tekstejä, joten ideoin usein itselleni vapaatyylisen aiheen. Usein se oli sellainen kulttuurikaupunkitapahtuma, joka mahdollisti kuvan käytön, oli budjetiltaan suuri ja päästi myös tavallisia ihmisiä haastateltaviksi. Syynä tähän oli myös se, että taittamisen vuoksi en tehnyt paljon käsittelyvuoroja, joissa kirjoitettiin etupäässä yhden palsan uutisia.
Jutuistani oli löydettävissä kaksi diskurssia, joista toisessa ajoin kulttuurikaupunkitapahtuman järjestäjien intressejä saada tuotteelleen positiivista julkisuutta. Nimesin tämän Keisarin uudet vaatteet -sadun mukaisesti ”onpa keisarilla hienot vaatteet!” -diskurssiksi. Vastakohtainen diskurssi oli vastaavasti nimeltään ”eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan”, jossa kritisoin Helsinki 2000 -hankkeita löytäen niistä negatiivisia piirteitä esimerkiksi järjestelyiden sujumisesta. Keskityin tarkastelemaan juttujen merkityksellisiä sanoja, kuten attribuutteja, adverbiaaleja ja predikaatteja. Yllätyksekseni kirjoitukseni noudattivat selvästi useammin edellistä, asianajojournalistista diskurssia. Kun kulttuurikaupunkivuosi oli perusidealtaan hauskanpitoon pyrkivä eikä järjestelyissäkään ollut juuri moitittavaa, oli lopputulos vuoden järjestäjien kannalta varsin positiivinen. Mutta koska mukana oli kuitenkin aimo annos kritiikkiä, voin tutkimukseni perusteella sanoa tehneeni kulttuurikaupunkivuodesta kaikkia miellyttävää palvelujournalismia.